Yksi asia vähän mietityttää. Hallitseva maailmanmestari eli Sebastian Vettel saa siis valita ensi kaudeksi joko ykkösen tai minkä tahansa muun numeron. Jos Vettel haluaa ajaa ensi kaudella numerolla 1, mitä tapahtuu sitä seuraavalla kaudella? Jos Vettel ei enää ole mestari, joutuuko hän valitsemaan kilpailunumeronsa niistä, mitä on jäljellä? Parikymmentä numeroahan on siinä vaiheessa jo varattu, eli Vettel ei välttämättä saa suosikkiaan.
Reilua olisi, jos Vettel saisi nyt valita ensimmäisenä kilpailunumeronsa väliltä 2–99 ja sen lisäksi päättää, kilpaileeko hän sillä numerolla ensi kaudella vai numerolla 1.
--
Mitä tulee tähän uudistukseen, niin jotenkin tykkään siitä. Jos numerot tosiaan merkitään selvästi autojen kylkiin ja kypäröihin, se voi helpottaa kuljettajien erottamista tallikaveristaan. Lisäksi uuden kauden alussa on helpompaa huomata talleja vaihtaneista kuljettajista, kuka nyt ajaa missäkin tallissa. Näin siis sen jälkeen, kun kuljettajien numerot ovat tulleet tutuksi.
Odotan myös innolla tulevaisuutta, kun osa nykykuljettajista on jo lopettanut. Uudet kuljettajat voivat päättää, valitsevatko itselleen ihan uuden numeron vai toisen kuljettajan vanhan numeron. Haluatko rakentaa oman brändisi vai kunnioittaa esikuvaasi?
Pysyvät numerot voivat lisätä tunteikkuutta lajiin. Kuvitelkaa sitä kyyneleiden määrää, kun vaikkapa Rubens Barrichello olisi pitkän uransan lopuksi ilmoittanut haluavansa testamentata kilpailunumeronsa Bruno Sennalle.
Toivon muuten, että kuljettajilla säilyy mahdollisuus vaihtaa kilpailunumeroaan uran aikana. Olisi esimerkiksi hienoa, jos kaksi kuljettajaa siirtyisi uuteen talliin ja osoittaakseen ystävyyttään he ottaisivat peräkkäiset kilpailunumerot.
--
Kunpa numeroita ei alettaisi jäädyttää. On hauskempaa, jos joistain numeroista tulee sellaisia, joilla on ajanut useampi hyvä kuljettaja. Ja sitten olisi niitä numeroita, joiden omistajia onni tuntuu kiertävän.
Hyväksyisin numeroiden jäädyttämisen ainoastaan kiistattomien legendojen tapauksessa. Esimerkiksi jos Michael Schumacher olisi ajanut tietyllä numerolla, sen voisi jäädyttää.
Jos sen sijaan mennään siihen, että vaikkapa kaikkien mestareiden numerot automaattisesti jäädytetään, niin ne loppuvat pian kesken. Mestareitahan voi teoriassa tulla kymmenen kappaletta kymmenessä vuodessa.