Bushin komea lähtö
Amerikkalaiset joutuvat maksamaan nyt 500 miljardin laskun siitä, että George W. Bush istui Valkoisessa talossa kahdeksan vuotta. Bushin viimeiset virkapäivät ovat synkällä tavalla komeita. Kaikki on romuna ja tulessa.
Amerikkalaisille on valkenemassa, että George W. Bushin kiitelty talousbuumi perustui holtittomaan velanottoon ja keinotteluun. Todellista talouskasvua ei ollut, oli vain hienoja numeroita. Amerikkalaisten todellinen ansiotaso laski hiljakseen koko Bushin kauden ajan.
Amerikkalaiset veronmaksajat ovat raivoissaan ja murheissaan siitä, että he joutuvat maksamaan Wall Streetin pankkien keinottelutappiot 500 miljardia euroa. Presidentti Bush, valtionvarainministeri Henry Paulson ja keskuspankin johtaja Ben Bernanke ovat ilmoittaneet, että ei ole muita vaihtoehtoja.
Presidentti Bush uhkaili keskiviikkona televisiossa, että ellei kongressi suostu nopeasti maksamaan rahoitusmarkkinoiden tappioita, koko Yhdysvaltain talousjärjestelmä luhistuu. Hän sanoi, että miljoonat amerikkalaiset menettävät työpaikkansa, liikeyritykset kaatuvat ja asunnot menevät vasaran alle sekä eläkkeiden arvo laskee.
Hän pelotteli pitkällä ja tuskallisella lamalla, ellei kongressi toimi nopeasti. Bush vakuutti, että ellei rahaa tule, tavalliset amerikkalaiset eivät saa lainaa auton ostoa varten eivätkä voi lähettää lapsiaan opiskelemaan.
Bushin oli pakko tulla televisioon, koska kongressin enemmistö oli noussut kapinaan. Kansanedustajat eivät suostuneet antamaan heti 500 miljardia Paulsonin laatimaa kolmen liuskan paperia vastaan. Paulson vaati valtuuksia käyttää pelastusrahat niin kuin hallitus näkee hyväksi.
Katse uusiin
tähtitieteellisiin lukuihin
Kongressi antaa rahat kyllä pakon edessä, mutta se vaatii edes jonkinlaiset takuut, että ne menevät oikeisiin tarkoituksiin. Se haluaa lausekkeen siitä, että veronmaksajien rahoista ei sentään makseta kymmenien miljoonien kultaisia kädenpuristuksia pankkiireille, jotka tekivät tappiot.
Taloustieteilijät puhuvat televisiossa, että 500 miljardia on vasta lähtöpaukku ja se voi nousta vielä sadoilla miljoonilla. Jopa 1,5 biljoonasta on puhuttu, joka olisi oikeasti tähtitieteellinen luku.
Eräs television haastattelema ekonomisti arvioi, että 500 miljardia tekee jokaista kansalaista kohti 2 000 euroa. Näin pariskunta, jolla on kolme pientä lasta, joutuu maksamaan normaalien verojen lisäksi vielä 10 000 euroa. Summat ovat vain nopeita arvioita, joita ei voi ottaa kirjaimellisesti. Tosin ne kertovat, että talouden kuiville nostamisesta tulee kiviä reppuun amerikkalaisille.
Amerikkalaisten suhtautuminen veroihin on jo valmiiksi hyvin kielteistä – miksi ei olisi, koska he eivät saa verorahoilla mitään. Kun amerikkalainen ajattelee verotusta, hänen mieleensä tulevat hallituksen järjettömät sodat vierailla mantereilla ja kalliiden aseiden kehittäminen verorahoilla sekä maatalouden suurtukiaiset.
Hänen päähänsä ei pälkähdä, että hän voisi saada verorahoilla lapsensa kunnon kouluun, jossa tämä oppii kirjoittamaan ja lukemaan. Hän ei osaa haaveillakaan, että verorahoilla maksettaisiin myös heidän ammattikoulutuksensa, yliopistot ja korkeakoulut. Ja se mitä hän ei erityisesti osaa ajatella, on että hänet leikattaisiin hyvässä sairaalassa vain sen takia, että hän on maksanut veronsa.
Jono elävään
museoon
Suomalaisilla on sellainen käsitys, että amerikkalaiset maksavat vähän veroja. Tuttavieni puheita kuunneltuani minulle on syntynyt käsitys, että amerikkalaiset palkansaajat maksavat ihan kunnon verot. Veroasteen vertaaminen kahden maan välillä on niin mutkikas asia, että on pakko tyytyä sormituntumaan. Arvioisin, että amerikkalaisten palkansaajien verotus on ehkä vähän keveämpää kuin Suomessa, mutta ei merkittävästi.
Bushin hallitus ja sen ideologiset kannattajat mahtailivat Yhdysvaltain dynaamisella taloudella Euroopalle, jota he syyttivät säätelyn jähmettämäksi eläväksi museoksi. Wall Streetilla sai tehdä rahaa vapaasti ja iloisesti sekä ajaa Porschella.
Hyvä presidentti Bush poisti viimeisetkin säännöt, koska talous osaa säädellä itse itseään. Jos väite pitää vielä Wall Streetin romahduksen jälkeen paikkansa, veronmaksajien 500 miljardia löytyy ennen pitkää keinottelijoiden taskuista.
Wall Streetin investointipankit kehittivät Bushin ylpeydeksi uusia nerokkaita rahoitusintrumentteja. Ne olivat kuin taikurin sauvoja, joiden avulla investointipankit saattoivat pelata sata, tuhat tai kymmenen tuhatta kertaa kalliimmissa pöydissä kuin mitä niiden varat olisivat edellyttäneet.
Ei ihme, että myös Euroopassa alettiin vaatia samanlaista rahan tekemisen vapautta. Ranskaan valittiin oikein amerikkalainen presidenttikin Nicolas Sarkozy.
Eurooppalaiset kopioivat innolla amerikkalaisia dynaamisia liiketapoja. Myös suomalaiset konsultit levittivät ulkoistamisen ja tehostamisen ilosanomaa sekä sitä, kuinka työväestä saadaan enemmän irti uhkailemalla ja pitämällä yllä epävarmuutta.
Tulilinjalla oli erityisesti työvoiman jäykkyys eli se, että väkeä ei voitu heittää ulos ja palkata aivan miten haluttaa niin kuin Amerikassa. Suomessa valituksen aiheena olivat talouden liiallinen säätely ja korkeat verot, joita vastaan Jorma Ollila taisteli. Hän tuskin arvasi, että säätely ja korkeampi verotus tulevat takaisin Yhdysvaltoihin.
Amerikkalaisilla on sananparsi, että ooppera ei ole ennen ohi ennen kuin lihava nainen laulaa eli asiat on katsottava loppuun ennen kuin tiedetään.
Yhtenä mahdollisuutena pidetään sitä, että helvetti pääsee irti veronmaksajien rahoista huolimatta. Täällä puhutaan siitä, kuinka nopeasti taloustuho voi edetä luottolamassa. Esimerkiksi ellei pizzeria saa lainaa pankista ostaakseen jauhoja, kinkkua ja mozzarellaa, sen on suljettava ovensa saman tien.
Kuinka monta muuta yrittäjää tämä koskee?
