PuuhaPete ketju (nikkarointia, viilausta ja höyläystä yms. äijä-sälää)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PuoliPöhkö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oli kyllä saatana työmaa tuoda riittävä määrä multaa tontin tasaamiseksi. Ennen piha laski rinnettä myöten ja nyt se on penkereelle tehdyn muurin ansiosta tasaista tonttia jossa kelpaa mukulain temmeltää.
On niin hankalakulkuinen takapiha, että jouduin ajamaan multakuorman etupihalle josta sitten multa siirtyi 100l ämpäri kerrallaan asunnon läpi takapihalle.
Ei paljon naurattanut sekään vaihe.
 
Voin hyvin kuvitella :D

Minulla ei kyllä enää kasetti kestä ihan vapaaehtoisesti muuttaa yhtiömuotoiseen asumiseen.
 
Kylläpä minäkin mieluusti asuisin omiksessa, vaan eipä anna talouspuoli optiota siihen lain tällä hetkellä.
Tai antaisihan se kai, jos suostuisi tinkimään sijainnista, neliöistä taikka asumuksen iästä.
Mutta näillä mennään. Nyt kun on muuri ja kaikki. Pelit ja pensselit.
 
Voisin muuttaa rivariin, jos saisin päättää ketkä muut siihen muuttavat asumaan muihin asuntoihin. Psykologisten testien jälkeen tietenkin.
 
AT:n kattoa paikkaillut. Kuvassa alas piikattuja lohkeamia sekä paikkausmetodi ja toisessa vielä hiomaton paikka. Hommaan käytän 50/50 sekoitusta muurauslaastista ja kuitusementistä. Tuntuu pysyvän katossa. Joka laatassa on näitä 1-3 kpl.
Tuohon sitten vielä kattoon poikittain liimapuusta palkitus sekä harvalaudoitus estämään palojen putoaminen auton päälle, jos niitä lisää lohkeilee. Ongelmahan on johtunut siitä, että at:n ilmanvaihto on ollut puutteellinen sekä kosteutta tullut seinistä sisään ja tämä yhdessä pakkasen kanssa on tehnyt siporexelementtiin vahinkoa vuosikymmenten mittaan. Tein seiniin lisätuuletusaukot, asennan ilmankosteuden perusteella toimivan tuulettimen ja vesien ulkoa tulo on nyt estetty parhaan mukaan. Talli on kylmä ja kylmäksi myös jää.

Paikkaamatonta reikää ja kaksi paikkaa kuivumassa
Näytä liitetiedosto 25109

Valmis, hiomaton paikka
Näytä liitetiedosto 25108

Autotallista kaivoin kaksi seinää auki ja kolmannenkin, kun kädestä häipyy jännetuppitulehdus. Aukikaivuu kesti kaksi viikkoa, täyttö 16-32 soralla viisi tuntia (kuutio per tunti).
Seinään patolevyt, pohjalle salaoja tarkistuskaivoineen ja takaseinälle lisäksi toinen salaoja ylemmäksi - tuplavarmistus pahimpaan vedenpainesuuntaan! Viisi kuutioita noussut maata pääosin kuokalla ja koirankakkalapiolla, maasta n. 1/3 on kivenmurikkaa. Vanha sanontahan kuuluu että salaojan kaivajalla pitää olla kiveksetkin peräkkäin. Syvimmillään monttu on tuossa kulmassa n. kaksi metriä syvä ja kieltämättä siellä ei pitkiä aikoja viitsinyt sortumavaaran takia viettää.

Valmista kaivantoa putkineen:
Näytä liitetiedosto 25110

Monttua ummessa, tuohon vielä patolistaa ja kivikaista nurmen ja hiekan väliin:
Näytä liitetiedosto 25111
 
Ei ole tarvetta lämpimälle tallille. Autokin ruostuu turhaan kun sulaa/kastuu/jäätyy-sykliä jatkuvasti elelee, lämmin varastotila on talon yhteydessä ja tila on vain kulkineiden säilytykseen sekä kesällä varastona. Lisäksi asia on kustannuskysymys, mutta harkitsimme kyllä tuota lämpimäksi laittoakin yhtenä vaihtoehtona. Asiassa olen konsultoinut kaveriani, joka on kokenut rakmest ja pohdimme pitkään optimaaliset etenemismenetelmät tässä asiassa. Ne on nyt toteutuksessa.
 
Urbaani legenda. Vanhat papparaiset uskoo vieläkin, että autolle olisi jotenkin hyväksi olla kylmässä koko ajan talvella. Yksikään autonvalmistaja tuota ei allekirjoita.
 
Yksi omistamani Camry ruostui läpipuhki yhdessä talvessa, kun pidin sitä firman tallissa. Omakohtainen kokemus siis puoltaa hyvinkin legendan paikkaansa pitävyyttä.

Ja miksi pitää tallia lämpimänä, kun siihen ei ole tarvetta.

Laittanet linkin tähän valmistajien allekirjoitusmanifestiin?
 
Ylös