Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tässä mielestäni ihan hyvää asiaa Ferrarista ja 90-luvun alun suurmestareista:

https://www.is.fi/formula1/art-2000010471499.html
Välillä on ja välillä ei. Tuossa jutussa asiaa siis.

'Lohikäärme' Lombardi muun muassa tuli tallipäälliköksi vuoden 1991 aikana vähän myöhemmin ja ei niin nopeasti kuin tuli tuon mukaan, että ihan muka heti Fiorion jälkeen.

Oli myös melko vahvana voimahahmona jo aikana ennen tallipäällikkyyttään milloin vielä ihan ihmisiksikin oli varikolla.

Lisäksi hän ei sinänsä kyllä lähtenyt La Famiglialta yhtään mihinkään tuolloin olevinaan 1991 tai 1992 vaan jäi edelleen olemaan vahvana miehenä ja perin tulisieluisena miehenä tallissa aina Jean Todtin aikaan asti ja pidempäänkin riippuen millaisena asian haluaa nähdä ennen kuin sitten Todt viimein hänet heitti ulos vasta nk. Lombardisti-kapinan jälkeen ja siihen mennessä vuodesta 1991 oli kulunut päälle kolme vuotta.

Lisäksi useita kertoja tuossa artikkelissa sanotaan 1990-luvun alkua Ferrarille synkimmäksi kautta aikain ja muka huonoimmaksi.

Jäi sitten vuosi 1980 ja vuosi 1973 täysin, täysin kokonaan mainitsematta ja siihen nähden useimmiten jopa vuodet 1991-1993 olivat yhtä juhlaa Ferrarille, puhumattakaan jo vuosista 1994-1995 ja vuodesta 1996 eteenpäin homma on ollut hyvin, hyvin harvoja muita vuosia huomioimatta täyttä paratiisia noihin kaikkein huonoimpiin mahdollisiin La Famiglian vuosiin nähden.

Lisäksi Marco 'Kusettaja' Piccininin tilanne meni jutussa päin mäntyä.

Ei häntä sinänsä potkittu pois mikäli potkittiin lainkaan!

Hän itse aikanaan enemmän tai vähemmän yksinkertaisesti kieltämättä toki erikoisesti valtansa huipulla vain kyllästyi olemaan enää pelkkä La Famiglian täydellinen johtaja tai tallipäällikkö diktaattorimaisin valtuuksin.

Nämä asiat eivät kyllä kovin uutta ja sensaatiomaista ole. Ei todellakaan eli menee vähän tutuksi nk. Keltaisten Lehtien tarinajutuksi.

Eivät ainakaan Italiassa tai Ranskassa vähänkin näitä asioita muistavien keskuudessa. Suomen media taas... Muistaa asioita milloin muistaa ja unohtaa nekin sen suunnilleen saman tien. Ja puhuu sitten läpiä päähänsä.

Sennankin tilanne ei ollut suinkaan ihan niin yksiselitteinen Ferrari-juttujen suhteen.

Ja noissa tuntuu olevan kyllä taas... Jotain vallan paikkansa pitämätöntä tai jos pitää niin yksityiskohtia on muisteltu väärin tai tuntuvasti liioiteltu. Lisäksi tuo Luca di Montezemolon tilannekin oli vähän väärin muistettu tai hieman tilanne ainakin oli kyllä toinen. Tavallaan tuona aikana ennen kuin sen jälkeen unohtui jutussa mainitsematta myös kieltämättä toki vain eräänlainen La Famiglian nk. Salainen Johtaja suljettujen ovien takana eli Il Piccolo Commendatore eli Piero Ferrari.

Ja FIAT:n suurjohtajuus... Tiedä kyllä, että nyt on maustettu juttua aika tavalla. Ei yllätä kun taitaa tämä kaveri olla uudemman polven kirjoittajia joilla ennen taustojen täydellisempää selvitystä ei tunnu oikein pysyvän keskiö oikeassa sitten millään ja jos pysyy niin ihmettelen vain tuota maustepuolta.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4273
Tuosta Qatarin GP:stä ei tosiaan irtoa mitään isompaa nostalgiaa, sen verran tuoreesta GP-tulokkaasta on kyse.

Mutta tuo Fernsndo Alonson podium kaudella 2021 on kyllä sikäli merkittävä, että se oli Alonson ensimmäinen paluunsa jälkeen.

Tuo Alonson paluu kuninkuusluokkaan tapahtui Alonsolle tutussa organisaatiossa, eli Renaultin tehdastiimissä, jossa Alonso oli ajanut jo kahtena toisistaan erillisellä kerralla.

Eli kausilla 2003-2006 (kaudella 2002 Alonso tosin siellä jo testikuskina/kolmantena kuljettajana), ja sitten myöhemmin 2008-2009.

Kummallakin kerralla tuli GP-voittoja, ja kausina 2005 ja 2006 vieläpä maailmanmestaruudet.

En nyt kyllä muista ketään toista kuljettajaa, joka olisi ajanut samassa tiimissä/organisaatiossa peräti kolmena ajanjaksona. Kahden ajanjakson kuljettajia kyllä löytyy, kuten Kimi Räikkönen Ferrarilla.

Taitaa Alonso olla ainoa tällainen tapaus.

Hieno podium Alonsolle Qatarissa 2021.

fernando-alonso-alpine-f1-3rd-.jpgP16-211123-329.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9335
Qatar on sikäli poikkeuksellinen muihin uudempiin kisoihin verrattuna että rata oli ollut olemassa jo pitemmän aikaa, tänä vuonna tuli 20 vuotta sen valmistumisesta. Ensimmäinen kisa kun oli 2021 niin tuolloin vuosia oli kulunut 17.

Tällä vuosituhannella ykkösiin tulleista radoista ainoastaan Mugello oli ollut käytössä pidempään ennen ensimmäistä F1-kisaa, siellä kului 46 vuotta. Portimão valmistui taas 2008, eli 12 vuoden väli valmistumisen ja ensimmäisen kisan välillä.

Muuten kaikki käyttöön otetut radat ovat kaiketi valmistuneet edellisen vuoden aikana.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4273
Minkälaiset muistot teillä on Kimi Räikkösen ensimmäiseltä Ferrari-stintiltä, eli kausista 2007-09?

Ja tarkoitan juuri Räikkösen ja Ferrarin kannalta.

Kimi oli ollut McLarenilla jo kahdesti lähellä titteliä, mutta Ferrarilla se vihdoin tuli. Mutta jotenkin vaikeimman kautta.

Kausi 2007 oli hyvin tasainen Ferrari ja McLaren-kuljettajien kesken. Autot taisivat olla melko tasavahvat.

Siinä mielessä siis meni hyvin Kimillä, että vihdoinkin voitiin juhlia miehen maailmanmestaruutta.

Oliko Felipe Massa teidän mielestänne tuohon aikaan vahva kuljettaja, jos vertaa esimerkiksi nyt Juan Pablo Montoyaan.

Oliko Massa Montoyaa parempi? Kimi ei saanut Ferrarista kaikkea irti, ja yllättävän kovalle Massa Kimin laittoi.

Tässä video Massan ja Kimin yhteisistä Ferrari-vuosista.

f1-kimi-massa-2008.jpg
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4273
Mielenkiintoinen statistiikka Las Vegasissa.

Kolme kertaa maailmanmestaruus on ratkennut Las Vegasissa, ja kolmesti maailmanmestaruuden vienyt kuljettaja on samalla sijoittunut viidenneksi.

Screenshot_20241125_205813_Instagram.jpg
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
970
Minkälaiset muistot teillä on Kimi Räikkösen ensimmäiseltä Ferrari-stintiltä, eli kausista 2007-09?

Ja tarkoitan juuri Räikkösen ja Ferrarin kannalta.

Kimi oli ollut McLarenilla jo kahdesti lähellä titteliä, mutta Ferrarilla se vihdoin tuli. Mutta jotenkin vaikeimman kautta.

Kausi 2007 oli hyvin tasainen Ferrari ja McLaren-kuljettajien kesken. Autot taisivat olla melko tasavahvat.

Siinä mielessä siis meni hyvin Kimillä, että vihdoinkin voitiin juhlia miehen maailmanmestaruutta.

Oliko Felipe Massa teidän mielestänne tuohon aikaan vahva kuljettaja, jos vertaa esimerkiksi nyt Juan Pablo Montoyaan.

Oliko Massa Montoyaa parempi? Kimi ei saanut Ferrarista kaikkea irti, ja yllättävän kovalle Massa Kimin laittoi.

Tässä video Massan ja Kimin yhteisistä Ferrari-vuosista.

Näytä liitetiedosto 5376
Kyllähän se vähän tuntu et Massa on parempi..öö..hirveen vaikee sanoo,jossain mielessä Räikkönen oli parempi..!??!

EDIT:Katoin tilastoja,kaudella 2008 Massa kyl oli parempi,muuten sit Räikkönen
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4273
Vaikka kuljettajien maailmanmestaruus on jo ratkennut Red Bullin hollantilaisen kuljettajan Max Verstappenin hyväksi, niin siitä huolimatta valmistajien maailmanmestaruudesta käydään kova taistelu kolmen tiimin välillä.

Eli kyseessä McLaren, Ferrari ja Red Bull. Etukäteen Red Bull näyttää näistä olevan heikommilla verrattuna näihin kahteen muuhun perinteikkäisiin tiimeihin.

Pitkästä aikaa näyttää siltä, että valmistajien maailmanmestariksi kruunataan joko McLaren tai Ferrari.

Näillä kahdella tiimillä on paljon historiaa, ja tämän myös F1-sometili huomioinut julkaisussaan twitterissä.

Kukapa ei muistaisi sellaisia taisteluita kuin McLarenin James Hunt vs Ferrarin Niki Lauda, McLarenin Ayrton Senna vs Ferrarin Alain Prost, ja suomalaisten taistelut, eli McLarenin Mika Häkkinen vs Ferrarin Michael Schumacher ja Ferrarin Kimi Räikkönen vs McLarenin Lewis Hamilton.

https://x.com/F1/status/1861853247314579528?s=19

Joitakin historiikkeja asiasta:

https://www.gpblog.com/en/news/81245/the-eternal-rivalry-between-ferrari-and-mclaren-a-new-chapter-this-season.html

https://www.diffen.com/difference/McLaren_vs_Scuderia_Ferrari
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4273
Mitäpä luulette, kumpi vie tämän kauden valmistajien maailmanmestaruuden; McLaren vaiko Ferrari?

Kaudella 1999 tilanne oli myös kutkuttava, kun viimeiseen kisaan Suzukassa mentiin niin, että sekä valmistajien että kuljettajien sarja oli täysin ratkaisematon.

Lopulta McLarenin Mika Häkkinen voitti kuljettajien tittelin, Ferrari puolestaan valmistajien maailmanmestaruuden.

Seuraavissa artikkeleissa kauden 1999 läpiveto:

https://www.formula1.com/en/latest/article/1999-oral-history-part-1-mclaren-vs-ferrari-hakkinen-vs-schumacher-and-drama.5Hk63uZJSwbfCkdBrXK0UZ

https://www.formula1.com/en/latest/article/1999-oral-history-part-2-irvine-steps-forward-underdogs-jordan-put-up-a.1IkpYSi4cZI469Pe9ghEfE

https://www.formula1.com/en/latest/article/1999-oral-history-part-3-stewart-spring-a-surprise-schumacher-returns-and.6N2mWADjGWFHQHB75kl23B
 
Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4639
Sijainti
Kokkola
Pahaan paikkaan tuo McLarenin pieni "hyytyminen" tulee, Ferrari voi viedä kuin varkain merkkimestaruuden. 1999 kuvio oli loppuhuipennuksen osalta erikoinen. Tapaus Ferrari Malesiassa oli oma juttunsa. Häkä oli hetken jo mestari, mutta hylkäys peruttiin, kun yhtäkkiä ilmanohjainten mitoille löytyi jotkut ihme toleranssit. Tuohon aikaan Ferrarilla kun oli se erityisasema, niin vähän on tytinä, että jos sama olisi sattunut McLarenille, olisi hylkäys jäänyt voimaan. Tai vähintäänkin tallipisteet viety, kuten oli kompromissi Häkän kohdalla 2000 Itävallassa, jos siis tämä sinettisäätö on porukalla muistissa.

Jos kommentoi vielä tuota McLarenin tilannetta 1999, niin olisi ollut hauska olla tallipilttuussa kärpäsenä katossa. Ensin Itävallassa, missä DC pilasi Häkän kisan avauskierroksella, sitten Belgiassa. Belgiassa Häkän auto liikahti ennen starttia, mutta välttyi 10 sekunnin stop and go:lta kun otti, kaiketi tarkoituksella, huonon lähdön. Coulthard sai rauhassa painella voittoon, vaikka Häkä olisi kipeästi tarvinnut lisäpisteitä. Toki mestaruutta juhlittiin lopulta, mutta silti. Helpostihan Häkä olisi voitu pelata edelle vaikka näennäisellä "ongelmalla" pulttipyssyn kanssa DC:n varikkokäynnillä.

En malta olla miettimättä juontaako tämän edeslliskappaleessa pyörittelemäni kuvion juuret aina Jerezin 1997 kisaan asti, jolloin DC ei olisi millään halunnut Häkää päästää ohi, mutta tiettävästi talli uhkasi potkuilla ellei tottele. Niin tai näin, olihan DC ainakin Jerezin podiumilla varsin hapan.

Jos jotain meni väärin, saa toki korjata.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4273
Mikä Ferrari vs McLaren-kuljettajan välinen taistelu maailmanmestaruudesta on jäänyt teille mieleen?

Kimi Räikkösen ura siitä mielenkiintoinen, että uran alussa hän taisteli McLarenilla Ferrarin Michael Schumacheria vastaan mestaruudesta (kausi 2003), mutta lopulta titteli tuli Ferrarilla McLarenin-kuskeja vastaan taisteltaessa.
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
788

1974 Clay Regazzoni vs. Emerson Fittipaldi
1976 Niki Lauda vs. James Hunt
1990 Alain Prost vs. Ayrton Senna
1998 Michael Schumacher vs. Mika Häkkinen
1999 Eddie Irvine vs. Mika Häkkinen
2000 Michael Schumacher vs. Mika Häkkinen
2003 Michael Schumacher vs. Kimi Räikkönen
2007 Kimi Räikkönen vs. Lewis Hamilton & Fernando Alonso
2008 Felipe Massa vs. Lewis Hamilton

1975 Nikin ja Emmon välillä, 1985 Prostin ja Alboreton välillä sekä 2001 Coulthardin ja Schumacherin oli teoriassa mestaruustaistelu, mutta eivät lopulta olleet kovin tiukkoja. Ehkä näistä tuo 1985 menisi lähimmäs mieleenpainuvaa taistelua, mutta Alboreton keskeytysputki loppukaudesta vei mestaruusmahdollisuudet.

Kyllähän noista mieleenpainuvin on tuo Häkkisen ja Schumacherin taistelu kaudelta 1998. Suomessa elettiin kuuminta formulakiimaa.

Myös Sennan ja Prostin taistelu, Räikkösen mestaruus sekä Hamiltonin viime hetken ohitus Timo Glockista olivat todella dramaattisia.
 
Kyl toi Häkkinen on varmaan suomalaisten silmissä se nr.1 mut tavallaa Räikkönen oli parempi..
 
Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
912
Mikä on teidän näkemys, kuka tämän vuosituhannen kärkikuskeista on sopeutuvaisin erilaisiin autoihin? Voidaan ajatella, että nyt haetaan eräänlaista Ricciardon vastakohtaa, hän kun loisti tietyn aikakauden Red Bullilla millä saattoi toteuttaa syöksypommijarrutuksiaan, mutta muuten on ollut suht vaisua.

Itse sanoisin ainakin nykykuskeista Alonson, hän tuntuu saavan minkä tahansa matolaatikon hyvään vauhtiin. Toisaalta en muista että esim. Nico Rosbergilla olisi koskaan ollut suuria vaikeuksia sopeutua mihinkään autoon?
 
Hamilton voitti Rosbergin aika selvästi,poislukien kausi 2016. Saman kuin Nico koki Kovalainen&Bottas..vielä räikeemminn
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4273
Mikä on teidän näkemys, kuka tämän vuosituhannen kärkikuskeista on sopeutuvaisin erilaisiin autoihin? Voidaan ajatella, että nyt haetaan eräänlaista Ricciardon vastakohtaa, hän kun loisti tietyn aikakauden Red Bullilla millä saattoi toteuttaa syöksypommijarrutuksiaan, mutta muuten on ollut suht vaisua.

Itse sanoisin ainakin nykykuskeista Alonson, hän tuntuu saavan minkä tahansa matolaatikon hyvään vauhtiin. Toisaalta en muista että esim. Nico Rosbergilla olisi koskaan ollut suuria vaikeuksia sopeutua mihinkään autoon?
Alonso on kyllä ollut aina todella sopeutuvainen.

Räikkönen puolestaan McLarenin ratissa ilmiömäisen nopea, ihan Sennaan verrattavissa myös aika-ajoissa.

Mutta Kimi ei pystynyt tuota vauhtia valjastamaan muihin tiimeihin, joissa vaikutti. Ferrarin ratissa tuli maailmanmestaruus, mutta eihän se ollut sellaista dominointia vauhdissa, kuin McLarenilla oli.

Lotuksella Kimi oli kilpailuissa erittäin hyvä, mutta aika-ajoissa ei niinkään.

Kimi Räikkönen omasta mielestäni verrattavissa sopeutumiskyvyssä Ricciardoon ja Vetteliin, vaikka parhaimmillaan Kimi oli kyllä McLarenilla porukan nopein.

Alonso taas sopeutuu autoon kuin autoon.

Nykykuskeista vielä vaikea sanoa, jos ajattelee esim. Norrista, Piastria ja Leclerciä. Heidät pitäisi nähdä muissakin tiimeissä ensin.
 
Näkisin silti et Häkkinen oli nopeampi..Mika oli aivan huippunopea,pärjäs heikommallakin autolla suht hyvin.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3667
Kimi Räikkönen omasta mielestäni verrattavissa sopeutumiskyvyssä Ricciardoon ja Vetteliin, vaikka parhaimmillaan Kimi oli kyllä McLarenilla porukan nopein.
Kyllä Vettelikin oli parhaimmillaan aika hyvä. Tosin yleensä voitti aika kärjestä, ei taaempaa, mutta ei tullut Bottasmaisia sulamisia. Ricciardo oli myöskin ihan ok Hulkenbergin myllyttäjä Renaultilla, vaikka ero aika pieneksi jäikin.
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
970
Kyllä Vettelikin oli parhaimmillaan aika hyvä. Tosin yleensä voitti aika kärjestä, ei taaempaa, mutta ei tullut Bottasmaisia sulamisia. Ricciardo oli myöskin ihan ok Hulkenbergin myllyttäjä Renaultilla, vaikka ero aika pieneksi jäikin.
Hulkenbergin ura on ollu kyl jossaimäärin pettymys...
 
Ylös