Offtopic eli sättimistojck

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Puhis
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei tietoo, samaa kanssa aprikoinut että kuinka kävi :confused:

Eiköhän stroke ilmoittele kun koneelle ehtii...

Taidanpa laittaa sen varsinaisen kisapäivän kalenteriin ja rykäistä paikalle katsomaan karttibakkanaalit. Onhan siellä ainakin Kimi vs. Wope matsi tiedossa :ahem:
 
Aamulehden mukaan Tampereen voittaja oli 18 -vuotias Kimi Asumaniemi ja kisa ratkesi viimeisessä ajoryhmässä.
104 kuskia oli käynyt ajamassa.
 
Tulihan käytyä. Pitkään pidin kärkiaikaa mutta ei sitten lopulta riittänyt mihinkään.

Pian ajettuani kärkiajan ilmesty Nasty paikalle. Päätti jättää oman ajonsa viimeiseen varttiin. Ajattelin myös jäädä paikalle katsomaan miten käy.
Aikani oli vielä kärjessä kun Nasty lähti radalle. Tasaista oli mutta Nastyn aika oli noin puolitoista sadasosaa nopeampi. No sitten tuli viimeinen ryhmä. Hyvin näyttivät ajavan ja heti 1 kierroksesta lähtien onnistui myös radan nopeuttaminen renkaisiin osumalla. Tästä ryhmästä taisi myös kaksikin kuskia mennä ohitseni että ei ollut jakoa jatkoon. (Nastyhan oli jo aikasemmin menny ohitseni)

Noh. Nyt hyppään kottikärryyn ja lähden lykkimään kohti Oulua. Ja perkule siellä ajan vasta vihoviimeisen ryhmän jälkeen ja siirrän jokaikistä rengasta. Jokaisella kierroksella.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tietoo, samaa kanssa aprikoinut että kuinka kävi :confused:

Eiköhän stroke ilmoittele kun koneelle ehtii...

Taidanpa laittaa sen varsinaisen kisapäivän kalenteriin ja rykäistä paikalle katsomaan karttibakkanaalit. Onhan siellä ainakin Kimi vs. Wope matsi tiedossa :ahem:

Varmasti Santanderin kutsuvieraita ja omaa henkilöstöä myös mukana. Nyt Wope, saata Kimi eläkkeelle :ahem:

Ps. Saisi sataa.
 
Varmasti Santanderin kutsuvieraita ja omaa henkilöstöä myös mukana. Nyt Wope, saata Kimi eläkkeelle :ahem:

Ps. Saisi sataa.
Niin, sateella WoPe kieltämättä Turunkin karsinnan voitti (valtaosa ajoi täysin kuivalla). Ehkä 10 sekuntia jos myöhemmin oltaisiin radalle päästy, olisi jo ollut liian kosteaa päivän nopeimpaan. Tarkkaa.
 
Taidanpa laittaa sen varsinaisen kisapäivän kalenteriin ja rykäistä paikalle katsomaan karttibakkanaalit. Onhan siellä ainakin Kimi vs. Wope matsi tiedossa :ahem:

jos vaan kimillä aikaa ja mukavalla päällä niin selfiet otetaan=)

Varmasti Santanderin kutsuvieraita ja omaa henkilöstöä myös mukana. Nyt Wope, saata Kimi eläkkeelle :ahem:

Saatan ehkä myös itseni siinä kohtaa=)

Niin, sateella WoPe kieltämättä Turunkin karsinnan voitti (valtaosa ajoi täysin kuivalla). Ehkä 10 sekuntia jos myöhemmin oltaisiin radalle päästy, olisi jo ollut liian kosteaa päivän nopeimpaan. Tarkkaa.

Jep, -0.500sek nopeampi kierrosaika santanderin henkilökunnan kanssa omaan varsinaiseen kisa aikaan verrattuna 1min sen jälkeen kun viimenen vuoro oli mennyt ja homma lyöty pakettiin. En osaa arvioida omaa lopputulosta yhden tai molempien käsien sormilla jos KKWCS kuskit olisi tuossa vikojen joukossa rykäisseet menemään.
 
Viimeksi muokattu:
Saatan ehkä myös itseni siinä kohtaa=)

Mietin kyllä kahdesti, onko eläkkeelle ajaminen liian mautonta. Ei näemmä. Ajatukseni olivat vasta henkisen nujertamisen tasolla. Toivottavasti Seinäjoki ja Oulu tuo lisää tuttuja. Cm kun olisi kertonut ajoissa aikeistaan, niin olisin ollut hissunkissun.
 
Kreetalla tuli bongattua useampi karttirata, jopa yksi CIK hyväksytty mesta.

Josko ajamaankin joskus, nyt meni auringossa makoiluksi ja kävelyksi.
 
Kärkiaika piti loppuun asti joten Seinäjoelta jatkoon kyykkästä rääkyttämään. Ois kyllä sviduddanut jos ois turhaan ajanu melkein 700km kun vielä turun kisakin jäi väliin. Onneksi kannatti ottaa riski. Puolet menomatkasta satoi kaatamalla mutta paikanpäällä oli kuivaa. Vartin verran juttelin varikkohemmojen kanssa ja katselin muiden aikoja. Nopeimmat oli 19.6 luokkaa puolenpäivän aikaan. Sitten tuli jo hirvee kiire radalle kun sadepilvet lähestyi kovaa vauhtia. Juuri ennen mun vuoroa tempas redbull-kuski kärkeen 19.37. Nyt oli pakko saada jotain aikaan. Onneks löyty heti hyvä rytmi radalle ja ajon jälkeen jäi onnistunut olo. Ajaksi 19.01. 10min. Päästä alkoi kaatosade, rata kuivui viimeiseksi tunniksi mutta uhkaajia ei lötynyt. Suoranopeudesta huolimatta yllättävän loogisia oli ajettavia.
 
No perkele :cool: Nyt Kimille vastuksia luvassa. Annetaankohan sille doupattu auto?
 
Eikös porukkaa kiinnostaisi ajaa muullakin kuin noilla mikroilla. Eivät istu pirtaani ne. Mutta esimerkiksi ralliautoilla olisin heti mukana. Ainakin päijät-Hämeessä tiedän muutamankin ralliautoja vuokraavan yrityksen tai yhteisön. Soraa.

Rakastajattaren veli omistaa mootorikelkkasafarin. Huokeaan hintaan saisin kelvollisen kilpailun järjestettyä meille. Baanaa riittää, lumi lentää. Ei ole montaa hauskempaa huvia keksitty ihmismiehelle.
 
10-6-4-3-2-1 -systeemillä lopputaulukko olisi 2014 tällainen:

1. WoPe 61 (4+6+6+10+3+10+6+6+10)
2. Haikki 46 (4+6+10+6+10+10)
3. Nasty 46 (1+10+10+4+4+3+10+2+2)
4. DSQ 22 (3+4+2+6+2+4+1)
5. Cmoney 21 (6+1+4+3+3+4)
6. Slug 19 (10+2+3+1+3)
7. BMW 16 (3+6+4+3)
8. 4stroke 8 (2+3+2+1)
9. Jatenski 7 (1+6)
10. DW 5 (1+4)
11. Nipsuhl 2 (2)
11. FW08 2 (2)
11. Jacques 2 (2)
14. Andy 1 (1)
14. Sumi 1 (1)
14. Jape 1 (1)

:)

2015 (1 kisa vähemmän kuin 2014):
1. WoPe 40 (6+10+3+6+4+1+10)
2. Haikki 36 (2+6+10+2+10+6)
3. Nasty 36 (10+3+10+3+6+4)
4. DW 26 (4+4+6+2+10)
5. Cmoney 19 (10+4+2+3)
6. 4stroke 16 (2+1+6+2+4+1)
7. Jatenski 14 (3+6+4+1)
8. wilpe 14 (1+1+3+3+6)
9. BMW 12 (4+3+1+4)
10. Andy 10 (10)
11. Slug 5 (3+2)
12. Rainier 3 (1+2)
13. Wilzku 2 (2)
14. Lozeh 1 (1)

Ensi kaudeksi, supistunut sarja, vähän laajenee "forssasarjalaisiin + jokuseen extrana naamaansa näyttäneeseen.
 
Eikös porukkaa kiinnostaisi ajaa muullakin kuin noilla mikroilla. Eivät istu pirtaani ne. Mutta esimerkiksi ralliautoilla olisin heti mukana. Ainakin päijät-Hämeessä tiedän muutamankin ralliautoja vuokraavan yrityksen tai yhteisön. Soraa.

Rakastajattaren veli omistaa mootorikelkkasafarin. Huokeaan hintaan...
Kyllä rata on rata.
T: Formulamies
 
Ylös