Näkyy kiihdyttäneen iltapäivän ja illan aikana kiitettävästi!
Jaskan kans on hyvä jarnata. Jaska on reilusti sitä mieltä mitä on. Ei piilottele mielipiteitään niin kuin muutamat muut muka järkevyyttään ja harkitsevaisuuttaan. Munattomuudesta on kyse kuitenkin. Jaska sanoo sanottavansa vaikka sisältö ei muodissa olisikaan. Ja jos tulee lunta tupaan niin jaska vaan innostuu. Eikä jaska mene henkilökohtaisuuksiin. Jos tiukimmissa käännöissä sattuu lipsumaan niin pysyy hyvän maun rajoissa. Tämäkin toista kuin muutamien ylimielinen rivien välistä vittuilu. Jaska on forumin reiluimpia jarnakavereita. Iän myötä (forumin vai emännän vaikutusta!?) petrannut näkemyksissäänkin ihan silmissä. Jaskasta voi todeta aika usein jopa saman kuin jps:sästä että ei ole väärässä vaikka sattuis eri mieltä olemaankin.
Jaskahan sanoo sanottavansa sillon kun sillä on jotain sanottavaa, jonka johdosta jaskan posteja jaksaa nykyisellään jopa lueskella. Toisin kuin muutaman muun jokapaikanbesserwisserin jatkuvaa möykkäämistä jok'ikisessä toikissa..