Rallipäiväkirja

arskar1970

Well-known member
Liittynyt
14.10.2012
Viestit
170
Molempien (Hamu ja Saul) kisoja tänä vuonna kiertäneenä en oo kertaakaan nähnyt että ihmiset ois pakotettu vain tietyille alueille. Oisko tää joku Keuruun spesiaalijuttu sit.
No jos ne siel väittää et ne järjettömät siimaviritykset merkkaa myös kiellettyjä katselualueita, niin ei kyllä yllätä.
 
Mahlainen jarruton

Well-known member
Liittynyt
23.3.2008
Viestit
139
Sijainti
Tampere
Molempien (Hamu ja Saul) kisoja tänä vuonna kiertäneenä en oo kertaakaan nähnyt että ihmiset ois pakotettu vain tietyille alueille. Oisko tää joku Keuruun spesiaalijuttu sit.
Käytännössä katselupaikan sai valita oman mielensä mukaan, vaikka pelkäsin kilpailukeskuskäynnin perusteella toista. En sitten tiedä, olisiko esimerkiksi tuonne "kielletylle" pätkälle menemisestä tullut sanomista. Oli tosin niin surkea erikoiskoe, että ei siellä ollut mitään katsomisen arvoistakaan.

Tavallaan tuo yleisöalueiden merkitseminen on vastuukysymysten takia ymmärrettävää ja järjestäjille plussaa siitä, että nuo alueet olivat pääosin ihan kiinnostavissa katselupaikoissa. Olisin esimerkiksi mennyt tuohon ykkösen (tai perumisen myötä kakkosen) maalipäähän katsomaan joka tapauksessa. Jatkossa silti toivoisi, että järjestäjät vaivautuisivat mahdollisista karsinoista riippumatta myymään katsojille kunnollisen reittikartan. Sopii myös toivoa, että katselupaikan saa valita myös jatkossa vapaasti, vaikka jotakin virallisia alueita olisikin tehty.
 
cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
998
No jos ne siel väittää et ne järjettömät siimaviritykset merkkaa myös kiellettyjä katselualueita, niin ei kyllä yllätä.
Tuo siimahelvettihän on Keuruulla (R rallicupissa) rakennettu pelkästään, että ulosajoja ei tapahtuisi, joka sinänsä johtaa kuminauhaefektinä siihen, että merkkaamaton hankala mutka toimii entistä paremmin, kun merkinnöillö ei ole logiikkaa. Taitaa olla silti yllätys järjestejälle..
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Molempien (Hamu ja Saul) kisoja tänä vuonna kiertäneenä en oo kertaakaan nähnyt että ihmiset ois pakotettu vain tietyille alueille. Oisko tää joku Keuruun spesiaalijuttu sit.
Kai sekin vähä riippuu seurasta.

Viime vuonna Reeti Rallissa oli nämä alueet ja esim. meidän jälkimmäisellä erikoiskokeella nelosella pakotettiin tuohon alueeseen. Ja tämä EK alue *oli kyllä niin yliampuva että ei edes Jyväskylässä olla niin kaukana tiestä. Toki oli rallissa porukkaa muuallakin kuin siimojen takana ja se oli järkkäristä kiinni kuinka tiukasti niiden taakse piti mennä.

*peltomutka missä pelto oli ylämäessä ja välissä kammo syvä oja.
Tuossa:
 
Viimeksi muokattu:

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
On sanottava sen verran offtopicia tähän et ois kyllä kätevä jos ois joku yhtenäinen kalenteri josta näkisi niin AKKn, kuin HaMun kisat...

Keuruun kisasta sain tiedon tyyliin saman päivän aamuna. Peurunkarallista sentään on ollut kuukaudenpäivät tieto niinkin retrosta lähteestä kuin kaupan ilmoitustaululta nähdystä flyeristä.
 
Ihan totta. Ehkä paras on R-Rallicupin sivut missä ei ole kalenteria!! Ainoastaan pistetilanne PDF:stä näet tulevat kisat.

Hanaasta seuraan itse.
 
Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
Jokuhan vois ens vuodelle vaikka askarrella sellasen omaan google-kalenteriin lisättävän kalenterin, jossa näkyy kaikki kisat.
...toki tajusin nyt et onhan yleensä kotimaan rallikausi vm. xxxxx - topsin ekassa postauksessa merkattu yleensä eri sarjat. Ei vaan tuu ekana mieleen katsoa tuolta.
 
Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Ihan totta. Ehkä paras on R-Rallicupin sivut missä ei ole kalenteria!! Ainoastaan pistetilanne PDF:stä näet tulevat kisat.

Hanaasta seuraan itse.
R-Rallicupin (tai siis Suomen Autourheiluliiton sivuilla) on alalaidassa kalenteri missä näkyy tulevat kisat. Ei sillä, eipä heillä ole ollut muita kisoja kuin sarjan kisat + pari harkkakisaa.
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
R-Rallicupin (tai siis Suomen Autourheiluliiton sivuilla) on alalaidassa kalenteri missä näkyy tulevat kisat. Ei sillä, eipä heillä ole ollut muita kisoja kuin sarjan kisat + pari harkkakisaa.
Moi. Kappas, nyt oli tullut selkeä kalenteri etusivulle. Kevään jälkeen en ole siellä käynyt, kun ei selkeästi ole kerrottu missä Saulin kisoja ajetaan.
 
Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
SM Ralli Mikkeli 2022

Yhden väliviikonlopun jälkeen teki mieli mennä katsomaan rallia taas, vaihtoehtona oli Mikkelin SM-Ralli tai Peurunka Ralli Laukaassa. Vaikka Mikkeliin tuli luvattoman vähän autoja (puolet vähemmän mitä Peurunkaan), päätin valita Mikkelin lähinnä kesäkelillä ajamisen vuoksi, normaalistihan Mikkeli ollaan ajettu talvisissa olosuhteissa.

Perjantaina liikkeelle klo 10:30 Joensuusta, ja iltapäivällä koko reitti kertaalleen läpi @Pynski kanssa. Reittihän oli upea ja nopea, huomioilla oli otettu vain kaikista selvimmät paikat pois. Vielä illalla rallipassin haku ja uudelleen EK1 sekä EK2.

Lauantaina liikkeelle vähän yhdeksän jälkeen, suuntana EK1. 7,8 kilometriä lähdöstä ollut tiukka oikea, jossa oli ihan mukava aukko takana. Valitettavasti porukkaa meni seisomaan kyseiseen aukkoon, joten ei ollut mitään toivoa paikan pelaamisen suhteen. Kuulin, että Asunmaa oli ajanut 500 metriä aikaisemmin peltoon tiukassa oikeassa, joten päätin siirtyä sitten sinne noin 30 auton jälkeen (oli yksi omista vaihtoehdoista alkulenkille). Siellä näki sentään liippejä, ei nyt varsinaisesti mitään hurjia tilanteita.

Rauhallinen siirtymä kohti EK4, jossa oli ihan virallinen parkki (parkkimaksu 5 euroa) ja hieman säädöksistä pihalla ollut järkkäri. Hänen sanojen mukaan tielle ei ollut mitään asiaa sulkuajan ollessa käynnissä. Erikoiskokeen alkuun oli kuitenkin 1,5 tuntia :D Noh, 50 metriä kävelyä ryteikköä pitkin ja järkkäriä ei enää kiinnostanut tuon taivaallista, mitä teimme.

EK4 paikkana oli 6,2 kilometrin kohdalla ollut terävä vasen (toiseen suuntaan alikessunmerkki). Porukkaa paikassa ehkä noin 15 ihmistä, itse ainoana videokuvaajana paikassa. Heti nolla-auto tuli pienessä liipissä, ja sitten numerolla 27 kilpaillut Jooa Iivari tuli mutkaan ylikovaa, ja lopputuloksena 2 ja 3/4 kierrosta katon kautta ympäri, ja runsaasti peltitöitä. Kuljettajaparille ei kuitenkaan käynyt mitään sen vakavampaa. Paikkaan tulikin sitten kolmiot, kun ei ihan heti saatu autoa ylös syvästä jontkasta. Muutama liippi oli silti kolmioillakin. Pätkän päätyttyä vedettiin auto ylös tielle.

Reilun tunnin siirtymä EK6, jossa välitiellä parkissa ehkä 6 autoa. Siellä reilun kilometrin kävely peltovasempaan, joka oli pienen nypyn takana. Kuitenkaan rohkeutta ei riittänyt tulla nypylle täysillä, vaan jarrutukset aloiteltiin hyvissä ajoin. Näin ollen mitään likitilanteita ei nähty, lähinnä seurasimme kuljettajien ajolinjoja pahan kiven varalta.

Mutta kaikenkaikkiaan ihan positiivinen reissu, jälleen kerran omaan pikkuporukan paikkaan osuminen lämmittää mieltä erittäin paljon.

Ensi viikonloppuna rallisprinttiä Kiteellä, seuraava ralli varmaan 10.9 Nilsiässä. R-Rallicupin finaali.

Käykäähän ottamassa haltuun RN Photographyn kuvakansio Mikkelin kisasta, on muuten hyviä kuvia: https://rnphotography.kuvat.fi/kuvat/2022/Ralli+&+Rallisprint/27.8.2022+SM+Ralli+Mikkeli/

Ja sitten videota tästä näin:
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
SM Ralli Mikkeli 2022

Tällä kertaa Vaakuna, eiku Mikkeli rallissa oli omana teemana mökkeily ja siinä lomassa ralli. Kun perheen mökiltä oli matkaa ykköspätkälle 18min, tuli mentyä helpon kautta. Ylämäki oikea n.14km. Löydön Kartanon rallisprintissä tuli oltua samassa mutkassa jolloin meni yksi. Ajattelin että kovemmat vauhdit assulla ennen mutkaan voisi lisätä tilanteita, mutta pöykynhierontaa lähemmäks ulosajoa ei päästy. Mutta edelleen hieno paikkana, ja kun tulee tuota tietä useasti ajettua kesälomakausina, on siinä oma fiilis hakea se oma paikka. Itse mutkassa kun oli lisäkseni vain kaksi muuta katsojaa.

Toisena EK:na menin sitten kolmoselle, kun taas kerran mökille oli takaisin se n.20min, niin helpolla meni. Päätin mennä Arolaisen hyppyyn. Hienoja leiskautuksia, mutta ei muuten kummosta (hypyt näette TV lähetyksessä sitten ensi sunnuntaina). Japanin pojista yksi veti ylipitkän hypyn ja Cliosta hajosi jotain, ehkä sähköt kun hypyn jälkeen vaan rullaili. Vitos EK:ta en jäänyt odottelee vaan painelin takaisin mökille saunomaan.

Rungiton reissu kuten käytännössä kaikki tämän vuoden reissut, mutta sellaista se välillä on. Olihan tässäkin kisassa vähän oman paikan hakua. :rolleyes:
 
Tuplaysi

Raatelevanorsu
Liittynyt
27.7.2019
Viestit
41
Ei ollut SM-Mikkeli edes vähää mielessä, kunnes reittikartta tuli julki. Työkaverin kesäpaikka ihan EK3/5:n varrella Kylälahdessa. Sinnehän piti lähteä, kun oli fasiliteetit hyvän risteyksen äärellä tarjolla, sää kunnossa ja penkkanälkää jäljellä, kun ei tullut Jyväskyläänkään lähdettyä.
Aamulla Imatralta matkaan, ajoissa ennen sulkua paikalla. Viihteellehän se vaihtui heti kohteessa, mutta kun pystyi ottamaan lepoa kierrosten välissä, niin jaksoi seurata EK5:n ihan urheilullisestikin.
Porukkaa oli paikassa jokunen kymmen, vaihtui kierrosten välissä aika paljon. Todella hyvä fiilis kaikilla. Ajoissa unille ja aamusta loput makkarat grilliin. Johan sieltä tuli karhukin tasottelemaan uria sunnuntaina ysiltä. Ei poistuessa tullut "haettua linjaa jne", kun pinta pehmeenä ja kivenmurkuloita sai kierrellä. Eiköhän sekin tie tule kuntoon. Kotimatkalla taas huomasi tuon keskinopeuden laskun maanteillä.
 
Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
414
SM Ralli Mikkeli 2022

Tällä kertaa Vaakuna, eiku Mikkeli rallissa oli omana teemana mökkeily ja siinä lomassa ralli. Kun perheen mökiltä oli matkaa ykköspätkälle 18min, tuli mentyä helpon kautta. Ylämäki oikea n.14km. Löydön Kartanon rallisprintissä tuli oltua samassa mutkassa jolloin meni yksi. Ajattelin että kovemmat vauhdit assulla ennen mutkaan voisi lisätä tilanteita, mutta pöykynhierontaa lähemmäks ulosajoa ei päästy. Mutta edelleen hieno paikkana, ja kun tulee tuota tietä useasti ajettua kesälomakausina, on siinä oma fiilis hakea se oma paikka. Itse mutkassa kun oli lisäkseni vain kaksi muuta katsojaa.

Toisena EK:na menin sitten kolmoselle, kun taas kerran mökille oli takaisin se n.20min, niin helpolla meni. Päätin mennä Arolaisen hyppyyn. Hienoja leiskautuksia, mutta ei muuten kummosta (hypyt näette TV lähetyksessä sitten ensi sunnuntaina). Japanin pojista yksi veti ylipitkän hypyn ja Cliosta hajosi jotain, ehkä sähköt kun hypyn jälkeen vaan rullaili. Vitos EK:ta en jäänyt odottelee vaan painelin takaisin mökille saunomaan.

Rungiton reissu kuten käytännössä kaikki tämän vuoden reissut, mutta sellaista se välillä on. Olihan tässäkin kisassa vähän oman paikan hakua. :rolleyes:
Japanin pojan keskeytykseen liittyen - bensapumppu hajosi
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3490
Oliko kukaan katsomassa Rallin ystävien tapahtumaa Mobiliassa sunnuntaina?

Itse olin taas ja hauskaa oli. Ei tästä nyt kovin kummoista raporttia saa, mutta voin suositella. Väkeä tuntui olevan jo heti aluksi kyllä yllättävän paljon.
 
Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
637
Oliko kukaan katsomassa Rallin ystävien tapahtumaa Mobiliassa sunnuntaina?

Itse olin taas ja hauskaa oli. Ei tästä nyt kovin kummoista raporttia saa, mutta voin suositella. Väkeä tuntui olevan jo heti aluksi kyllä yllättävän paljon.
Yep, olin paikalla. On mukavaa olla aktiivinen ja kuunnella / keskustella auton omistajien kanssa kilpurien historiasta, rakentamisesta, omistussuhteista, yksityiskohdista jne.

Juttelin järjestävässä roolissa olleen Suvisalmen Jukan kanssa (olipa muuten puhelias ja mukavan oloinen jätkä, vaikka olin itse muodostanut kuvan hieman jäyhästä ja hiljaisesta kaverista), ja hänen mukaansa tapahtumassa oli kaksi autoa enemmän näytillä, kuin keväällä. Se yllätti, koska määrä tuntui pienemmältä sunnuntaina.

Ihan kiva tapahtuma, mutta ehkäpä kaipaisi jotain lisävirikettä. Liityin samalla Rallimuseon ystävien jäseneksi, joten ehkäpä tapahtuman ja museon antiin on mahdollisuus päästä vaikuttamaan tulevaisuudessa.

Oli mukava huomata myös Mobilian Gallerian uudistuneen. Vitriiniin oli saatu uusina vehkeinä mm. Dino-Ferrari ja eräs 2000-luvun alussa aikakausilehtien otsikoissa isosti paistatellut italialainen superauto. Suositus sinne suuntaan, joskin normaalilipun hinnassa tapahtunut 40% korotus tuntui kovalta.
 
Hyvä että kävit siellä gallerian puolella, muistaakseni näyttely siellä vaihtuu syksyn aikana. Tuo italiateema siellä on hetken aikaa ollutkin.
 
Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Tengtools Rallisprint 3.9.2022

Leppoisa 40 auton rallisprint Kiteen AIMO-moottoriurheilukeskuksessa. Autoja pirun vähän, sentään yritys oli kohtalaisella tasolla ja pari crosskarttia + ajettiin 3 kierrosta.
Kisat alkoi kello 11 ja noin kello 14:20 oli valmista. Samoilla jalansijoilla kaikki kolme kierrosta, pari ulosajoa, hyppyjä + rengaspinoon osumisia, helkkarin kylmä keli.

Vielä pohdinnassa että menisikö ensi viikonloppuna Nilsiään R-Rallicupin päätökseen vai Jyväskylään Thousand Lakes Rallyyn.

Ja videota eetteriin:
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Pohjois-Häme Ralli 3.9.2022

EK3 Ukaa peltomutkat ennen risteystä Viitapohjaan ja myöskin risteyksessä katselua. Pari liippiä risteyksessä, pitkää näkymää. Samaa kuin tällä videolla (paitsi peltomutkia tässä ei näy)

EK4 Lauttakulma loppupäässä peltoaukea, taaskin pari liippiä ja hyvää meininkiä.

Kiva rallipäivä oli hyvässä seurassa :)
 
Viimeksi muokattu:

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Vielä pohdinnassa että menisikö ensi viikonloppuna Nilsiään R-Rallicupin päätökseen vai Jyväskylään Thousand Lakes Rallyyn.
Kyllä itse menisin R-rallicupin kisaan. Vaikka Hisse on ajellu tänä vuonnna todellla hienoilla teillä, niin yrkkä on ollut täysin poissa kaikista kisoista. Harmi sinällään, mutta ei vaan enää iske. Itse ollut katsomassa 4/5 kisaa.
 
Ylös