Räikkösen ralliura

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Coni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
->
Älkää siis ihmetelkö, jos Räikkösen ero Sordoon per km on Ruotissa enemmän kuin se oli Tunturissa. Mitä ero on kärkeen, sitä voi vain arvailla. Varmaa lienee vain se, ettei Sordo aja kovin lähellä kärkeä.
Emme ihmettele, ymmärrämme tämän kyllä.
 
TOP3-vauhtiin Sordo ei Ruotsissa kykene, mutta muiden tahtiin kyllä. Hieman riskejä vältellenkin. Jos Tunturi oli enemmän alustaan totuttautumista ja säätöjen hakua, niin vauhti jonkin verran nousee MM-avaukseen. Kimi ei luultavasti sitä hirvittävästi pysty nostamaan, koska haki sopivaa rajaa Tunturissa. Eli jos Sordo taistelee parhaiden yksityiskuskien kanssa kärkikolmikon takana, niin Kimi taistelee seuraavan divisioonan kanssa siitä ehtiikö pisteille.


Kimin omien sanojen(Turun Sanomien haastis) mukaan kovempaakin ois päässyt mutta halusi opetella perus asioita.

Ja sopivaa rajaa???
 

Walesissa se ero oli Sordoon aika tasaisesti se 2 ja risat kilsalla. Walesin rallin lopussa Rossilla oli käsittääkseni suunnilleen yhtä paljon ralli kilometrejä alla kuin Räkällä.

Mielenkiintoista nähdä se Kimblen ero kärkeen Ruotsissa. Ruotsissa ajetaan enemmän isoa tietä ja pätkät on hieman helpompia kuin Tunturissa, joten mistä sitä tietää, vaikka Räksä olisi lähempänä Sordoa Ruotsissa kuin Tunturissa.
 
Eilen kun katselin Crickets Filmin otosta Tunturirallista ja Citroen-kaksikon ajosta, oli pakko muistella sitä, kuinka Kimin entiset ajokaverit jauhoivat tuon tuhannetta testikierrostaan radalla, jossa ovat ajaneet, ajaneet, ajaneet ja ajaneet. Schumi vielä siihen yhden kerran päälle. Ei siinä mitään, ajaminen on hauskaa, mutta jotkut ajamiset ovat vielä toisia hauskempia. Tuskinpa Kimi tunsi suurtakaan haikurunon kirjoittamisen tarvetta lumivallien välissä pöllytellessään ja ohimennen muistaessaan, kuinka F1-heebojen testirupeama on alkamaisillaan ja että hän ei ole siellä mukana.
 
Kyllä se arki vielä Kimillekkin koittaa rallin parissa. Uskoisin vielä että melko piankin kun päästään mm-sarjaan. Sitten puhutaankin jo 1-2sekkaa/ kilometri.

Joku täällä foorumilla aiemmin mainitsi että mielenkiintosta tulossa. Ulos mennään vielä ja lujaa.

Kakkos viulunsoittaja ilmaisi mielestäni asian selkokielellä: Toivottavasti citikalla riittää autoja.

Mä toivoisin että Kimi tajuaisi ottaa ensikaudeksi sen oman paikkansa ykkösissä, jos vielä menestystä ja glooriaa haluaa moottoriurheilun saralla.

Eihän se välttämättä edes halua .

En jaksa uskoa että Kimi jaksaisi tahkota rallipätkiä mm-titteliin asti. (<-- lue tässä tapauksessa min. 3 vuotta)

Niin, ja en ole anti- vaan faniKimittäjä.
 
Kyllä se arki vielä Kimillekkin koittaa rallin parissa. Uskoisin vielä että melko piankin kun päästään mm-sarjaan. Sitten puhutaankin jo 1-2sekkaa/ kilometri.

Citikan johtoporras on koko ajan puhunut kauden jälkimmäisellä puoliskolla voi jo odottaa jonkin asteisia tuloksia.

Kukaan ei voi varmuudella tietää ennen Ruotsia miten nopea se Kimi on, voi olla et jää 2 sek kärjelle tai sit alle sekunnin.

Ja onks Kimillä joku honeymoon menossa rallin parissa? ei kovin häppönen ku on ulos ajanut melkein joka rallissa:D
 
En jaksa uskoa että Kimi jaksaisi tahkota rallipätkiä mm-titteliin asti. (<-- lue tässä tapauksessa min. 3 vuotta)
Jos Kimi jaksasi tahkota F1-ratoja 7 vuotta (ja tätä ennen 11 vuotta muita ratoja) MM-tittelin saavuttamiseksi, niin eihän tuollainen arvioimasi 3 vuotta olisi jaksamisen kannalta homma eikä mikään varsinkin jos hommasta tässäkin muodossa tykkää.
 
Kimin omien sanojen(Turun Sanomien haastis) mukaan kovempaakin ois päässyt mutta halusi opetella perus asioita.

Ja sopivaa rajaa???
Varmasti olisi päässyt ja ensimmäisellä EK:lla pääsikin. Ulosajon riski kuitenkin kasvaa huimasti jos vauhtia lähtee nostamaan edes muutaman kymmenyksen verran. Eihän Kimi mitenkään hitaasti varman päälle ajanut, vaikka hieman kaasujalkaa nostikin.

Tunturi oli Kimille vähintäänkin osin tuttu (en tiedä oliko kaikki pätkät samoja, mutta osa oli, jos Ramillakin kerran oli Kimin edellisvuoden nuotit pohjana). Tämän jälkeen edessä on pelkästään uutta tietä, joten ei se homma MM-osakilpailuissa ainakaan helpommaksi muutu.
 
Mä toivoisin että Kimi tajuaisi ottaa ensikaudeksi sen oman paikkansa ykkösissä, jos vielä menestystä ja glooriaa haluaa moottoriurheilun saralla.

Eihän se välttämättä edes halua .

En jaksa uskoa että Kimi jaksaisi tahkota rallipätkiä mm-titteliin asti. (<-- lue tässä tapauksessa min. 3 vuotta)

Minä olen kai näissä asioissa vähän romantikko, mutta ei minun mielestäni Kimin ajoura miksikään katastrofiksi muutu vaikka hän ei nousisikaan rallissa maailman absoluuttiseen kärkeen, vaan ajaisi muuten vain ihan pirun hyvin ja olisi siinä matkan varrella kovin hauskaa, niin hänellä itsellään kuin lajia seuraavalla yleisöllä. Joskus kun seuraa ihmisten keskusteluja näistä ura-aiheista, tuntuu kuin ainoa tavoittelemisen tai yleensä osallistumisen syy voisi olla vain maailmanmestaruus siinä tai tässä "kuninkuuslajissa". Eikö sitä voisi osallistua ja ajaa miljoonaa, ja tehdä sitä niin kauan kuin kykenee, ihan silkasta intohimosta ja elämänilosta? Noh, ehkä minä olen jo niin vanha ja kunnianhimoton....:doubtful:

Siksi toisekseen näitä "kuninkuuslajeja ja kuninkuusluokkia" on kohta niin paljon, että väkisinkin tulee mieleen ajatus siitä, kuinka kaikki haluavat olla isoja jehuja, vaan ei kenkään tavallinen inkkari. Kaverit, jotka ovat kartingista lähteneet liikkeelle F1-merkki otsaansa tatuoituna, ovat tovin kuin maansa myyneitä kun eivät sitten pääsekään "kuninkuuslajiin" vaan joutuvat "tyytymään" johonkin vähäisempään luokkaan. On se niin väärin, moinen hypetys ja hybris. Tärvelee ihmiset ja mädännyttää urheilujournalismin. Häppeisivät kelvottomat!
 
Viimeksi muokattu:
No hyvinhän se lähti Kimiltä käyntiin :)

Jäi Sordolle, mikä oli odotettavissa mutta oli kuitenkin kohtuu nopea välillä. Ulosajokin tuli hyvää paikkaan.

Samaa rataa kun opettelu jatkuu, niin loppukaudesta voi hyvinkin ajella pistesijoista joissakin kisoissa.

Ulosajoja taatusti tulee lisää mutta senhän kaikki tietää, että niitä pitääkin tulla. Kyllä sitä varmuutta ja luottoa kakkoskuskiin sieltä jossain vaiheessa tulee. :ahem:
 
Samaa mieltä Pärren kanssa. Kimi vaikuttaa tosi innostuneelta, hyväntuuliselta ja motivoituneelta rallin parissa, että oli kai aika jo kokeilla muutakin kuin Fykkösiä. Meni sitten syteen tai saveen.

Kimi oli Loebin kyydissä Ruotsissa:

Loeb tested in Sweden with Kimi Räikkönen in the co-driver seat

World rally champion Sebastien Loeb warmed up for Rally Sweden yesterday by testing in northern Värmland. Loeb did a full day test arranged by Citroen and former Citroën driver Thomas Rådström. At the afternoon, even Kimi Räikkönen showed up and did two rounds with Sebastien in the co-driver seat of the car. However, Kimi was there as a private person and didn’t do any tests himself.
 
Heh, ja tuo on tunnetusti mies jota ei kiinnosta testailut sun muut asiat :thumbup:
 
Samaa mieltä Pärren kanssa. Kimi vaikuttaa tosi innostuneelta, hyväntuuliselta ja motivoituneelta rallin parissa

Niin saatana. Kiva kattoa kun homma näyttää maistuvan. Perkeleen voitonnälkäiset tuhoavat koko urheilun, joka lajin. Voi sitä urheilua seurata muustakin kuin voittamisen näkökulmasta.
 
Niin saatana. Kiva kattoa kun homma näyttää maistuvan. Perkeleen voitonnälkäiset tuhoavat koko urheilun, joka lajin. Voi sitä urheilua seurata muustakin kuin voittamisen näkökulmasta.

Voittaminen on tietysti kivaa, ja siihen kait sitä pyrkii, mutta yxi tosi hölmö juttu siihen liittyy, erityisesti silloin kun siitä voittamisesta ja huipun saavuttamisesta tehdään kaiken onnistumisen tai hyvän mitta. Nimittäin silloin kun tuo ajatus päällimmäisenä ajatuksena se yksi sitten voittaa, ne kaikki muut häviävät. On se nyt aika pöljä fiilis, voittajallekin, jos hän ei sitten vallan akuutista itsetunnon puutteesta ja muiden kyykyttämisen tarpeesta kärsi. Ja jos moisessa ikeessä riutuu, kannattaisi hakea ammattiapua.
 
Joskus kun seuraa ihmisten keskusteluja näistä ura-aiheista, tuntuu kuin ainoa tavoittelemisen tai yleensä osallistumisen syy voisi olla vain maailmanmestaruus siinä tai tässä "kuninkuuslajissa". Eikö sitä voisi osallistua ja ajaa miljoonaa, ja tehdä sitä niin kauan kuin kykenee, ihan silkasta intohimosta ja elämänilosta?

Niinpä. Hupaisinta on se, että eihän se mestaruuksien voittaminen niin paljon vaikuta siihen, mitä ihmiset on kuskista mieltä. Jokainen on omien faniensa mielestä mahtava ja vihaajiensa mielestä kuraa, tuli pokaaleja tahi ei. Joka vuosi joku tyyppi voittaa sen mestaruuden ja joka vuosi puolet porukasta on sitä mieltä, että se voitettiin ylivoimasella autolla, FIA:n salaliitolla tai tyhmän tuurilla. Kyllä se jollain tavalla on aina siis niinku ihan epistä.

(Olihan se Kimin mestaruus silti aika kiva :)).
 
Hyvin sanottu Lumipallo. :)

Tässä on Citroenin junioritiimin ennakkotunnelmia tälle kaudelle ja Ruotsin ralliin. Eli Nogier, Ogier ja Räikkönen kertoilevat.

http://www.rallybuzz.com/kimi-raikkonen-rally-sweden-preview/


Edit. Kimin ralliprojekti tuntuu kiinnostavan myös ex-tallikaveri Montoyaa. Jopa enemmän kuin tämän vuoden F-ykköset.

Q: "And about all the changes in F1 this year, what do you think?"
A: "The most interesting thing for me is seeing what Kimi will be able to do in rally races!"
 
Viimeksi muokattu:
Kimi istahtanut tänään Loebin kyytiin Ruotsissa, Citikan testeissä.

Värmlands Folkblad -lehti uteli Loebilta Räikkösen tunnelmia kyydityksestä.

– Hän ei sanonut mitään ajon jälkeen, Loeb kertoi.

Seuraavaksi toimittaja kysyi Loebilta, pelkäsikö Räikkönen hänen kyydissään?

– Ei, hän ei ollut peloissaan. Ehkä hänestä tuntui, että ajoin liian hitaasti, Loeb vitsaili.
 
Ylös