kouvotsvoni
Banjottu
Ai kauden 2015 kisakalenteri on jo julkistettu
Älä panttaa tuloksia! Vaadimme saada tietää!
Käy kerran katsomassa livenä ja sitten sulla on ensimmäinen mielipide asiasta.
No tiedän käymättäkin, ettäÖö Ruz kirjoitti asiaa. Jyrkkää mielipidettä ei kannata heittää, jollei ole käynyt aistimassa paikan päällä. Harva tuttu ei ole tykännyt ja yllättynyt homman hienoudesta. TV-kuva kun tappaa vauhdin. Toki kisan seuraaminen voi olla monipuolisempaa netin ja tv:n kanssa.
No tiedän käymättäkin, että
- en pidä suurista ihmismassoista -> kartan yleisötilaisuuksia
- en saa kicksejä ns. tunnelmasta (moottoriurheilupuolella testattu Imatranajoissa)
- live timing on olennainen seuraamisen kannalta -> ei kannata matkustaa paikan päälle live timingia tuijottamaan, vaikka FanVisionista sen saakin
- en pidä kovista (korkeista) äänistä
Toki olin Monzaan menossa pari vuotta sitten, mutta se olisi ollut sellainen kuriositeetti, että tottahan näin pitkän linjan seuraajan on se kerta edes käytävä. En ollut silloinkaan lähdössä oma-aloitteisesti, vaan kaverin seuraksi.
Juu, tiedän missaavani noiden takia paljon. Mutten siis mitään, mistä olisin itse erityisesti nauttinut.Asia ei kuulu minulle mitenkään mutta tulin poustistasi hyvin surulliseksi. Puolestasi.
- live timing on olennainen seuraamisen kannalta -> ei kannata matkustaa paikan päälle live timingia tuijottamaan, vaikka FanVisionista sen saakin
Päinvastoin, Live timing antaa useimmiten lisäjännitystä kisaan. Usein jopa mielenkiintoisempaa kuin tv-kuva. Mikään ei ole jännittävämpää kuin arvuutella mihin väliin varikolle mennyt kuski palaa radalle ja minkälaiset on sen kakkos- ja kolmossektorin ajat ulostulokierroksella verrattuna niihin samassa jonossa ajaviin.
Jos kilpailun seuraamiseen meinaa heittäytyä, ei siinä säädetä muuta samalla.
Vaikuttaisi kovasti olevan mielipidekysymys tuokin.Muut kohdat olivat mielipidejuttuja, mutta tähän on pakko tarttua. Live timing on mielestäni helpoin tapa pilata kisan jännittäminen. Live timingiä seuraamalla kisan katselu on vähän niinkuin kotiläksyjen tekemistä foorumikeskusteluja varten. Pilaa totaalisesti jännityksen. Samoin kuin liveseurantaan kirjoittaminenkin.
Ei se olekaan muuta, vaan nimenomaan kisan seuraamista.Jos kilpailun seuraamiseen meinaa heittäytyä, ei siinä säädetä muuta samalla.
Puhutaanko täällä Jukolasta?- en pidä suurista ihmismassoista -> kartan yleisötilaisuuksia
Ei. Sen kerran kun olin paikan päällä (Ruokolahdella), olin niin nuori, ettei paljon ollut päätäntävaltaa. En minä nykyään katsojaksi lähtisi.Puhutaanko täällä Jukolasta?
- en saa kicksejä ns. tunnelmasta (moottoriurheilupuolella testattu Imatranajoissa)
Oletko käynyt katsomassa Formuloita paikanpäällä?
En ole käynyt
- en pidä kovista (korkeista) äänistä