Ralliuutisia, vol 2

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jari-Matista on pilkistänyt viime aikoina sellainen itsekeskeisempi puoli kun pääsi Torpan myötä keltaisen lehdistön makuun, joka vuosi pitää Jyskälän aikaan paistatella salamavalojen loisteessa kuskina, eikä vaan tyytyä luimistelemaan Toyotan pilttuiden uumenissa.
 
Miksi PR-mies luimistelisi pilttuun uumenissa? Julkisuus kuuluu oleellisesti Jari-Matin työnkuvaan, eikä se ole hyvänen aika mitään itsekeskeisyyttä.

Muutenkin alkaa hiljalleen väsyttää jatkuva Latvalan lyöminen. Mikäli Toyota-pomot näkevät viiden pennin hissesarjan kiertämisen PR-mielessä mielekkääksi, niin mikäpä siinä sitten. Ajohommat maistuvat, tallilla kulkee mukavasti ja palkka juoksee – minusta oikein mukava yhtälö kaikkien kannalta.
 
Onhan se selvää, että Toyotalla tallipäällikön rooli ei ole sellainen minkälaisena se on perinteisesti mielletty. Toyotalla tallipäällikön tehtäviin tuskin kuuluu strategista johtamista, ihmisten johtamista tai edes kilpailustrategiasta päättämistä. Rooli painottuu hyvin vahvasti pr-puolelle.

Osapuolet näyttävät kuitenkin olevan tyytyväisiä ja tulokset puhuvat puolestaan.
 
Miksi PR-mies luimistelisi pilttuun uumenissa? Julkisuus kuuluu oleellisesti Jari-Matin työnkuvaan, eikä se ole hyvänen aika mitään itsekeskeisyyttä.

Muutenkin alkaa hiljalleen väsyttää jatkuva Latvalan lyöminen. Mikäli Toyota-pomot näkevät viiden pennin hissesarjan kiertämisen PR-mielessä mielekkääksi, niin mikäpä siinä sitten. Ajohommat maistuvat, tallilla kulkee mukavasti ja palkka juoksee – minusta oikein mukava yhtälö kaikkien kannalta.
Mutta JML tuo mukanaan Hussin, Hussi tuo mukanaan sensaatiohakuisen keltaisen lehdistön, ja keltaisen lehdistön uutisointityyli on taas aika rasahduttavaa luettavaa 😅

Ja jos Latvala kerran on tiimipomon nimikkeellä mukana hommassa, niin panostaisi sitten niihin tehtäviin. Latvalasta on alkanut pikkuhiljaa mennä maku Torpan jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
En tuossa Hussi-kuviossakaan osaa nähdä kuin enimmäkseen positiivista. Totta vie "Janni Hussi voitti rallin" -sensaatioliioittelut ovat rasittavaa ja raskasta luettavaa ralliniiloille, mutta hyvää & positiivista julkisuutta lajille yhtä kaikki.

Jari-Matin työsuorituksen arvioimiseen jätän yhä mieluiten Toyotan taakaksi.
 
Mutta JML tuo mukanaan Hussin, Hussi tuo mukanaan sensaatiohakuisen keltaisen lehdistön, ja keltaisen lehdistön uutisointityyli on taas aika rasahduttavaa luettavaa 😅

Ja jos Latvala kerran on tiimipomon nimikkeellä mukana hommassa, niin panostaisi sitten niihin tehtäviin. Latvalasta on alkanut pikkuhiljaa mennä maku Torpan jälkeen.

Onko rallitallin tiimipäällikölle jokin universaali tehtävänkuva? Siellä on kyllä eri osa-alueille ihan omat ammattilaiset töissä. JM hoitaa ammattilaisena oman tonttinsa.

Keltaisen lehdistön allergiaan on myös olemassa hyvin yksinkertainen lääke: älä lue.
 
Ei auta, Hussi varsinkin tulee väkisin vastaan kaikkialla vaikka olisi painanut Hussi-uutiset kieltävää painiketta 😅
 
Onko rallitallin tiimipäällikölle jokin universaali tehtävänkuva? Siellä on kyllä eri osa-alueille ihan omat ammattilaiset töissä. JM hoitaa ammattilaisena oman tonttinsa.

Ymmärrän hyvin, että Toyotalla tiimipäällikön rooli ei ole sanansa mukainen. Siellä on vähintään yksi tehokolmikko tekemässä ne todelliset linjavedot ja päätökset, ja tiimipäällikkö hoitaa median. Eli siihen nähden ihan sama miten se rooli hoidetaankaan.

Mutta: tätä äskeistä ei valtaosa tiedosta. He näkevät Jari-Matin tai Juhan nimenomaan tiimipäällikkönä kun sitä narratiivia toistetaan median yms kautta. Ja siinä kohtaa minun ymmärrys tahtoo olla koetuksella, miksi Toyotalla tätä roolia ulospäin on pelattu ja näköjään jatkossakin pelataan. Tähän kauteen lähdettiin sillä puheella että Juha paikkaa ajoittain, mutta lopulta JML onkin tyyliin neljä kisaa "tallipäällikkönä" paikalla. Minusta se näyttää ulospäin hölmöltä, ja nyt vaikuttaa siltä että sama säätäminen aloitetaan uudestaan ensi kaudella.

Jari-Mattia kiinnostaa ajaminen ja Juhan läsnäolosta kisoissa on tykätty. Joten miksei vaan mennä sillä samantien?
 
Miksi PR-mies luimistelisi pilttuun uumenissa? Julkisuus kuuluu oleellisesti Jari-Matin työnkuvaan, eikä se ole hyvänen aika mitään itsekeskeisyyttä.

Muutenkin alkaa hiljalleen väsyttää jatkuva Latvalan lyöminen. Mikäli Toyota-pomot näkevät viiden pennin hissesarjan kiertämisen PR-mielessä mielekkääksi, niin mikäpä siinä sitten. Ajohommat maistuvat, tallilla kulkee mukavasti ja palkka juoksee – minusta oikein mukava yhtälö kaikkien kannalta.
Itelle oli yllättävä tieto et Lstvalan hisse-kilpailujen yksi iso funktio on TGR:n tulevien jspsi mekatsujen koulutus työssä oppimisen ksutta. Sìihen sit jonkinlainen boonus PR näkyvyydestä ja tirehtöörin itsensä pitämisestä tyytyväisenä.
Pilvenä taivaanrannassa on sit Akido Toyodan ja hänen seuraajanss intressit ja näkemykset mihin Toyota Motorsport noin isossa kuvassa haluaa panostaa. AT on rallimiehiä mut seuraajalla voi olla hyvinkin toisenlaiset intressit - esim WEC pääluokan voitto tai USAn valloitus.
 
https://dirtfish.com/rally/wrc/saudi-stages-have-potential-to-be-iconic/

Saudi-Arabian rallissa kirjaimellisesti rakennetaan rallia, puolet reitistä vaatii kunnostusta, jotta ralli voidaan ajaa. Mukana on myös osuuksia, jossa pujotellaan lippujen välissä aavikolla. Kandidaattikisan sähläysten takia hätiin on hälytetty FIA:n Jerome Roussel.

Mut hei. Kymmenen vuoden diili.

Otsikko ihan hölynpölyä, ei ikoninen rallitie tule siitä että se on kivikkoista.
 
Uutta promoottoria etsitään, haku käynnissä.

https://www.rallit.fi/vahvistus-rallin-mm-sarjassa-jysahtamassa-valtava-uutispommi/

Kansainvälinen autoliitto FIA vahvisti torstaina, että se on käynnistänyt tarjouskilpailun rallin MM-sarjan kaupallisista oikeuksista.

Rallin MM-sarjan taustalta löytyy nyt saksalaisyhtiö WRC Promoter GmbH, jonka omistavat puolestaan itävaltalainen energiajuomayhtiö Red Bull sekä saksalainen sijoitusyhtiö KW 25.

Tasan vuosi sitten tulivat julki ensimmäiset tiedot, joiden mukaan WRC-promoottori on alkanut tutkia eri vaihtoehtoja mukaan lukien koko liiketoiminnan myyntiä. Tuolloin huhuttiin, että promoottorin toiveena on saada bisneksensä myynnistä jopa 500 miljoonaa euroa.

Nyt Red Bull ja KW25 vahvistivat, että ne ovat päättäneet aloittaa prosessin löytääkseen uuden omistajan rallin MM-sarjan kaupallisilla oikeuksille. Tarjouskilpailussa yhtiöitä neuvoo finanssipalveluyritys J.P. Morgan.

FIA tekee yhteistyötä Red Bullin ja KW25:n kanssa löytääkseen uuden kaupallisten oikeuksien haltijan, joka sitoutuu pitkäjänteiseen investointiin ja turvaa rallin MM-sarjan tulevaisuuden tulevaisuuden.

– Sarjalla on valtava potentiaali, ja meidän vastuumme hallintoelimenä on varmistaa, että se jatkaa kasvuaan ja saavuttaa uusia korkeuksia, FIA:n puheenjohtaja Mohammed bin Sulayem kertoo.

– Tämä prosessi on tärkeä askel, joka määrittää rallin MM-sarjan pitkän aikavälin vision. Olen varma, että oikean kumppanin kanssa voimme viedä sarjan uudelle tasolle, säilyttää sen arvokkaan perinnön ja kasvattaa sen maailmanlaajuista suosiota tulevien sukupolvien faneille.

FIA:n varapuheenjohtaja Malcolm Wilson on samoilla linjoilla. Wilson omistaa rallin MM-sarjan pääluokassa vuosikymmeniä kilpailleen M-Sport-tallin.

– Kaupallisten oikeuksien tarjouskilpailu on suuri mahdollisuus uudelle toimijalle viedä sarjaa eteenpäin kohti seuraavaa lukua uudella energialla ja investoinneilla. Teemme Red Bullin ja KW25:n kanssa töitä löytääksemme tähän tärkeään rooliin parhaan mahdollisen kumppanin.

WRC Promoter vastaa muun muassa rallin MM-sarjan tv-tuotannosta sekä media- ja sponsorointioikeuksista.

Rallin MM-sarja on suurten uudistusten äärellä. Pääluokassa otetaan käyttöön kaudella 2027 uudet autot, joille on asetettu 345 000 euron hintakatto. Näin sarjaan pyritään houkuttelemaan lisää autonvalmistajia ja tiimejä.

Neuville jatkaa ensi vuonnakin Hyundailla.

https://www.belganewsagency.eu/thie...ontract-with-hyundai-despite-a-nightmare-2025
 
Varikolla kuiskitaan, että...
- Eräs japanilainen herrasmies soitti Hyundaille ja kysyi kuinka paljon tarvitsisivat rahaa lentolippuin yms. että olisivat ensi vuonna Rallin MM-sarjassa mukana
- WRC-promoottorin kaupat on jo sovittu, mutta FIA halusi vielä välikädeksi kauppaan että saavat oman siivunsa, tai siis että presidentti saa
- Promoottoria ei ole ostamassa Saudi-taho
- Ensi vuoden EM-sarjassa ajetaan Royal Rally Scandinavian sijasta Etelä-Ruotsin Ralli
 
Mahtaako Hussi sittenkään olla tarpeeksi motivoitunut ralliammattilaisuuteen jos löytää aikaa juontaa The Box Suomea...
 
Ylös