Ralliuutisia, vol 2

TrulliJuna

Well-known member
Liittynyt
24.11.2013
Viestit
233
Kuskit, tallit ja heidän valintansa näitä pelejä ohjailee. Uskoisin että tässä on käynyt niin, että Suninen avainhenkilöineen on työstänyt pitkään jo kahta suunnitelmaa, A. ura jatkuu Ford:lla ja B. ura ei jatku Ford:lla.

Breen tehnyt valintansa ja tätä vahvistaa Hyundain muutokset liittyen Barum ralliin. Tämä valinta sitten tarkoittanut sitä, että Ford on ilmoittanut Suniselle, että kiitos mutta palveluksia ei enää ensi kaudella tarvita. Breen ottaa paikkasi.

Suninen kumppaneineen on sitten ottanut suunnitelman B:n käyttöön. Ei siis ole enää minkään valtakunnan järkeä yrittää antaa kenellekään näyttöä umpisurkealla Ford:lla, joten kokeillaan kerran vielä ja isolla riskillä. Laitetaan rahaa kiinni ja vuokrataan Yaris loppukauden kisoihin. Tulokset tiskiin, niin voi vielä haastaa Lapin kisasta ensi kauden puolikkaasta tallipaikasta.

Suunnitelma B sopii mainiosti myös Toyotalle.. Suninen mahdollisesti voisi ajaa pisteitä loppukauden aikana Hyundailta pois ja siten helpottaa Toyotaa mestaruustaisteluissa.

Nyt jos koskaan on Teemu sitten räjäytettävä se pankki. Jos ei, taitaa päättyä sitten siihen.
 

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
1010
Sijainti
Piilosa
Trullijunalta hyvää pohdiskelua..
Tarinat kertovat, että Toyota ajattaa Jyväskylässä viittä autoa. Samojen tarinoiden mukaan viidettä autoa ajaa eräs suomalainen. Hän on kuulemma myös tekemässä ensi kauden koskevaa sopimusta.
Jos Toyota ajattaisi joskus viittä autoa, niin kyllä sen aika olisi nyt; ajetaan omilla testiteillä erittäin kilpailukykyisellä autolla, poikkeavissa syksyisissä olosuhteissa joista muilla ei ole kokemuksia, varastot täynnä 2020 specsin autoja/osia joilla ei muutaman kuukauden päästä tee mitään ja kotikenttäedun omaavia kuskejakin tulee ovista ja ikkunoista. Ja varmaan siihen nimisponsoriinkin ne Jenit löytyisi.

delorean sanoi:
Ei muuten näyttänyt ylittävän Ylen Urheilu-uutisten kynnystä..
Nyt näkyy... Ja Sunisen kommenteilla...
Telsun puolella edelleen pesäpalloa..
 

Captain Slow

Well-known member
Liittynyt
7.2.2013
Viestit
102
Niin. Odotettavissahan tämä oli. Kaikki merkit viittasi siihen, ettei Suniselle M-Sportilta töitä löydy enää ensi kaudelle. Ja noinkohan olisi löytynyt autoa edes tämän loppukauden ralleihin. ainakaan WRC:tä. Eli sinällään tämä Teemun ratkaisu ei pienen pohdinnan jälkeen mikään järisyttävä yllätys ollut. Mitään voitettavaa ei olisi ollut vaikka olisikin saanut R5 Fiestan alle vielä pariin ralliin. Teemu tavallaan säilytti kasvonsa tällä ratkaisulla. Jos joskus luovuttaminen on järkevää, niin nyt. Sillä joku suunnitelma siellä taustalla selkeästi on. Ja kun taustalla häärii eräs Jouhki, voi lopputulema olla vielä hyväkin. Olisiko se suunnitelma sitten vuokrapirssi Toyotalta Jouhkin suhteilla Jyskälään ja näytöt tiskiin mallia all-in?

Suninen joutui M-Sportilla todella paskamaiseen tilanteeseen. Kaikki varmasti tietää Wilsonin puulaakin talousongelmat. Rahat oli, ja on finaalissa ja se näkyi panostuksissa. 1 päivä testiä Suniselle vuoteen tiivistänee hyvin tilanteen. Ja kun tallikavereina oli (kaikella kunnioituksella) ihan kakkoskorin ukkoja, jotka omien taustajoukkojensa ansiosta saivat parempaa kohtelua, söi se varmasti miestä. Mutta kun toisella tallikaverilla on taustalla Crown Oilin rahat ja toisella Red Bullin ja FFSA:n tuki takanaan, niin persaukisen tallin on pakko tehdä valintoja järjellä.

Mutta. Vaikka kohtelu tallin puolelta oli mitä tahansa, niin pitää Sunisen katsoa isosti peiliin. Tämän kauden näytöt olivat sanalla sanoen surkeita. Ralli rallilta Sunisen kurssi laski kuin lehmän häntä. Suninen oli M-Sportin isoin nimi, jota kohtaan oli isoimmat odotukset. Ja niitä paineita ei Teemu osannut käsitellä. Ajovirheitä tuli paljon. Itseluottamus karisi. Pata meni ns. jumiin. Ainahan Suninen on vaikuttanut jäyhältä härmäläiseltä, mutta tällä kaudella kaikista haastatteluista paistoi läpi totaalinen tuska ja turhautuminen. Kierre oli valmis ja tulokset nyt tiedetään.

No entäs se jatko. Helppo arvata että Puuppolan suuntaan ne katseet on käännetty jo aikaa sitten. Latvalankin suulla on melko suoraan sanottu, että Ogierin korvaaja on joko Lappi tai Suninen. Kumman näistä sitten valitsee? Lapin puolesta puhuu näytöt tältä kaudelta WRC 2:ssa (Toisaalta Lapin tämän kauden näyttöjä voi joku hieman ehkä kyseenalaistaa. Kyseessä tarkkaan valikoidut rallit ja "helpompi" luokka kilpailun suhteen), hivenen paremmat näytöt M-sportilta Sunisen tallikaverina kaudelta 2020 ja tuttu tiimi. Sunisen puolesta puhuu tuoreempi ajokokemus WRC:stä, nuorempi ikä ja Jouhki. Itse uskon, että valinta kohdistuu Lappiin.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Ai että mikä peliliike se muuten olisikin. Jyskälään vuokra-Yaris alle, pulinat pois ja näytöt tiskiin. Olisi Jouhkilta "katson ja korotan" tyyppinen siirto.
Olishan se melkoinen peliliike Jouhkilta mutta lähtisikö TGR siihen? Onko tallilla edes käytännön resursseja ajattaa viittä autoa? Harmi kun TGR:lta ei löydy sitä WRC2 autoa. Jotenkin pidän TGS Worldwiden Scodillacia todennäköisempänä vaihtoehtona tai sit Printsportin Voltswagenia. Hybridi-testitkin hoitaa pitkälti Hänninen ja vakikuskit pääsee puikkoihin ihan loppuvuodesta.
 

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Mitenkös sitten Hyundai? Sieltä todistetusti irtoaa lompakolla wrc alle. TGR ei vielä tällaista vuokrausta ole harrastanut. Lisäksi jos Breen lähtee, niin ensi kautta ajatellen täytyy miettiä myös tallipisteitä. Mitä tekee Sordo? Oliver ei ole vielä valmis tasainen pisteiden tuoja vaikka varmasti saakin ykkösluokan autoa alleen. Sama osuisi varmasti Huttuseen. Paddon taitaa olla jo menneen talven lumia. Voisiko siellä olla tarvetta Teemun kaltaiselle kuskille? Tämä kausi nyt ei luonnollisesti toimi käyntikorttina, mutta on Suninen taitonsa näyttänyt nopeissa ralleissa jo aiemminkin, olisiko sille tilausta…
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Mitenkös sitten Hyundai? Sieltä todistetusti irtoaa lompakolla wrc alle. TGR ei vielä tällaista vuokrausta ole harrastanut. Lisäksi jos Breen lähtee, niin ensi kautta ajatellen täytyy miettiä myös tallipisteitä. Mitä tekee Sordo? Oliver ei ole vielä valmis tasainen pisteiden tuoja vaikka varmasti saakin ykkösluokan autoa alleen. Sama osuisi varmasti Huttuseen. Paddon taitaa olla jo menneen talven lumia. Voisiko siellä olla tarvetta Teemun kaltaiselle kuskille? Tämä kausi nyt ei luonnollisesti toimi käyntikorttina, mutta on Suninen taitonsa näyttänyt nopeissa ralleissa jo aiemminkin, olisiko sille tilausta…
Kyllä Yariksia on vuokrattu. Latvalalla jäi vuokraus yhteen kisaan koronan vuoksi ja Grönholmikin sai auton Ruotsiin v. 2019. Ajaako Katsuta Jyväskylässä? Toyotalta olisi peliliike antaa auto Lappille ja Suniselle Jyväskylään.
 

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Kyllä Yariksia on vuokrattu. Latvalalla jäi vuokraus yhteen kisaan koronan vuoksi ja Grönholmikin sai auton Ruotsiin v. 2019. Ajaako Katsuta Jyväskylässä? Toyotalta olisi peliliike antaa auto Lappille ja Suniselle Jyväskylään.
Totta - seison korjattuna. Paljon on nyt kiinni Jouhkista - isketäänkö hanskat tiskiin vai nähdäänkö vielä tulosten taakse ja yritetään…
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Totta - seison korjattuna. Paljon on nyt kiinni Jouhkista - isketäänkö hanskat tiskiin vai nähdäänkö vielä tulosten taakse ja yritetään…
Itse epäilen, että jotain taustalla on. Onhan tuo karua, jos Suninen on saanut tallilta jämäosat, kuten Ylellä luki. Eli ei tuloksista täysin kuskiakaan voi syyttää.
 

Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
442
Itse epäilen, että jotain taustalla on. Onhan tuo karua, jos Suninen on saanut tallilta jämäosat, kuten Ylellä luki. Eli ei tuloksista täysin kuskiakaan voi syyttää.
No kauaa ei tarvitse enää odottaa, eiköhän Tiistaina olla viisaampia
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Itse epäilen, että jotain taustalla on. Onhan tuo karua, jos Suninen on saanut tallilta jämäosat, kuten Ylellä luki. Eli ei tuloksista täysin kuskiakaan voi syyttää.
Paitsi monet, etenkin britit, kieltäytyvät näkemästä tätä ja pistävät kaikki huonot tulokset ja pätkäajat Sunisen syyksi. Uskovat jopa, että Tänak tai Ogier voisi voittaa ralleja Fiestalla!
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5105
Sijainti
Parc Fermé
Hei! Jos tässä ralli maailmassa on semmoisia kuka, on M-Sportin autoja haukkunut huonoksi mikä ei pidä paikkaansa. Kunnian loukkauksesta on ilmoitettu poliisille, joka ottaa asiasta selvää. Saa. Maksaa. Kalliisti.
Hei ystavat hyvat,jattakaa nyt herrajumala M-Sport rauhaan ja keskittykaa johonkin muihin asiohin ,vai pitaa pahaa Han on teille tehnyt?!
 

Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
959
Ottaapa suomalaisilla koville tämä päätös. Eteenpäin.
 

Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
959
Ja vielä kovemmille M-Sportin faneille ;)
Mielelläni olisin toki Teemun nähnyt myös ensi kaudella Puman ratissa, mutta nyt kävi näin.

Eihän tämä M-Sportiin vaikuta tai heidän syy ole millään tavalla, vaikka osa niin haluaa väittääkin.

Ja samallahan tämä tarkoittaa sitä että M-Sport on jonkun kuskin jo ensi kaudelle kiinnittänyt Fourmauxin lisäksi, koska Teemulle ei nähty enää käyttöä. 😎
 
Viimeksi muokattu:

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Ja samallahan tämä tarkoittaa sitä että M-Sport on jonkun kuskin jo ensi kaudelle kiinnittänyt Fourmauxin lisäksi, koska Teemulle ei nähty enää käyttöä. 😎
Seppo Löppönen lienee listan kärkipäässä ja kiinnostaa varmaan Punaista Sonniakin. Ja luultavasti Suniselle kerrottiin että hänen palveluksiaan ei M-sportilla enää tarvita ja on vapaa katselemaan muita töitä vaikka heti. Näytöt eivät ole vaan kovin kehuttavat. Ihan liikaa keskeytyksiä.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1551
Sijainti
Porvoo
Ja luultavasti Suniselle kerrottiin että hänen palveluksiaan ei M-sportilla enää tarvita ja on vapaa katselemaan muita töitä vaikka heti.
Mut kylhän sopimus velvoittaa M-Sporttia ja tuskin heitä haittasi kun Teemu veti näyttöjä R5 Fiestalla Belgiassa johtaen pitkään. Eli kyl se on puhtaasti Teemun päätös pistää sopimus poikki, ei niin että olisi saanut monoa. Ts. jotain muuta on nyt suunnitelmissa kun eivät jatkaneet sopimuksen loppuun asti.
 
Ylös