Päivän arvoitus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sooda
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jos vaikkapa joku merkonomi on täällä rakkaassa kotimaassamme päässyt asemaan, jossa hän voi päättää esim. jostain työpaikasta, hänestä on tavallisesti viisainta jättää itseään paremmin koulutettu palkkaamatta.
 
Koulutettu on ohjattu ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla tietyssä pestissä. Viisas voi toimia hyvin eri tavoilla samassa työssä, on mukautuvaisempi ja valmiimpi muutoksiin, koska ei ole kahlittu koulutuksen kautta suomaan osaamiseen.

Tyhmästäkin ihmisestä saa koulutuksella hyvän perusduunarin. Tyhmä koulutettu ei osaa kuitenkaan soveltaa oppimiaan asioita.
 
Koulutettuja mahtuu 13 tusinaan, mutta viisaita on harvassa. Niin forumilla kuin oikeassa elämässäkin.
 
Tuli tuosta avauksesta mieleen kysymys, että mitä eroa on opettajalla ja tietokoneella?
 
Viisaudesta en tiedä, mutta jos mietitään minkä porukan keskuudesta on vaikkapa viimeiset 150 vuotta tullut suhteellisesti eniten edistystä niin tieteen, taiteen, kulttuurin, liike-elämän kuin mm. ihmisoikeuksien suhteen, niin kyllähän se ryhmä on maallistuneet ja uskonnottomat juutalaiset, joista varsin moni on myös korkeasti koulutettu.
 
Vieläkään en vastaa tuohon, mutta tuli mieleen vanhahko viisaus, jonka mukaan vain itseoppineet ovat oppineita, kaikki muut ovat opetettuja.
Ja tuosta tuli mieleen se vanha sanonta, jota ainakin meillä koulussa viljeltiin. Jotka osaa, ne tekee. Jotka ei osaa, ne opettaa.
 
Viisas käyttää päätään, koulutettu muistiaan, viisas koulutettu on nero.
 
Ja tuosta tuli mieleen se vanha sanonta, jota ainakin meillä koulussa viljeltiin. Jotka osaa, ne tekee. Jotka ei osaa, ne opettaa.

Jess. Ja ne, jotka eivät osaa opettaa, tekevät oppikirjoja ja ne, jotka eivät osaa sitäkään, tekevät opetussuunnitelmia.
 
Miten ymmärrätte sanan viisas? Jos on matemaattisesti lahjakas, onko silloin viisas? Mielestäni on muutakin viisautta kuin matemaattista. Hankala sana määritellä.

Jos on koulutettu, niin edellyttäähän sekin viisautta.
 
Miten ymmärrätte sanan viisas? Jos on matemaattisesti lahjakas, onko silloin viisas? Mielestäni on muutakin viisautta kuin matemaattista. Hankala sana määritellä.

Jos on koulutettu, niin edellyttäähän sekin viisautta.

Väärin, aivan väärin. Ei älykkyyttä ja viisautta pidä sotkea keskenään.
 
Vanhoista sananparsista ja -laskuista löytyy vastaus tähän. Kuten kaikki varmaan tietää aika kuultaa muistot

Viisauden äärirajat - sitä tavataan sanoa hulluudeksi.
Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä.
Ole viisas, mutta näytä tyhmältä.
Joka tuntee toiset ihmiset, on ymmärtäväinen, joka tuntee itsensä, on viisas.
Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.
Ihmisen ei pitäisi koskaan hävetä joutuessaan tunnustamaan olleensa väärässä. Sehän osoittaa vain, että hän on tänään viisaampi kuin eilen.
Rakkaus vie viisaalta puoli mieltä ja hullulta ihan kaikki.
 
Väärin, aivan väärin. Ei älykkyyttä ja viisautta pidä sotkea keskenään.
Viisas omaa harkintakykyä silloin kun ei ole vain yhtä oikeaa ratkaisua.
Älykäs etsii täydellistä ratkaisua joka ei vie häntä minnekään.
 
Ylös