Oletko kokenut työssäsi väkivaltaa tai väkivallan uhkaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Olga

hiljaisuus
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40438
Päivän uutisissa on toistuvasti kerrottu tutkimukseta, jonka mukaan erityisesti kuntatyöpaikoissa on työntekijöitä kohdeltu väkivaltaisesti tai uhattu väkivallalla.
Väkivalta yleistä kuntatyöpaikoissa


Kunta-alan työntekijät kohtaavat
työssään yhä useammin väkivaltaa tai
väkivallan uhkaa. Asiakkaiden
aiheuttamia uhkatilanteita esiintyy jo
lähes puolessa kuntatyöpaikoista.

Kunta-alalla tehdyn tutkimuksen mukaan
lähes viidesosa kuntatyöntekijöistä
joutui viime vuonna asiakkaiden
väkivallan tai uhkailun kohteeksi.

Asiakasväkivalta on kuntatyöpaikoilla
huomattavasti yleisempää kuin muualla.

Asiakasväkivallan kohteeksi joutuvat
useimmiten terveydenhuollon, sivistys-
ja sosiaalitoimen työntekijät.
Väkivaltaisen kohtelun uhri voi mielestäni perustellusti sanoa olevansa ns. 'paskaduunissa'. Kenenkään ei sellaista tarvitsisi sietää. :doubtful:

Oletko itse joutunut työssäsi väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi? Kertoisitko tilanteesta muillekin.

Pollia ei ole tulossa.
 
Oletko itse joutunut työssäsi väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi? Kertoisitko tilanteesta muillekin.
En varsinaisessa palkkatyössä.

Mutta vapaaehtoistyössä kylläkin, eli Neste Rallin järkkärinä (ylläri).
 
Ensimmäisessä kesätyössäni nurmikonleikkaajana jouduin pari kertaa päivässä käymään varastosta bensaa leikkurin tankkiin. Siellä varastossa oli pääskysellä pesä ja joka kerta kun sinnepäin aloin astella niin kurkkua alkoi kuivaa ja elämä kulki filminauhana silmien edessä. Tähyilin ilmatilaa tarkkaan, mutta muutaman kerran se onnistui yllättämään. Tosin silloinkin väkivalta jäi vain uhan asteelle.

Ihmisten kaltoinkohtelemaksi en muista tulleeni.
 
Minä sain työssä kerran 'tyttöihmiseltä' sellaisen läimäyksen käteeni, että kello irtosi ja lensi pitkän matkan päähän.
 
Työyhteisön sisällä ei väkivaltaa tai uhkailua ole tullut kohdattua. "Asiakkaissa" kyllä useita kertoja vuodessa.
Hulluja on moneen junaan.

Viimeksi pari viikkoa sitten viisikymppinen pariskunta huusi mulle tauotta ja kilpaa naama punaisena kun menin auttamaan heitä asumista koskevassa ongelmassaan. Perkeleiden lomassa kuului mm sanat "Nyrkistä", "turpaan", "pyyhin sulla lattiat!" jne.

Minuutin eteisessä suoraa huutoa kuunneltuani karjaisin huutonsa yli, että :
"NYT MOLEMMAT SUUT SUPPUUN TAI LÄHDEN TUOSTA OVESTA HETI ULOS JA TAKAISIN ON TURHA PYYTÄÄ!"
Hiljenivät.

Asuminen on tuinteita herättävä laji.
 
Kesätöissä huoltoyhtiössä kollega sai joltain asukkaalta turpaansa. En nyt muista oliko viemässä häätöilmoitusta vai vaan avaamassa jonkun kämpän ovea. Ne yölliset keikat avaamaan kämpän avaimensa hukanneen hörhön ovea oli vähän arveluttavia. Nykyisessä työpaikassa työkaveri hyökkäsi kerran päälleni.

Uhkaa ulkopuolisten ihmisten hyökkäyksistä ei nykyisessä työpaikassani juuri ole, mutta kyllä sääliksi käy niitä, jotka mitättömällä palkallaan tuolla illalla istuvat yksin kioskeissa, huoltamoilla ja kaupankassalla. Tai jakavat lehtiä yöllä pahamaineisissa lähiöissä. He eivät kuitenkaan ole suojelualan töissä, joissa väkivaltaisesti käyttäytyvät tavallaan kuuluvat työympäristöön.

Tietysti sitä yllättävissäkin ammateissa voi joutua väkivallan uhriksi, kuten muutama viikko sitten kerroin raivokohtauksen saaneen narkkarin hyökkäysyrityksestä parturiliikkeeseen keskellä päivää minun siellä ollessani.
 
Iltapaivakerhossa tyoskennellessani otin osumaa yhdelta 8-vuotiaalta, jolla sattu olemaan pahimman luokan kayttaytymishairio. Aina niin mieltaylentavaa itkea lapsikatraan edessa :doubtful:
 
Yhden kerran iiveeltä hyvässä maistissa palannut sankarpoika käyttäytyi uhkaavasti. Sain kuitenkin puhuttua sen punkkaansa, mutta kyllähän siinä jo kertasi mielessäns' läpi niitä voimankäyttötreenejä. Oli mies aamulla vähän nolona ja pienen kehityskeskustelun jälkeen jätin asian sillensä, hyvä soturi kun oli noin muuten eikä aiheuttanut jatkossa vastaavaa.

Aika vähällä on päässyt tältä osin, ottaen huomioon kuinka monen moista hiipparia täällä pyörii. Kyllähän noita putkaan vähän väliä kärrätään sieltä täältä, mutta omille "lapsenvahtivuoroille" ei ole osunut mainitun lisäksi muita uhkaavia tilanteita.
 
Kesäduunipaikassa eräs henkilö uhkaa jatkuvasti vetää turpaan. En ole ottanut uhkausta kovinkaan vakavasti.
 
Lievää luultavasti katteetonta uhkailua. Kerran luvattiin laittaa palkkamurhaajat perään ja toisen kerran 80 sissin iskujoukko, mutta ei ne oo ainakaan vielä hyökänny. Jälkimmäinen ei kaikilta osin täytä kysymyksen olosuhteita.
 
Ei ole uhkailtu tai käyty käsiksi, joskus on joku asiakas puhelimessa (-90 luvulla) mesonnut jostain takuuasioista tms.

Eräässä toisessa työpaikassa (sekin joskus -90 luvulla) tunsin joutuneeni silloin tällöin henkisen väkivallan kohteeksi esimiehen taholta. Mutta siitäkin selvisi kun haistatti pitkät ja vaihtoi työpaikkaa. Sen jälkeen ei ole ollut mitään siihen viittavaakaan.
 
Onko KKWCS-talli oikea työpaikka? Ku siellä uhkaa tulla koko ajan turpaan.

Huivilla hakkaamista ei lasketa väkivallaksi :thumbup:

Niin, nyt kun tarkemmin asiaa ajatellaan, onko KKWCS -talli oikea työpaikka siinä kuin sittarin kassa? :confused:
 
Päivän uutisissa on toistuvasti kerrottu tutkimukseta, jonka mukaan erityisesti kuntatyöpaikoissa on työntekijöitä kohdeltu väkivaltaisesti tai uhattu väkivallalla.
Väkivaltaisen kohtelun uhri voi mielestäni perustellusti sanoa olevansa ns. 'paskaduunissa'. Kenenkään ei sellaista tarvitsisi sietää. :doubtful:

Oletko itse joutunut työssäsi väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi? Kertoisitko tilanteesta muillekin.

Pollia ei ole tulossa.

Päivittäin.
 
Ylös