BANAANIA!MacGyver on tyhmä kuin kilo kiviä.
MacGyver on tyhmä kuin kilo kiviä.
Banni tuli ilmeisesti tästä hajun lauseesta (kouvo korjannee, jos olen väärässä:Mistäs tuo Haju sai sen banninsa? Ainakaan noissa viime päivinä "eroa kirkosta"-ketjussa olevissa viesteissä ei ollut mitään minkä voisi järjellä tulkita bannin arvoiseksi..kiusasiko se yksityisviesteillä kouvotsonia vai mistä on kyse![]()
Onhan tuo kärkkäästi kirjoitettu ja ehkä hiukan ristiriitaisesti. Tilannetta edelsi hajulle kohdistettu olkiukkoilu.Vilpittömästi ajattelen olevani avarakatseinen ja suvaitsevainen ihminen. Samaan hengenvetoon voin todeta, että Raamatun oppeihin nojaavia ihmisiä pidän vähintäänkin yksinkertaisina. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että kaikilla lapsena aivopestyillä yksilöillä ei ole kykyä murtautua tuosta harhasta. Satumaailmassa eläville lukutaidottomille yksilöille on suotava oma lokeronsa. Toiveeni kuitenkin on, että tulevaisuudessa shamaanipuuhasteluja ei yhteiskunnan toimesta enää tuettaisi.
..njoo vaikka tuo hajun teksti onkin osuva useimpien uskovaisten suhteen, niin olishan se voinut myös mainita, että on olemassa myös kohtuu iso joukko näitä hieman lievemmin uskovia.Banni tuli ilmeisesti tästä hajun lauseesta (kouvo korjannee, jos olen väärässä:
Onhan tuo kärkkäästi kirjoitettu ja ehkä hiukan ristiriitaisesti. Tilannetta edelsi hajulle kohdistettu olkiukkoilu.
Mutta siis sekään, että kirjoittaa olevansa avarakatseinen muttei sitä jonkun mielestä ole...ei ehkä ole kovin kätevä banaanin syy.![]()
No minä nyt olin vähän newbie ja yli-innokasOlisit muuten joutanut olemaan pidempäänkin siellä jäähyllä
![]()
..njoo vaikka tuo hajun teksti onkin osuva useimpien uskovaisten suhteen, niin olishan se voinut myös mainita, että on olemassa myös kohtuu iso joukko näitä hieman lievemmin uskovia.
..njoo vaikka tuo hajun teksti onkin osuva useimpien uskovaisten suhteen, niin olishan se voinut myös mainita, että on olemassa myös kohtuu iso joukko näitä hieman lievemmin uskovia.
ja harhaisia.Onko ne yhtä tyhmiä, yksinkertaisia ja aivopestyjä?:doubtful:
Lievemmin uskovat eivät (yleensä) ole yhtä tyhmiä, yksinkertaisia ja aivopestyjä.Onko ne yhtä tyhmiä, yksinkertaisia ja aivopestyjä?:doubtful:
Vilpittömästi ajattelen olevani avarakatseinen ja suvaitsevainen ihminen. Samaan hengenvetoon voin todeta, että Raamatun oppeihin nojaavia ihmisiä pidän vähintäänkin yksinkertaisina. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että kaikilla lapsena aivopestyillä yksilöillä ei ole kykyä murtautua tuosta harhasta. Satumaailmassa eläville lukutaidottomille yksilöille on suotava oma lokeronsa. Toiveeni kuitenkin on, että tulevaisuudessa shamaanipuuhasteluja ei yhteiskunnan toimesta enää tuettaisi.
Olis mielenkiintoista kuulla mitä mieltä haju on muslimiystäviensä uskosta. Ilmeisesti nämä ovat oikein avarakatseisia ja sivistyneitä ihmisiä, joiden uskonto on hieno ja arvostettava asia.Onko ne yhtä tyhmiä, yksinkertaisia ja aivopestyjä?:doubtful:
No onhan noita tapamuslimeitakin olemassa..eli henkilöitä jotka eivät harjoita "shamaani uskoaan".Olis mielenkiintoista kuulla mitä mieltä haju on muslimiystäviensä uskosta. Ilmeisesti nämä ovat oikein avarakatseisia ja sivistyneitä ihmisiä, joiden uskonto on hieno ja arvostettava asia.
Eiköhän pidetä tämä päivä foorumista vapaata.
Miks ihmeessä ois pitäny!?!
Otsikossahan se lukee.
Kelle liian vaikea?Niin olen havainnut! Näköjään liian vaikee aihe joten unohdetaan koko juttu...