Poll: Leipä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Mistä viljasta tehdystä leivästä pidät

  • Äänestäjiä yhteensä
    24
  • Äänestys suljettu. .
Kauraleipää menee aika paljon, mutta parasta herkkua on tuore ruisleipä, jossa sopiva kerros rasvaa sekä juustoa mujevasti + kurkkuviipaleita tai tomaattia ja siihen päälle valkopippuria hyppysellinen.
 
Noi on muovipussisämpilöiksi ihan hyviä.

Ja ovat sopivan kokoisia ja määräkin mulle sopiva. Moni muukin tykkää; loppuvat kaupasta nopeasti. En tiedä eikö nuo sitten pysty toimittamaan isompia määriä, pieni leipomo kuitenkin. Jos menee kauppaan klo 12-13 niin ei ole vielä päivän kuorma saapunut, mutta viiteen mennessä ne on yleensä jo myyty.
 
Ruis mutta hyvinhyvin harvoin leipää syön tai nykyvuosina.
 
Ei Etelä-Suomessa osata hyvää ruisleipää tehdä. Vaan tänä viikonloppunapa on etelän vetelilläkin tilaisuus maistaa oikeaa kainuulaista ruisleipää, kun Helsingin Senaatintorilla järjestetään 13.-15.6.2014 Kainutlaatuinen tapahtuma. Siellä voi ostaa mm. kajaanilaista Pekka Heikkisen puu-uunileipää, joka on ehdottomasti ruisleipien parhaimmistoa. Nam.

Kuhmossa syntyneenä mainostan myös kuhmolaisen Kaesan Kotileipomon hiivatonta ruisleipää ja rönttösiä (eli puolukkapiirakoita), joita on myös tarjolla samaisessa Kainutlaatuisessa maakuntajuhlassa. Kuhmossa tulee vuosittain vietettyä kesälomia mökkeilyn merkeissä, ja omasta kokemuksesta tiedän, että Kaesan leipomon tuotteet ovat poikkeuksetta herkullisia.

Lisäinfoa Kainuu Helsingissä -tapahtumasta
 
Tosi on! :thumbup:
 
Vaihtoehdoista puuttuu muuten kurpitsan- ja seesaminsiemen. Kovasti tykkään juuri kurpitsansiemensänpylöistä vallan.
 
Olen ollut yli puolitoista kuukautta ilman ruisleipää, nyt kyllä maistuisi sellainen.

Kauheen ikävä ruisleipää!!!
 
Täysjyväruis. Ilmeisesti karppileivät eivät olleet suosiollisia 2-3v takaperin joten niitä ei oikeen nää enää.. Tosin leipäosastolla paljoa muutenkaa käy. ;P
 
Täysjyväruis. Ilmeisesti karppileivät eivät olleet suosiollisia 2-3v takaperin joten niitä ei oikeen nää enää. Tosin leipäosastolla paljoa muutenkaa käy. ;P

Karppileivät ovat hyvä esimerkki siitä mitä käy kun ruokateollisuus ottaa asiakseen tehdä ns. "dieettiruokaa". Kun koko idea on vähentää ja välteillä leipää/viljoja niin tehdään sellaista leipää jota ei muka pitäisi vältellä.

Aina kun tulee joku uusi dieetti niin tehdään siihen sopiva patukka, pirtelö ja pussikeitto. Ehkä se ongelma ruokavalioissa on aina ollut kaikenlaiset patukat, muka dieettiruuat ja teolliset mössöt.
 
Eiks tuo karppaus jo menny muodista? Sitä paitsi karppi on kala eikä leipä.
 
Hyvä pointti.

Kaikki ihmedieetit ovat juuri nimensä veroisia: ihme dieettejä.

Pysyvä ruokavalion järkeistäminen on paljon toimivampi ratkaisu kuin "sinnillä" vääntäminen tunnista ja päivästä toiseen kun lopputulemana on kuitenkin se pakollinen lankeaminen.
 
Ylös