Räikkösen ralliura

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Coni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onkohan toi ralli nyt kuitenkaa Kimin juttu, kisasta kisaan pusikkoon. Joo ja tiedetään että opettelukausi menossa, mutta kuitenkin... Itse en kyllä välttämättä jaksa uskoa, että Kimin kärsivällisyys riittäisi huipulle saakka. Jos vaikka 2 vuoden päästä ei olla vieläkään kärjen tuntumassa niin mahtaakohan koskaan yltää mestaruustaisteluihin.

Jos Kimi ei ajelisi pusikkoon, niin alkaisisin epäilemään ettei yritä tarpeeksi&tosissaan. Huippukuskin tarvii ainakin 10 vuotta harjoitella tosissaan, ja silti ajelee vieläkin välillä pusikkoon. Bussen uran alkuaikoina tais olla rallit yhtä ulosajoa. Siitä sentään tuli kaveri joka pieksi oikeasti Loebiä. Tuskin on Kimin juttu oikeasti loppupelissä, kuhan harrastelee.
 
VAstaan nimim. Hurmurisijan puolesta, että siinä viitattiin Japanin MM-ralliin, jonka Ogier voitti ilman aikaisempaa kokemusta kyseisestä rallista.

Aivan sama, järetön vertaus silti, Ogier on ajanut muutenkin koko tämän kauden kärkikahinoissa ja voittanut jo aiemmin.
 
"Jos hän saa budjetin kokoon, pidämme hänet mielellämme. Jos ei, niin minun täytyy sanoa rehellisesti, että hän ei ole riittävän nopea ansaitakseen meiltä auton, olkoonkin että hänen nimensä on Kimi Räikkönen."

Näin siis toteaa Citroenin rallitoiminnan pomo Quesnel.
 
Eikös se energialimpparin vaihto meinaa myös sitä että samalla automerkkikin vaihtuu, ei kai semmoinen kombo kuin Monster+Citroen ole edes mahdollista?
 
Eikös se energialimpparin vaihto meinaa myös sitä että samalla automerkkikin vaihtuu, ei kai semmoinen kombo kuin Monster+Citroen ole edes mahdollista?

Miksikäs ei?
Olihan se monster-subarukin ;)

Sinällään itelle aivan sama, kunhan löytyy joku mukava paikka Kimille.
 
Turvakaaret kuulemma vaurioituneet, ei pääse starttaan.

Shakedowniahan ei oltu nuotitettu, koska sateet olivat pilanneet tietä ja järjestäjät halusivat käyttää kaiken ajan tien korjaamiseen. Tiimeille annetussa tiedotteessa järjestäjät ilmoittivat, että shakedownin ensimmäistä ajokertaa voi käyttää nuotitukseen.
 
Pakko sanoa että nyt hieman vituttaa jo fanina, kauden paras näyttöpaikka meni siinä.
No, eihän sille mitään voi, onnea Walesin rallia varten
 
Jossakin spekuloitiin että turvakaarten ollessa paskana, myös seuraava ralli on vaarassa? Luulisi kyllä että pystyvät kaaret/auton uusimaan seuraavaan kisaan.

Jälkeenpäin sitä miettii olisiko pitänyt aloittaa kuin Kubica, tyyliin S1600:lla eikä hypätä suoraan parhaaseen autoon niinkuin F1:ssä oli totuttu.
 
Joko Kimille riittää?:confused: Ihan käsittämätön moka, ajaa shakedown pätkällä miljoonaa ja ajaa ulos.. :jaska::nope:
 
Joko tämä pelleily riittää Kimille? :thumbfh:
F1:siin paluu alkaa olemaan realistinen vaihtoehto, jos Kimi haluaa ensi vuonna kilpaa ajaa. :confused:
 
Jos Räikkösellä ei jo ole sopimusta valmiina, voi tällainen moka aiheuttaa pahojakin ongelmia ainakin rallin puolella.
 
Ylös