Ace17
Acenteella
- Liittynyt
- 7.7.1999
- Viestit
- 11664
Yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella kävimme perheen kanssa lomamatkalla etelässä. En muista ihan tarkkaan sen paikan nimeä, mutta luulen että se oli Kreikassa tai jossakin sielläpäin. Lämmintä siellä kuitenkin oli, ja vesi oli todella sinistä. Jotenkin hurmaannuin siitä vedestä, Suomessa kun ei ole oikein mitään samanlaista, paitsi Serenassa ja sekin nyt on vähän eri juttu. Pieniä ja suuria vesiputouksia oli joka paikassa ja veden solinakin kuulosti erilaiselta kuin kotona. Suurin nähtävyys oli eteläisen Euroopan suurin vesiputous, tai siksi sitä ainakin väitettiin. Mietin sitä pitkän aikaa lentokoneessa takaisin tullessamme, olinko nähnyt jotakin erityistä?
Toinen muistiini jäänyt asia tuosta etelänmatkasta oli eräs tyttö, joka asui perheineen samassa hotellissa kuin mekin. Okei, kymmenvuotiaat eivät ole niin hirveän kiinnostuneita tytöistä, mutta jotenkin esipubeerinen mieleni ymmärsi mitä hienoa tuossa tytössä oli. Katselin tyttöä aina hotellin ravintolassa ja aulassa, kun satuimme samaan aikaan perheinemme siellä olemaan, mutta siihen se sitten jäi. Kerran sanoin tälle tytölle hei, kun ohitimme toisemme käytävällä, mutta en tiedä kuuliko tyttö tätä. Kreikasta, tai missä nyt olimmekaan, jäi kuitenkin jotakin mieleni perukoille.
Joka tapauksessa, ylläoleva tulee relevantiksi vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, kun olin lukiossa. Olin kasvanut, aikuistunutkin ehkä vähän ja lukion viimeisellä luokalla eli kai kahdeksantoista. Tai siis menossa viimeiselle luokalle, koska meidän perusopetusryhmäämme oli tulossa vasta paikkakunnalle muuttunut uusi oppilas. Nyt varmaan kaikki luulette, että uusi oppilas olisi ollut se tyttö vuosien takaa Kreikasta, mutta ei kai nyt sentään. Ei sellaista tapahdu kuin elokuvissa ja päiväunissa. Samannäköinen tyttö kuitenkin oli ja jos uskoisin rakkauteen ensisilmäyksellä (minusta se on vain himoa), olisi tämä tunne ollut sitä.
Uudenvuoden juhlien lähestyessä rohkaisin itseni ja onnistuin pyytämään tätä tyttöä mukaani eräisiin juhliin. Onnekseni hän suostui ja olin onnellinen kuin pieni kerubi tai antilooppi, joka on päässyt leijonalta karkuun. Kohtasin pelkoni ja onnistuin. No kuitenkin, päädyimme sitten sinne bileisiin, tutustuimme paremmin, lähennyimme toisiamme ja blablablaa.
Loppujen, tai oikeastaan lukion, lopuksi selvisi että Susanna oli lähdössä jatkamaan elämäänsä ulkomailla, eikä minulla sellaiseen ollut mahdollisuutta. Katkeroiduin tästä kovasti, enkä siksi osallistunutkaan lukion yhdentekeviin loppujuhlallisuuksiin. Poistin hänet kännykästäni ja sähköpostistani.
Pikakelaus, fwwrtz. Muutin Jyväskylään suoritettuani armeijan alta pois ja aloitin opiskelut. Viikko sitten olin tulossa junalla kaupunkiin, nautittuani kotona litratolkulla cokista ennen kaupungin vauhtiin siirtymistä. Juna-aseman kohdalla katselin ikkunasta ulos laiturille, kun olin näkevinäni tuon tutun ruskean hiuspehkon. Voisiko se olla Susanna? Eikös hänen pitäisi olla ulkomailla? Eihän näin käy kuin elokuvissa? Nousin ylös ja juoksin hieman haparoiden laiturille ja lähdin juoksemaan muka-Susannan perään.
Vain takaapäin näkemäni tyttö oli ehtinyt jo ensimmäisistä liikennevaloista, joten mieleni laittoi lisää vauhtia jalkoihini. Miksi edes juoksin tämän tytön perässä, vaikken paria vuotta aiemmin olisi halunnut kuulla hänestä mitään? En ehtinyt miettiä asiaa, tein vain niin kuin jalat käskivät. En tiedä johtuiko se sokerihumalasta vai mistä, mutta tunsin jännityksen kasvavan alavatsassani paineenomaisena tunteena. Näin Susannan menevän ostoskeskukseen.
Ampaisin juoksuun toista kautta toivoen, että ehtisin hänen edelleen ja näin myös kävi. Näin Susannan olevan jo liukuportaissa, jotka tulivat ylöspäin minua kohti. Katsoin häntä ja tunne alavatsassani oli räjähtämäisillään niin kuin musiikki jossain huonossa tai ehkä vähän paremmassakin toimintaelokuvassa, kun tunnistin tytön Susannaksi. Mieleni valtasivat kuvat Kreikan sinisistä virroista, vesiputouksista ja Susannan petoksesta, miksi hän ei suostunut siihen mitä halusin ja miksi hänen piti lähteä ulkomaille, oliko se vain tekosyy ja tajusin tulkinneeni kehoni merkit väärin, ei se ollut jännitystä tai rakkautta alavatsassani vaan cokikset virtsarakossani, joten avasin vetoketjuni ja juuri kun Susanna tunnisti minut liukuportaiden yläpäässä, muutin portaat omaksi vesiputouksekseni, sinisen veden sijasta keltaista, kultaa suoraan entisen lukiokultani päälle ja kasvoille, onneksi hänellä oli silmälasit kuitenkin suojanaan. Sitten säpsähdin, mitä olin tekemässä? Juoksin vetoketju auki kohti kauppakeskuksen ulko-ovia, ihmettelevä väkijoukko ja Susanna jonon etummaisena, suu auki, sen verran ehdin nähdä, juoksin ulos ja pois.
Toinen muistiini jäänyt asia tuosta etelänmatkasta oli eräs tyttö, joka asui perheineen samassa hotellissa kuin mekin. Okei, kymmenvuotiaat eivät ole niin hirveän kiinnostuneita tytöistä, mutta jotenkin esipubeerinen mieleni ymmärsi mitä hienoa tuossa tytössä oli. Katselin tyttöä aina hotellin ravintolassa ja aulassa, kun satuimme samaan aikaan perheinemme siellä olemaan, mutta siihen se sitten jäi. Kerran sanoin tälle tytölle hei, kun ohitimme toisemme käytävällä, mutta en tiedä kuuliko tyttö tätä. Kreikasta, tai missä nyt olimmekaan, jäi kuitenkin jotakin mieleni perukoille.
Joka tapauksessa, ylläoleva tulee relevantiksi vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, kun olin lukiossa. Olin kasvanut, aikuistunutkin ehkä vähän ja lukion viimeisellä luokalla eli kai kahdeksantoista. Tai siis menossa viimeiselle luokalle, koska meidän perusopetusryhmäämme oli tulossa vasta paikkakunnalle muuttunut uusi oppilas. Nyt varmaan kaikki luulette, että uusi oppilas olisi ollut se tyttö vuosien takaa Kreikasta, mutta ei kai nyt sentään. Ei sellaista tapahdu kuin elokuvissa ja päiväunissa. Samannäköinen tyttö kuitenkin oli ja jos uskoisin rakkauteen ensisilmäyksellä (minusta se on vain himoa), olisi tämä tunne ollut sitä.
Uudenvuoden juhlien lähestyessä rohkaisin itseni ja onnistuin pyytämään tätä tyttöä mukaani eräisiin juhliin. Onnekseni hän suostui ja olin onnellinen kuin pieni kerubi tai antilooppi, joka on päässyt leijonalta karkuun. Kohtasin pelkoni ja onnistuin. No kuitenkin, päädyimme sitten sinne bileisiin, tutustuimme paremmin, lähennyimme toisiamme ja blablablaa.
Loppujen, tai oikeastaan lukion, lopuksi selvisi että Susanna oli lähdössä jatkamaan elämäänsä ulkomailla, eikä minulla sellaiseen ollut mahdollisuutta. Katkeroiduin tästä kovasti, enkä siksi osallistunutkaan lukion yhdentekeviin loppujuhlallisuuksiin. Poistin hänet kännykästäni ja sähköpostistani.
Pikakelaus, fwwrtz. Muutin Jyväskylään suoritettuani armeijan alta pois ja aloitin opiskelut. Viikko sitten olin tulossa junalla kaupunkiin, nautittuani kotona litratolkulla cokista ennen kaupungin vauhtiin siirtymistä. Juna-aseman kohdalla katselin ikkunasta ulos laiturille, kun olin näkevinäni tuon tutun ruskean hiuspehkon. Voisiko se olla Susanna? Eikös hänen pitäisi olla ulkomailla? Eihän näin käy kuin elokuvissa? Nousin ylös ja juoksin hieman haparoiden laiturille ja lähdin juoksemaan muka-Susannan perään.
Vain takaapäin näkemäni tyttö oli ehtinyt jo ensimmäisistä liikennevaloista, joten mieleni laittoi lisää vauhtia jalkoihini. Miksi edes juoksin tämän tytön perässä, vaikken paria vuotta aiemmin olisi halunnut kuulla hänestä mitään? En ehtinyt miettiä asiaa, tein vain niin kuin jalat käskivät. En tiedä johtuiko se sokerihumalasta vai mistä, mutta tunsin jännityksen kasvavan alavatsassani paineenomaisena tunteena. Näin Susannan menevän ostoskeskukseen.
Ampaisin juoksuun toista kautta toivoen, että ehtisin hänen edelleen ja näin myös kävi. Näin Susannan olevan jo liukuportaissa, jotka tulivat ylöspäin minua kohti. Katsoin häntä ja tunne alavatsassani oli räjähtämäisillään niin kuin musiikki jossain huonossa tai ehkä vähän paremmassakin toimintaelokuvassa, kun tunnistin tytön Susannaksi. Mieleni valtasivat kuvat Kreikan sinisistä virroista, vesiputouksista ja Susannan petoksesta, miksi hän ei suostunut siihen mitä halusin ja miksi hänen piti lähteä ulkomaille, oliko se vain tekosyy ja tajusin tulkinneeni kehoni merkit väärin, ei se ollut jännitystä tai rakkautta alavatsassani vaan cokikset virtsarakossani, joten avasin vetoketjuni ja juuri kun Susanna tunnisti minut liukuportaiden yläpäässä, muutin portaat omaksi vesiputouksekseni, sinisen veden sijasta keltaista, kultaa suoraan entisen lukiokultani päälle ja kasvoille, onneksi hänellä oli silmälasit kuitenkin suojanaan. Sitten säpsähdin, mitä olin tekemässä? Juoksin vetoketju auki kohti kauppakeskuksen ulko-ovia, ihmettelevä väkijoukko ja Susanna jonon etummaisena, suu auki, sen verran ehdin nähdä, juoksin ulos ja pois.
Oliko mikään totta?