En ois uskonu, että tätä tulen koskaan sanomaan mutta Väyrynen on ollut omassa luokassaan presidenttikampanjan tähän vaiheeseen tultaessa. Tuntuu, että Väyrynen on ainoa, joka aidosti tahtoo tasavallan presidentiksi. Miehen olemus ja skarppius ovat myös olleet vähintäänkin kertaluokkaa muita parempia. Väyrynen ei ole mennyt mauttomiin lipposlaisiin heittoihin, niinistöläiseen kyräilyyn tai soinimaiseen letkautteluun mukaan vaan on vetänyt asiantuntevaa, mutta hauskaa linjaansa läpi aivan kiitettävällä energialla.
Lienee kuitenkin melkoisen varmaa, että Niinistöstä tulee valituksi, mutta jos Väyrynen toiselle kierrokselle yltää niin Saulin kuningastiehen tulee vähintäänkin Väyrysen kokoinen mutka.