Offtopic eli sättimistojck

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Puhis
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olisi hyvä jos jatkossa KKWCS kisojen informaatio jatkuisi edelleen täällä. Sen jakaminen kahdelle tai useammalle saitille ei aiheuta kuin perkeleellistä häslinkiä.
Näkisin kanssa, että täällä nyt ensisijaisesti ainakin.
 
En ole muuttamisestakaan puhunut mitään. Tää foorumi on riittäny omillekin toimille hyvin.

Yks kysymys kuitenkin. Onko esim. pistetaulukko jollakulla koneen muistissa? Kyllähän noi härpäkkeet jotain varmuuskopioita kai ottaa joka yö. En niistä enempiä tiedä. Siksi kysyin, onko tää asia kunnossa.

Olishan se varmasti hianoo ulkomuistista ruveta noita joskus laskemaan ja arpomaan.
 
Ihan ot, mutta mun mielestä hahmoke Quiq on jo jonkin aikaa kirjoitellut niin paskoja juttuja vapaalle, että superlisenssi taitaisi olla ansaittu.

Sama huomio tehty :ahem:

Samaa mieltä. Quiq on jo nyt ottanut paikkansa vakiofoorumistina, ja näyttää siltä, että on myös jäänyt tänne pysyäkseen..

Tulipa mieleen palata näihin, niin puoltaisin kaverille lisenssiä jo tästä hetkestä eteenpäin. Eri asia toki, kerkeekö kaveri VMKCn lisäksi omilta menoiltaan minnekään muualle.

Ja ei, en ole Quiqin kanssa yli kuukauteen puhunutkaan tästä asiasta.
 
Mitähän nuo b-suunnitelmat ovat? Vapaakarttareiden loosin salaisuuksia?
 
Eihän tässä nyt sooloilla vaan kuten Vapaan puolella on meneillään, järkkärit on mukana.

Vai onko? Minun, sinun ja follon on parasta olla aika taustahahmoina, vaikka kuinka tekisi mieli sorkkia asioita. Nyt on uudet miehet kehissä, olleet jo pitkään.

Käsittääkseni areenan toimihenkilöt on olleet yhteydessä ainakin Cmoneyyn, ja Antin terveiset tuen jatkamisesta (täällä) välitin itse Cmoneylle
Eli tuskin siellä kukaan sooloilee :)
 
Eihän tässä nyt sooloilla vaan kuten Vapaan puolella on meneillään, järkkärit on mukana.

Vai onko? Minun, sinun ja follon on parasta olla aika taustahahmoina, vaikka kuinka tekisi mieli sorkkia asioita. Nyt on uudet miehet kehissä, olleet jo pitkään.

Mistä sooloilusta sä nyt höpötät?
 
Itse en ainakaan ole edes ajatellut ottavani asioita noin dramaattisen oloisesti...
Jatketaan :alppu:
 
Mieluusti pysyisi aloillaan tämän kauden loppuun asti.
 
Eri asia toki, kerkeekö kaveri VMKCn lisäksi omilta menoiltaan minnekään muualle.

Kesäkuussa on hieman taukoa, mutta muuten on aika täyttä. Enemmän tässä silti ratkaisee se, että kun se näytti olevan niin saatanan vaikeata ottaa uutta kasvoa mukaan, niin taidanpa jättää sarjan omaan arvoonsa näin kesäkaudeksi ja palata sitten marraskuun lähestyessä asiaan.
 
Mut sä et oo enää uusi kasvo. :thumbfh: (etenkin jos oot se kuikelo, joka oli kic:ssä niin sut on jopa livenäkin nähty)
 
Kesäkuussa on hieman taukoa, mutta muuten on aika täyttä. Enemmän tässä silti ratkaisee se, että kun se näytti olevan niin saatanan vaikeata ottaa uutta kasvoa mukaan, niin taidanpa jättää sarjan omaan arvoonsa näin kesäkaudeksi ja palata sitten marraskuun lähestyessä asiaan.
Tommoinen äksyilevä aggressiivinen syyllistäminen ei nyt ihan parasta. En ihmettele yhtään joidenkin reaktioita yleensäkään, kun täysin uusi kaveri heti kiinnostuu sarjasta. Sen jälkeen on tullut ilmi, että foorumi on sulle ihan oikeasti kiva paikka.
 
Joo vähän samoilla linjoilla.
Toki silti propsit siitä että uskaltautui varikolle mukaan :)
 
Tommoinen äksyilevä aggressiivinen syyllistäminen ei nyt ihan parasta. En ihmettele yhtään joidenkin reaktioita yleensäkään, kun täysin uusi kaveri heti kiinnostuu sarjasta. Sen jälkeen on tullut ilmi, että foorumi on sulle ihan oikeasti kiva paikka.

Tullut liiankin tutuiksi 'talon tapoihin'.. Niin voi käydä kun nahistelee Mossen ja Raaserin kanssa. ;)
 
Heh, Kkwcs ja Helsinkisarja. Jotenkin näen homman näin. Valitsen ensimmäisen...
 
Ylös