Oletko syönyt sushia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PuoliPöhkö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Oletko syönyt sushia?

  • Kyllä olen

    Äänet: 20 40,8%
  • En ole

    Äänet: 29 59,2%

  • Äänestäjiä yhteensä
    49
Kalaa syödään meillä paljon, tilanne on kuitenkin mennyt siihen että lapset protestoivat jos kala on kypsennettyä.
 
Nimenomaan lunchylunch-tarkoitukseen tosi näpsäkkää fugua.

Joo, ei välttämättä tarvi iltapäivällä enää kärvistellä töissä - ja jos tarvitsee, niin siitäkin voi olla tavallaan iloinen.
 
Olen toki, tykkäsin. Viime kerrasta on kuitenkin aika kauan, pitäisi korjata asiain tola.
 
Viime sunnuntaina perheen nuoriso painosti lounaalle tähän läheiseen ravintolaan - paikan omistaa vanhemman pojan "bestiksen" (jonka pikkusisko kuvassa) äiti.
 
Sushia, Makia, Sashimia, etc. Kaikki menee ja todella usein on tullut nautittua, muutaman kerran tehnyt itsekin.
 
En ole maistanut, mutta olen heti valmis kokeilemaan - kunhan joku lähtee seuraksi.
 
Ruunar ja Kyllikki tuolla toisessa toikissa sanoi tänään,
ettei sushi ole raakaa kalaa.

Näin olen kuitenkin aina asian mieltänyt.
Onko se pentele nyt kuitenkin pannulla/uunissa/grillissä/muussa kypsennettyä kalan lihaa?


Tuolla ainakin sanotaan noin :
Sushi eli taiten valmistettu raaka kala on perinteistä japanilaista herkkuruokaa.
Jossain toisaalla sanotaan toisin. Totuus lienee se, että sushikalaa voi syödä sekä raakana sekä kypsänä.
 
Viimeksi muokattu:
Sushi (jap. 寿司 tai 鮨 tai 鮓) on japanilainen pienikokoinen riisiruokalaji, jonka muoto on lähellä leivonnaista. Siinä riisiin yhdistetään täytteeksi tai päällysteeksi kalaa, äyriäisiä, kasviksia tai munaa. Täyte voi olla raakaa tai kypsennettyä, ja riisi voi olla palleroksi puristettu, merilevään rullattu tai jopa hajallaan kulhossa.

Sushi tarkoittaa etikalla maustettuun riisiin perustuvia ruokalajeja. Jotkut kuitenkin luulevat sushin tarkoittavan raakaa kalaa, jopa ilman riisiä. Raakaa kalaa ruokalajina kutsutaan nimellä sashimi.

Wiki
.
 
Ylös