Pieniä harmittavia asioita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ace17
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No nyt ois pesäpallomailalle töitä. Voi perkele. Oliko tuo yksi se Aamulypsyn muija? Mistä lähtien se on laulanut?

Sulla taitaa mennä Anni Hautala ja Janna sekaisin. Sen sijaan Kouvo näytti laulavan viimeisen säkeen.
 
Ai että oli ihanaa eksyä matkailu-, lifestyle- ym ihania asioita ihanasti käsittelevään blogiin. Kaikki oli niin ihanaa matkakohteessa, vaikkei bloggaaja niin mitään itse kohteesta kertonutkaan paikan nimen lisäksi. Ihmiset olivat ihanan ystävällisiä, ruoka oli aivan ihanaa ja kaiken kruunasi, kun naaman piti peittää puolet jokaisesta maisemakuvasta.
 
Ärsyttää ne suomalaiset ihmiset, jotka kirjoittavat ulkomaalaisella näppiksellä eivätkä osaa kirjoittaa ä/ö pisteitä. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Painaa ensin ¨painiketta ja sitten a/o. Ihan niinkuin silloinkin kuin kirjoitetaan ü tai á jne.

Tosin ei tää ehkä ollut pieni harmittava asia, kun harmittaa ihan suunnattomasti!! Pidän näin käyttäytyviä ihmisiä automaattisesti joko tyhminä, laiskoina tai sekä että. Ulkomaalaisilta tuon jotenkin ymmärtää, mutta heidänkin tapauksessa koen asian kunnioittamattomuutena, kun ei edes yritetä kirjoittaa oikein. Nuo merkit kuitenkin löytyy myös ulkomaalaisista näppiksistä. prkele!
 
Viimeksi muokattu:
Siltä varalta ettei kirjainyhdistelmää löydy, kopioi alta vapaasti:

ääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

ööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööö
ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

Käyttämättömät kirjaimet voi palauttaa tuttuun Poste Restante -osoitteeseen.
 
Ruåtsalainen å puuttuu tuosta Rainierin listasta. Miten nyt kirjoitan ystävälleni Ååke Gråånlundille?

Valitettavasti joudut tulostamaan ne tästä erikseen ja liimaamaan irtoluiskista å ja Å kirjaimiksi

aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
oooooooooooooooooooooooooooooooooo
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
oooooooooooooooooooooooooooooooooo
 
Ärsyttää ne suomalaiset ihmiset, jotka kirjoittavat ulkomaalaisella näppiksellä eivätkä osaa kirjoittaa ä/ö pisteitä. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Painaa ensin ¨painiketta ja sitten a/o. Ihan niinkuin silloinkin kuin kirjoitetaan ü tai á jne.

Tosin ei tää ehkä ollut pieni harmittava asia, kun harmittaa ihan suunnattomasti!! Pidän näin käyttäytyviä ihmisiä automaattisesti joko tyhminä, laiskoina tai sekä että. Ulkomaalaisilta tuon jotenkin ymmärtää, mutta heidänkin tapauksessa koen asian kunnioittamattomuutena, kun ei edes yritetä kirjoittaa oikein. Nuo merkit kuitenkin löytyy myös ulkomaalaisista näppiksistä. prkele!

Täs on brittiläisen ja jenkkiläisen näppiksen layoutit. Mistä löytyy se mainittu "¨painike"?

Näytä liitetiedosto 23336


Näytä liitetiedosto 23337
 
Hihojen silittäminen. Voe jeesus. Pränikkä kauluspaita ja hihat ryttyset (no on se muutenkin, kun kassiin pakattuna ollut) kuin Aleppossa käynneellä.
 
Ylös