Professori: Internet romahtaa v. 2006

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40437
Sijainti
lakitukossa
Professori: Internet romahtaa vuonna 2006

Internet romahtaa vuonna 2006. Näin arvioi tietotekniikan professori Hannu H. Kari Teknillisestä korkeakoulusta.

Kari sanoo STT:n haastattelussa, ettei internetin romahtaminen parin vuoden aikana ole synkin mahdollinen skenaario, vaan hyvin todennäköinen tapahtuma.

Internetin romahdukseen johtava kehitys on alkanut virusten ja roskapostin räjähdysmäisestä kasvusta. Seuraavaksi edessä ovat verkkojen toimintavarmuuden luhistuminen ja internetin sisällön manipuloinnin lisääntyminen.

Lopulta koko järjestelmä romahtaa, koska saastan määrä verkossa ylittää sietokynnyksen, luottamus internetissä saatavaan tietoon on olematon ja vihamieliset hyökkäykset romahduttavat toimintavarmuuden, Kari arvioi.

Internetin pelastamiseksi olisi Karin mukaan kehitettävä paitsi sisältöä myös infrastruktuuria.

STT
Tämä aihe on ollut ennenkin esillä, mutta lienee syytä miettiä uudelleen. Olemme ehkä jo liiankin paljon riippuvaisia 'intternetistä' ja ongelmia tulisi myös henkilökohtaisella tasolla, mikäli systeemi romahtaisi. Jo pienet katkokset aiheuttavat selittämättömiä 'sairauden' oireita.

Mitkä olisivat pahimmat romahduksen seuraukset yhteiskunnallisella tasolla? Minkälaisia vaihtoehtoisia järjestelmiä on odotettavissa/kehitteillä, koska ilman tietotekniikkaa ja tietoverkkoja ei taideta enää tulla toimeen.
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Tuo Kari tuntuu olevan turhan pessimistinen tyyppi. Hänhän on jo ties miten pitkään tuota lauluaan laulanut. Toki jarrua aina välillä tarvitaan, että ei turhan ruusuisia koko ajan haaveilla, mutta liika on liikaa jarruttelussakin.

Kari ei kuitenkaan väitä, että jokaikinen tietoverkko lakkaisi toimimasta, vaan on antamassa tuomiota vain internetille.

Kari kesällä 2004:
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=31623

Sekä Berners-Leen hieman rauhoittelevampaa sävyä: http://www.tekniikkatalous.com/doc.do?f_id=597100
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
juu sitäkin mä ihmettelin, että miks tuo Hesarin tuoreissa on. Kerran kuukaudessahan tuo laulaa samaa laulua... :nope:
Ett silleen!!!!!!!!
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Internet systeemi voi väliaikaisesti mennä melko tukkoon em. herran mainitsemien syiden vuoksi. En kuitenkaan usko, että se on pysyvä olotila. Kun ongelmat alkavat olla riittävän pahoja, niin eiköhän silloin niiden ratkaisemiseen paneuduta aivan eri tarmolla kuin nyt.

Kuulin muuten jutun, että Mr. Kari oli ollut taannoin pitämässä luentoa. Sitä ennen hän oli kuitenkin odotellut vuoroaan auditorion eturivissä - näpytellen läppäriään. Sitten tuli hänen vuoronsa ja hän alkoi luennoida... sillä välin läppäristä lävähti näytönsäästäjä päälle, joka sisälsi kovin vähäpukeisia naisia.. yleisö oli tiettävästi nauttinut tilanteesta täysin rinnoin.
 

Tose

Kääntyy oikealle
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
7245
Sijainti
The City
Nettihän muodostuu useista tietokoneista jotka on liitetty samaan verkkoon, joten eihän se voi yhdessä rysäyksessä romahtaa. Sietokyky voi kyllä mennä kaiken maailman roskapostin siivoamisessa ja virusten välttelyssä.
 

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17761
Sijainti
East of Eden
Suurempi, ja valitettavasti todennäköisempikin, uhka tietoliikenteelle on ydinsota.
Neutronipommin laukauseminen lamauttaisi kaiken sähköisen liikenteen ja sitä myöten myös kaikki langaton informaatioliikenne katkeaisi.
Digiverkot luhistuisivat eikä mikään enää toimisi.

Ainoastaan Suomen Armeijan vanha kunnon lankapuhelin systeemi olisi käyttökelpoinen ja lennätin voisi toimia tuollaisen katastrofin jälkeen.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Joo, taitaa olla uutisaiheiden köyhyyttä kun pitää tuollaisia "Linkoloita" nostaa framille.
Todennäköisempää ja tuhoisampaa ovat esim. massa sähkökatkokset joita taannoin oli Suuressa Maailmassa.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Mutku sanoi:
Joo, taitaa olla uutisaiheiden köyhyyttä kun pitää tuollaisia "Linkoloita" nostaa framille.
Todennäköisempää ja tuhoisampaa ovat esim. massa sähkökatkokset joita taannoin oli Suuressa Maailmassa.
Ällös unohda helsinkiä!
Ett silleen!!!!!!!!
 

DFiaA

I told you so
Liittynyt
7.2.2001
Viestit
14430
Samaa kastia niiden maailmanlopun ennustajien kanssa.
 

Aeuk

Well-known member
Liittynyt
29.1.2002
Viestit
1201
Ei näitä tälläisiä ennusteita voi mitenkään verrata mihinkään "maailmanlopun ennusteisiin". Sellainen vertailu on melkoista p**kanjauhantaa, koska näissähän on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Eikähän tämä suomiproffa ole ainoa joka moisia ennustaa. Vastaavanlaisia ennusteita on alkanut ilmestyä viimeisten vuosien aikana tihenevään tahtiin - ja niille myös on hyviä perusteita, esim: Mainospostit & viruspostit muodostavat yhdessä koko ajan suurenevan osan kaikesta sähköpostista, joidenkin tilastojen mukaan jopa 80-90% - olipa %-luku mikä tahansa, niin verkko joka tapauksessa kuormittuu huimasti. Esimerkkejä siitä, kuinka virukset ovat kaataneet laajassa mittakaavassa verkkoa, niitä on jo paljon. Kuten tunnettua, mitä isompi pulju - sitä pahempi on vaikkapa päivänkin katkos verkossa taloudellisesti ajatellen.

Aikanaan ne laajat sähkökatkokset USAssa (ja muuallakin) - niistäkin oli spekulaatiota, että periaatteessa voisi olla viruksen aikaansaamaa. Silmiinpistävää noissa oli se, että varsinaista uskottavaa syytä katkoksille ei koskaan oikeastaan kerrottu.

Ongelmien torjunta / ehkäisy jne vaatii suunnattomasti työtunteja, kasvavassa määrin. Mitä isompi firma, sitä kovempi työ. Resurssit & aika eivät meinaa millään riittää kaikkeen. (tämä siis omiin työkokemuksiini liittyen).

Tästähän voisi kirjoittaa vaikka kuinka helvatasti juttua, mutta ... enpä nyt jaksa. Pointti on kuitenkin se, että uskon täysin erinäisten ulkomaalaisten "asiantuntijatahojen" puhuvan asiaa, arvioidessaan, että internet (nykymuodossaan) tulee romahtamaan alle 5 vuodessa ellei jotain radikaaleja / perustavanlaatuisia muutoksia tehdä. Mahdollisista muutoksista yhtenä esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa anonyymiyden poisto verkosta - jos se auttaa tilanteen paranemiseen, niin itse kannatan sitä. Toisaalta se tietysti on ikävä vaihtoehto, koska sehän on yksi verkon "perusteita" - mielipiteitä on helpompaa esittää nimettömänä jne jne. Mutta jos muutakaan ei keksitä, niin keino se on (voisi olla) sekin.

Mitä tulee mainos/roskapostiongelmiin - niin nekään eivät ainakaan ole helpottumassa. USAssa vasta tehtiin jotain lakimuutoksia asian tiimoilta (en muista tarkemmin), joista mieleen jäi se - että eräiden pykälien ansiosta USAlaiset mainostajat voivat jatkaa verkon kuormitusta entiseen malliin, ellei jopa entistä intensiivisemmin. Tunnetustihan iso % kaikista mainos/roskaposteista on lähtöisin tuolta "vapauden maasta" (vapaudella on hintansa, eh eh). Jostain taannoin luin, että mainostajille riittää se, että vaikka vain yksi ihminen 10 000:sta avaisi mainospostin katsoakseen mitä siellä on - se tekee toiminnasta jo riittävän kannattavaa.

Johan sen sanoo terve järkikin, että näin ei voi jatkua loputtomiin - verkko käy ylikierroksilla (sekään ei kestä loputonta kuormitusta toisin kuin jotkut luulevat) ja pääasiassa mainosten / virusten yms vuoksi. Jotain muutosta on tultava, joten ei näitä verkon "tuomiopäivä" -juttuja kannata vitsiksi vääntää. Näillä jutuilla kun on pohjaakin.

Tämäkin oli vain pinnanraapaisu aiheeseen.
 

DFiaA

I told you so
Liittynyt
7.2.2001
Viestit
14430
Aeuk sanoi:
Ei näitä tälläisiä ennusteita voi mitenkään verrata mihinkään "maailmanlopun ennusteisiin". Sellainen vertailu on melkoista p**kanjauhantaa, koska näissähän on eroa kuin yöllä ja päivällä.
Pappismiehet ennustavat maailmanloppua kun maailman meno on muuttunut niin turmiolliseksi, ja tämä nettiproffa ennustaa internetin loppua kun sen meno on muuttunut saastaiseksi.
 

Aeuk

Well-known member
Liittynyt
29.1.2002
Viestit
1201
J.Heldenview sanoi:
Pappismiehet ennustavat maailmanloppua kun maailman meno on muuttunut niin turmiolliseksi, ja tämä nettiproffa ennustaa internetin loppua kun sen meno on muuttunut saastaiseksi.
 
Ylös