Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1938
Sijainti
Vyborg

26 vuotta tänään Häkän avausvoitosta. Ohitus Villeneuvesta Kyllösen mesoamisella sellainen klassikko, että vieläkään ei pysty katsomaan vähän herkistymättä.
Häkkisen uran ensimmäinen osakilpailu voitto Jerezissä 1997 ja samalla Villeneuven uran ensimmäinen maailmanmestaruus Williams-tallilla, joka on muuten Williams-tallin toistaiseksi viimeisin mestaruus kuljettajien ja valmistajien Williamsin kohdalla.
Kyllönen oli ihan liekeissä 26.10.97 selostamossa ja ihan hyvästä syystä Häkkisen ylittäessä maaliviivan ensimmäistä kertaa voittajana 6 vuoden pitkän odotuksen jälkeen kaiken epäonnen myötä sinä kautena jolloin voitto olisi voinut irrota useita kertoja sinä kautena.
 
Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4515
Sijainti
Kokkola
Tuo 1997 oli kyllä Häkällä erikoinen kausi. Auto petti kolmesti johtoasemassa, ja ilman näitä keskeytyksiä olisi jo 1997 ollut mestaruus lähellä, kun ottaa huomioon vielä senkin, miten Villeneuve olisi sitten saanut niissä kisoissa vähemmän pisteitä. Se se olisikin ollut aikamoinen mestaruus, kun olisi vienyt sen Villeneuven ja vanhemman Schumin nenän edestä kuin varkain. 1997 kisoista voisi saman tien nostaa vielä esille Unkarin kisan, kun Arrows oli ottaa Hillin kanssa sensaatiovoiton, mutta tyyliin parilla eurolla Bilteman hyllyltä löytyvän osan hajoaminen pilasi kaiken. Hill toki seuraavana vuonna otti sen vähintään yhtä eeppisen voiton Belgiassa, mutta kyllä siinä jäi silti se Unkari harmittamaan. Mitä vielä tuohon mestaruustaistoon tulee, niin olisihan se 1997 voinut tavallaan olla myös Coulthardin vuosi. David nappasi voiton kauden avauksessa, mikä ainakin siihen aikaan hyvin usein tarkoitti myös mestaruutta. Mutta ei ollut DC:stä silloin mestariksi, eikä myöskään 2001.
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
655

Mestaruus olisi mennyt helposti Schumacherille, jos Häkkisen, Coulthardin ja Hillin autot olisivat kestäneet, koska Häkkisen voitot eivät olisi vieneet kuin yhden pisteen Schumacherilta. Vielä lähemmäs Villeneuvea Häkkinen olisi päässyt, jos McLarenin bensanäyte Spassa olisi ollut ok. Jossitellaanpa tällä vielä:

Silverstonesta Häkkiselle +10, Villeneuvelle -4, Alesille -2, Coulthardille -1
Hungaroringiltä Villeneuvelle -4
Spasta Häkkiselle +4, Frentzenille -1, Villeneuvelle -1
A1 Ringiltä Häkkiselle +10, Villeneuvelle -4, Coulthardille -2, Frentzenille -1, Schumacherille -1
Nürburgringiltä Häkkiselle +10, Coulthardille +6, Villeneuvelle -6, Alesille -3, Frentzenille -2

Tällöin Nürburgringin jälkeen olisi lähdetty kahteen viimeiseen kilpailuun tilanteesta
Schumacher 67
Villeneuve 58
Häkkinen 48

Häkkinen olisi voinut voittaa mestaruuden vain voittamalla molemmat kilpailut Schumacherin saadessa korkeintaan yhden pisteen eli 6. sijan ja Villeneuven saadessa noista kahdesta korkeintaan 10 pistettä eli esim. 2. ja 3. sija.

Koska Schumacher voitti Japanissa, Villeneuve hylättiin ja Häkkinen oli neljäs, olisi Schumacher voittanut mestaruuden ja kauden päättävään Jereziin oltaisiin lähdetty tilanteesta
Schumacher 77
Villeneuve 58
Häkkinen 51

Tällöin Schumacherin ei olisi tarvinnut puolustaa asemaansa niin aggressiivisesti eikä kolaria olisi tullut. Tuolloin Villeneuve ei olisi saanut osumaa eivätkä McLarenit olisi saaneet häntä kiinni. McLarenin ei myöskään olisi tarvinnut antaa tallimääräystä Coulthardille, koska Häkkisellä oli jo kolme voittoa alla eikä yhden sijan parannus olisi nostanut häntä MM-taulukossa ylöspäin. Sen sijaan Coulthard pääsi kolmossijalla tasapisteisiin Frentzenin kanssa ja MM-taulukossa ohi. Maaliin oltaisiin tultu järjestyksessä Villeneuve-Schumacher-Coulthard-Häkkinen. Ja lopulliset pisteet olisivat olleet:
Schumacher 83 (5 voittoa)
Villeneuve 68 (4 voittoa)
Häkkinen 54 (3 voittoa)
Coulthard 37 (2 voittoa)
Frentzen 37 (1 voitto)
Alesi 31

Merkkimestaruustaistelu olisi päättynyt myös niukun naukin Ferrarille. Arrows olisi ottanut historiansa ainoan voiton. Se olisi ollut myös ainoa Yamahan moottorilla saavutettu voitto.
Ferrari 106 (5 voittoa)
Williams 105 (5 voittoa)
McLaren 91 (5 voittoa)
Benetton 58 (1 voitto)
Jordan 28
Prost 20

Kylläpä FIA ja suuri yleisö olisi ollut riemuissaan, kun Schumacher olisi palauttanut kuljettajien mestaruuden Ferrarille 18 vuoden tauon jälkeen ja valmistajien mestaruuden 14 vuoden tauon jälkeen. Tämän myötä Schumacherista olisi myös tullut vuonna 2004 kahdeksankertainen maailmanmestari.

Siinä skenaariossa, jossa Williams ei olisi perunut Japanin kisan vetoomustaan, vaan se olisi mennyt läpi ja Villeneuve olisi saanut viidennen sijansa pisteet, olisi Williams vienyt merkkimestaruuden yhdellä pisteellä.
Schumacher 83 (5 voittoa)
Villeneuve 70 (4 voittoa)
Häkkinen 54 (3 voittoa)
Coulthard 37 (2 voittoa)
Frentzen 37 (1 voitto)
Alesi 30

Williams 107 (5 voittoa)
Ferrari 106 (5 voittoa)
McLaren 91 (5 voittoa)
Benetton 57 (1 voitto)
Jordan 28
Prost 20
 
Viimeksi muokattu:

Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4515
Sijainti
Kokkola
Enpä muistanut huomioida Schumia ollenkaan tuossa pyörittelyssä, kiitos vaan. Tuosta tallimääräyksestä vaan muistui mieleen, eikös siinä ollut joku kuvio että Coulthard ei olisi millään halunnut päästää Häkää edelle, mutta talli tyyliin uhkasi fuduilla mikäli DC ei tottele? Oli miten oli, melko happamalta Coulthard kuitenkin Jerezin palkintokorokkeella näytti.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14198
Tuo 1997 oli kyllä Häkällä erikoinen kausi. Auto petti kolmesti johtoasemassa, ja ilman näitä keskeytyksiä olisi jo 1997 ollut mestaruus lähellä, kun ottaa huomioon vielä senkin, miten Villeneuve olisi sitten saanut niissä kisoissa vähemmän pisteitä. Se se olisikin ollut aikamoinen mestaruus, kun olisi vienyt sen Villeneuven ja vanhemman Schumin nenän edestä kuin varkain. 1997 kisoista voisi saman tien nostaa vielä esille Unkarin kisan, kun Arrows oli ottaa Hillin kanssa sensaatiovoiton, mutta tyyliin parilla eurolla Bilteman hyllyltä löytyvän osan hajoaminen pilasi kaiken. Hill toki seuraavana vuonna otti sen vähintään yhtä eeppisen voiton Belgiassa, mutta kyllä siinä jäi silti se Unkari harmittamaan. Mitä vielä tuohon mestaruustaistoon tulee, niin olisihan se 1997 voinut tavallaan olla myös Coulthardin vuosi. David nappasi voiton kauden avauksessa, mikä ainakin siihen aikaan hyvin usein tarkoitti myös mestaruutta. Mutta ei ollut DC:stä silloin mestariksi, eikä myöskään 2001.
Coulthard voitti myös Monzassa ja oli muutamassa muussakin kilpailussa melko kilpailukykyinen ellei sitten etenkin yhtään vuotta 1997 myöhempään Coulthardin tasoon nähden kyllä paremmassa iskussa.

Se oli toki hänelle etenkin jälkiviisaasti ja ajallaan ehkä muutenkin vähän joutsenlaulu mitä tuli ajatukseen osin olla mestari.

Yksi menetetty voitto varmaan kitkerimpänä jo mahdolliseksi kolmanneksi voitoksi kaudella oli tietenkin Montreal 1997 kun ikävä kyllä punainen lippu ei tullut aivan niin heti kuin olisi pitänyt tulla.

Mikäli olisi tullut niin hieman Rolf Stommelen-tyyliin Coulthard olisi voinut olla voittaja Olivier Panisille murheelliseen kilpailuun.

Kun punainen lippu heilahti eri kohdassa kisaa (Ja Coulthardille varikolla kaikki meni niin huonosti kuin meni.) niin siihen meni sitten voitto.

Stommelen tietysti menetti voittonsa kun oli kolari eikä punainen lippu heilahtanut Montjuic Parkiin ajallaan vuodeksi 1975 jolloin sitten sen heilahtaessa eri kohdassa tuota tunnettua murhenäytelmää ja Ferrarin kuskien keskinäisen kolarin sävyttämää kilpailua voiton vei myös ainokaisesti Jochen Mass.

Stommelen olisi hyvin murheellisesti ollut voittaja sairaalassa silloin sen kenties ehkä mennessä hänelle.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14198
Otin listan Ylen:n sivuilta löytyneestä artikkelista, jonka tiedot ovat vääriä. Yleensä uutiset ym. oikoluetaan ennen julkaisua.

Virheet korjattu.
Joo, ei mitään ja hyvä näin.

Pisti vain silmiin niin kovin tuo juttu Piquetiin viitaten oletetusti vuoteen 1985.
 
Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4515
Sijainti
Kokkola
Coulthard voitti myös Monzassa ja oli muutamassa muussakin kilpailussa melko kilpailukykyinen ellei sitten etenkin yhtään vuotta 1997 myöhempään Coulthardin tasoon nähden kyllä paremmassa iskussa.

Se oli toki hänelle etenkin jälkiviisaasti ja ajallaan ehkä muutenkin vähän joutsenlaulu mitä tuli ajatukseen osin olla mestari.
En nyt ihan ehkä joutsenlauluna kuitenkaan näkisi? Kyllähän se pitkään pani MS:lle 2001 vastaan, mutta ei lopulta voinut paremmalleen mitään. Tuo 97 Monzan voittokin kun tuli vasta, kun MM-saumojen myötä oli peli periaatteessa jo menetetty. Ainakin realististen saumojen suhteen. Coulthard olisi ihan hyvin voinut olla 2001 mestari, mutta siinä sattui vaan olemaan Ferrarin dynastia alkamassa.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3816
Tuo 1997 oli kyllä Häkällä erikoinen kausi. Auto petti kolmesti johtoasemassa, ja ilman näitä keskeytyksiä olisi jo 1997 ollut mestaruus lähellä, kun ottaa huomioon vielä senkin, miten Villeneuve olisi sitten saanut niissä kisoissa vähemmän pisteitä. Se se olisikin ollut aikamoinen mestaruus, kun olisi vienyt sen Villeneuven ja vanhemman Schumin nenän edestä kuin varkain. 1997 kisoista voisi saman tien nostaa vielä esille Unkarin kisan, kun Arrows oli ottaa Hillin kanssa sensaatiovoiton, mutta tyyliin parilla eurolla Bilteman hyllyltä löytyvän osan hajoaminen pilasi kaiken. Hill toki seuraavana vuonna otti sen vähintään yhtä eeppisen voiton Belgiassa, mutta kyllä siinä jäi silti se Unkari harmittamaan. Mitä vielä tuohon mestaruustaistoon tulee, niin olisihan se 1997 voinut tavallaan olla myös Coulthardin vuosi. David nappasi voiton kauden avauksessa, mikä ainakin siihen aikaan hyvin usein tarkoitti myös mestaruutta. Mutta ei ollut DC:stä silloin mestariksi, eikä myöskään 2001.
Kausi 1997 ehdottomasti yksi parhaita lajin historiassa. Ensimmäinen kausi, jonka seurasin alusta loppuun myös
 
Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4515
Sijainti
Kokkola
1997 oli kyllä melko tapahtumarikas kausi, ja vaikka itsellä ensimmäinen "täysi kausi" oli vasta 1998, niin paljon on muistoja 97 kaudestakin. Esimerkiksi Monaco ja Salon viitossija surkeahkolla Tyrrellillä, ilman ainuttakaan varikkostoppia. Kuivalla kelillähän se ei siihen aikaan mitenkään olisi onnistunut, pelkästään jo bensankulutuksen kohdalla mutta sateella tilanne oli toinen ja varsinkin Monacossa, jossa kuivallakin keskinopeus on melko maltillinen. Muita yksittäisiä nostoja, mainita voinee esimerkiksi Gerhard Bergerin viimeisen voiton. Sehän taisi vieläpä sattua samoihin aikoihin isänsä kuoleman kanssa, muistaakseni pian sen jälkeen oli se uran viimeiseksi jäänyt voitto. Muistan edelleen hämärästi kisan pressin, jossa Berger jotenkin viittasi tähän menetykseensä. Kauden alusta muistui mieleen 1997 kaudelta Melbournesta omanlaisensa sattumus. Alesi joutui keskeyttämään bensan loppumisen takia, oliko siinä joku radion kuulumattomuus vai miksi ei tullut varikolle? Ja Lolan yhden kisan visiitti F1-sarjaan. Melbournessa mukana, mutta siihen se sitten jäi.
 
Kyllä. Mainitsemiesi asioiden lisäksi Barrichellon ja Stewartin kakkossijan voisi mainita, sekä Olivier Panisin mahtava vauhti alkukaudesta. Panis saavutti muutamat podiumit ja oli pisteissä jopa kolmantena Prostilla ennen Kanadan loukkaantumista.

Tuntui, että tuohon aikaan pienemmät tiimitkin saattoivat hyvin menestyä.
 
Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9188
Kaudella 1997 oli myös aikamoisia suhdannevaihteluita. Otetaan vertailuun vaikka kuuden paalupaikan saavuttaneen kuljettajan huonoimmat lähtöruudut kauden aikana.

Frentzen 8.
Schumacher 9.
Villeneuve 9.
Alesi 15.
Häkkinen 17.
Berger 18.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3816
Kauden 1997 hetkiä. Yksi suosikkikausistani koskaan. Ja myös monen muunkin itseni lisäksi.

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8556
Sijainti
Helsinki
Itse aloitin seuraamiseni vuonna 1996 ja -97 kautta tulee välillä muisteltua. Barrichellon kakkostila Monacon sateessa (DC kolaroi Häkkisen pihalle sataman shikaanissa. Panisin podiumit ja ikävä loukkaantuminen. Trullin tuurauskeikka. Salo ja Jos Verstappen valkoisella Tyrrellillä. Ukyo Katayaman viimeinen kausi. Uskomaton mestaruuskamppailu ja Jerezin finaali, joka päättyi Häkkisen voittoon. Viimeinen kausi slicks-renkailla pitkään aikaan. Komeat väritykset autoissa.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3816
Meksikon GP on Nico Hulkenbergille jo uran 200:s GP. Melkoinen rajapyykki ja kokenut konkari jo Nico.

Mitä itsellesi on jäänyt mieleesi Nico Hulkenbergin tähänastisesta urasta?

Omasta mielestäni Nico on tasainen suorittaja. Ei nopein, mutta tasaisen varma kuitenkin.

Nico oli aivan samalla tasolla sellaisten tiinikavereiden kanssa kuin Carlos Sainz ja Daniel Ricciardo. Välillä parempi, välillä huonompi.

Paalupaikka Interlagosissa Williamsilla kaudella 2010 varmasti uran kohokohta. Nicohan on F1:sen ulkopuolella voittanut myös Le Mans 24 H-ajonkin.

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3816
Tulevana viikonloppuna ajetaan GP perinteisellä Interlagosin radalla Brasiliassa.

Vielä 1990- luvulla ja 2000- luvun alussa tämä rata oli kauden ensimmäisiä kilpailuja. Nykyään loppukauden kisoja.

Mitä muistoja teillä on Interlagosissa käydyistä kisoista?

Suomalaisittain Mika Häkkinen voitti radalla 1998 ja 1999, eli mestaruuskausinaan, ja Kimi Räikkönen voitti siellä 2007, niinikään mestaruuskaudellaan.

Muistatteko vielä startin vuonna 1997? Villeneuve oli onnekas, kun startti uusittiin.

Räikkönen ja Montoya ottivat mittaa kaudella 2004 toisistaan.

Senna ja Schumacher kävivät kovan taistelun voitosta kaudella 1994.

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3816
Interlagosin kisaan kaudella 1999, niin kukapa muistaa, mitä erikoista tapahtui Häkkiselle? Siltikin, vaikka Häkkinen kisan voittikin.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3816
Brasilialla on kolme F1-maailmanmestaria, kuten Suomellakin. Mutta se ero on, että kaikki brasilialaiset maailmanmestarit ovat voittaneet tittelin useammin kuin kerran.

Ayrton Senna, Nelson Piquet ja Emerson Fittipaldi ovat kaikki moninkertaisia mestareita.

emerson-piquet-senna-600.jpg

Näiden jälkeen on sitten vielä moninkertaiset GP-voittajat Rubens Barrichello ja Felipe Massa, jotka kumpikin voittivat urallaan 11 GP:tä.

Hämmästyttävän paljon Rubensin ja Felipen urat muutenkin muistuttavat toisiaan, sillä kumpikin ajoi Ferrarilla monta kautta, olivat Michael Schumacherin tiimikavereita, sekä ajoivat myös Williamsilla.

Sanoisin heidän olevan myös aikalailla samantasoisia kuljettajiakin.

f1-brazilian-gp-2011-bruno-senna-lotus-renault-gp-with-rubens-barrichello-at-t-williams-an.jpg
 
Ylös