Onks Vicee näkyny?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Otto Hokkanen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
En ole kyllä ikinä kuullut kenenkään käyttävän vaikeammin äänettävää sanaa kansankielessä, olisi se mikä vaan, toisen helpomman sijasta. Eli ainahan kuulee "kupee", eikä "koupe", joka tökkii.
Olen itse asiassa kuullut tuon lausuttavan myös "soupe", mutta kyseessä on voinut olla vitsiväännöskin. Vaikea muistaa kolmenkymmenen vuoden takaa.
 
Kyllä. Briteissä äännetään kaupunki nimeltä Leichester suomalaisen korvaan lähinnä muotoon lester. Yleisesti. Miksi? Kai kielien kirjoutus- ja ääntämisasussa on jotakin. Onneksi meillä noi vaivat on pieniä.
 
Etuvokaalisääntö.
Eipä taida liittyä tähän. Etuvokaalisääntö (yhdyssana joka Googlen mukaan esiintyy vain tässä ketjussa :D) liittyy sanojen taivutukseen. Ympäröivien konsonanttien ääntämiseen sillä ei ole vaikutusta. Tai sitten tarkoitat jotain minulle tuntematonta sääntöä.
Vissiin sama juttu kyseessä englanninkielisen ääntämisen kohdalla. Eli ei äännetä söösl tai köökl vaan söökl. Nää on kyllä hyvin jänniä juttuja kun alkaa miettiä :doubtful:.
Englannissa on sellainen suht yleinen käytäntö, että etuvokaalien edessä "c" lausutaan ässänä. Mikään täysin yleispätevä sääntö sekään ei ole, sillä esim. Cymric (kymriläinen=walesilainen) lausutaan "kimrik". Useimpien sanojen ääntäminen juontuu historiasta ja koska englannissa on lainasanoja vähän sieltä täältä, ääntämys ei noudata vain yhtä (1) loogista periaatetta.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä. Briteissä äännetään kaupunki nimeltä Leichester suomalaisen korvaan lähinnä muotoon lester. Yleisesti. Miksi? Kai kielien kirjoutus- ja ääntämisasussa on jotakin. Onneksi meillä noi vaivat on pieniä.

Varmaan samasta syystä kuin Greenwich ääntyy Grenitz eikä Griinwitz. Itse veikkaisin että peruja jostain menneisyydestä.
 
Englanninkielen kirjoitus ja puheasujen muutenkin sekalaiselle historialle viimeinen niitti oli kirjapaino"teollisuuden" rantautuminen nimenomaan Hollannista. Esimerkiksi sanan "school" kirjoitusasu on suoraan hollannista, vaikka se ei englanninkielen sanalle /sku:l/ paras vaihtoehto olekaan.

Ja ei, ei oo näkyny.
 
Ei oo Vice vissiin vieläkään palannut reissusta:doubtful:
 
Herran Jumala...maistraatissa (oliko oikea instituutio?) oltu kännissä, kun nuo hyväksytty.

Mitäs kummallista noissa nyt on.. Homer on oikea nimi, Homeros englanninkielisenä versiona. Simpson taas varsin yleinen sukunimi. Riittää että Suomeen muuttaa amerikoista vaikka Douglas Homer Feller vaimokkeensa Ashley Constance Simpsonin kanssa ja voilá, väestörekisterissä on Homer ja Simpson. Ei siinä tarvi maistraatin mitään hyväksyä.
 
Hyvä että oot kunnossa! Kuten varmaan huomasit, täällä oltiin kovasti huolissaan ainakin muutaman viestin ajan, kunnes keskityttiin olennaisempiin asioihin.
 
Ylös