Pirita Intervention - väliintulo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dominic
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Ja nyt ei puhuta tissien väliin tulemisesta.

Olemme minä ja KAIKKI forumistit tästä 007-humpuukista todella huolissamme. Vaarat ovat suuret joutua kierteeseen ja huomaat 3 vuoden päästä herääväsi suljetulta osastolta kuvitellen olevasi neiti Rahapenni.

Nyt jos koskaan on oikea aika istua hetkeksi alas ja miettiä minkälaisia määriä sinä viikossa kulutat aikaa Bond-juttuihin. Muista myös terveydelliset asiat. Tämän bondailulta jäävän ajan voisit käyttää esimerkiksi lenkkeilyyn tai lähde tmoin kanssa salille kattelemaan treenipyllyjä. Sulkapallokin voi olla jees.

Toki viikonloppuisin voi pikkuisen bondailla. Vaikkapa kirjan tai puolikkaan leffan verran. Mutta älä vedä kaikkea kerralla, tulee muuten paha olo ja morkkis seuraavana aamuna kun Brosnan kattoo sua makuuhuoneen kattoon kiinnitetystä julisteesta silmiin ja kuulet, kuinka olohuoneessa 007 ja kultainen ase junnaa vieläkin blueraylta repeatilla volumet tietysti täysillä.

Tukka sekaisin konttaat siitä sitten suihkuun ja löydät sieltä miehesi sammuneena viemärin päälle.

Pirita. On aika ottaa itseä niskasta kiinni. Sinulla on vielä mahdollisuus tehdä elämälläsi jotain!


Allekirjoitus:
Ystäväsi

Nimenselvennys:
Kouvo Ala-jorma.
 
Anna 72 palaa. Jonnekinhan se tekemisen himo on purettava.
Tämähän on ihan selkeä jatkumo häkkis/naitvis fanitukselle.
Dominic on piupau ja äglämölö ja sutki veikko.
 
Täälläkö voi puhua tissien väliin tulemisesta?
 
Tämä on nyt vissiin just se otsake. Kuuluuko tänne kaikki cimit ja sun muutkin?
 
En jaksanut lukea kuin otsikon. Puhutaanko tässä nyt tissien väliin tulemisesta?
 
Tuossa meidän haastattelussa oli aika lailla virheitä ja puutteita, vaikka juteltiin tarkkaan toimittajan kanssa.
Kerrottiin nimenomaan, että meillä on ihan tavallinenkin elämä, ja perhe-aikaa ym, mutta se ei tuosta välity.
Lisäksi sukunimivirhe siellä on ainakin, lisäksi asiavirhe Bond-kirjojen suhteen. No, kommentteja tulee kaikenlaisia
eri tahoilta nyt.
 
Kerrottiin nimenomaan, että meillä on ihan tavallinenkin elämä, ja perhe-aikaa ym,

Mutta SE EI MYY! Eiks niillä oo nyt tollanen juttusarja jossa esitellään taviksii jotka laittaa rahansa johonkin erikoiseen. Yks perhe pihisteli päästäkseen kerran vuodessa reissulle, yks äijä surffaili puolet vuodesta ja joku söi ravintolassa aina kun varaa jne. Friikkiperheet!
 
Pitäisköhän taas järjestää moposkootteriretki Kouvon luokse ja pyytää HS:n toimittaja mukaan.
 
Ylös