Rallivideoita

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5290
Sijainti
Suonionkatu 1 C
"Koska Salonen, Kankkunen ja kumppanit olivat jo kiinnitetty muualle, astui areenalle kukapa muukaan kuin Timo Tuumi."

Olen aistivani tässä lauseessa pientä sarkasmia.
En tarkoittanut sitä sarkastisena heittona. Tarkoitus oli lähinnä herättää huomiota sen suhteen, etteivät Tuumin Saksan seikkailut ole juurikaan saaneet huomiota myöhemmissä muisteluissa, vaikka ovat ihan merkittävä juttu 80-luvun suomalaisessa ralliskenessä. Kun ko. vuosikymmenen muisteluissa on totuttu maailmanmestaruuksiin ja MM-rallivoittoihin, niin tällainen sinänsä merkittävä päänavaus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Noista Citikan tekniikkaongelmista on muuten hyvä esimerkki myös tuossa videolla.

Mutta tiedätko tarkemmin, mitä kautta Tuumi Saksaan ja Citikalle alkujaan päätyi? Olisi mielenkiintoista kuulla.
 
Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
407

Tietääkö kukaan miten tuollainen Visa päätyi ihan Suomeen asti, eikös Teijo Lahti ajanut sellaisella muistaakseni junnu-sm:ää.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5290
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Tietääkö kukaan miten tuollainen Visa päätyi ihan Suomeen asti, eikös Teijo Lahti ajanut sellaisella muistaakseni junnu-sm:ää.
Ajoi kyllä, nimenomaan Junnu-SM:ää. Ja vieläpä sarjan ehkä kaikkein legendaarisimpana vuonna 1988. Käsittääkseni Citikan Suomen maahantuoja oli tuossa projektissa jollain tavalla ainakin mukana?

Tuli muuten samasta sarjasta mieleen, että on se vaan ollut härski temppu, kun Ari Mökkönen voitti Viidennumero-rallin 1300-kuutioisella Escortilla. VM:n kisaraportin mukaan "vastaavaa saavutusta saadaan hakea vuosien takaa". Ja kun katsoo tuota tuloslistaa, niin on siellä muutama muukin vetomies ollut viivalla.

Näytä liitetiedosto 26626
 
Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
838
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Italian San Remo, ja vuoden 1990 kolmanneksi viimeinen MM-osakilpailu -
lähtölistalla Miki Biasion, mestaruutta havitteleva Carlos Sainz, Juha Kankkunen ja Didier Auriol, sekä monia muita!
Tästä koosteesta selviää vuoden 1990 Rallye Sanremon tapahtumat.
Selostajana legendaarinen Erkki Vanhanen!

Seniorikansalainen

Altmeister
Liittynyt
26.11.2017
Viestit
149
Sijainti
Joensuu
Muistikuvia yli 30 vuoden takaa, saa/pitää suhtautua pienellä varauksella:

Timo Tuumin ralliura Saksassa alkoi omalla Asconalla ja Mantalla. Kummina ja aloitteen tekijänä saman kylän (Euran) mies Granlundin Eki. Timolla oli melkein alusta asti saksalainen kartturi. Tämä ja hyvä kielitaito auttoivat luomaan uraa Saksassa. Vauhti oli alusta asti kohdallaan. Puhuttiin Timon kanssa Hessen Rallyn aikana 1986 ja sitten taas vuotta myöhemmin. Tuolloin Saksan hommat haittasivat kotimaassa olevan autokoulun pitämistä ja Visan epävarmuus oli kai yhtenä tekijänä ulkomaan uran loppumiseen. 1987 Timo oli sitä mieltä, että mieluummin varma elanto Suomessa kuin epävarma ralliura Saksassa.

Tuo Teijon ajama Mille Pistes oli Korpivaaran (tehtaan leasing?) auto. Sillä ajoi ensin 1986 tai -87 naispari, joiden nimeä en muista. Pari nousi nopeasti julkisuuteen ja hävisi melkein yhtä nopeasti. Olisko takana ollut Korpivaaralla töissä ollut mies?

Sori off-topic, mutta vielä pikku kommentti tuohon videoon. Kysessä oli Kohle und Stahl ralli, jota sattumalta oltiin kaverin kanssa katsomassa muutama viikko sitten. Oltiin työasioilla Saksassa ja vapaa lauantai käytettiin rallin parissa. Kansallisten kilpailujen taso Saksassa on aika vaatimaton. Yleisessä suunnilleen ainoana reippaasti päästeli Berlandy samalla GT/E Kadettilla, jolla on ajanut varmaan viimeiset 30 vuotta. Paikallisten historic-ukkojen ajelehtimista oli suorastaan tuskallista katsoa, ei uskalleta painaa kaasua edes suoralla..
 
Viimeksi muokattu:

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11181
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Tuo Teijon ajama Mille Pistes oli Korpivaaran (tehtaan leasing?) auto. Sillä ajoi ensin 1986 tai -87 naispari, joiden nimeä en muista. Pari nousi nopeasti julkisuuteen ja hävisi melkein yhtä nopeasti. Olisko takana ollut Korpivaaralla töissä ollut mies?
Marjo Salonen ja Tuula Karkkulainen. Jokin yhteys Iltalehteen, saivat julkisuutta siellä ja oli jonkinlainen lehden tiimikin nopeamman naisparin kanssa eli Minna Sillankorva-Johanna Nieminen.

Ja illan video Lausitzista: https://www.youtube.com/watch?v=sQ5ExeJ0MYg . Vierimaakin näkyy muutaman kerran ja päivän runkipaikassa #58 Audikuski on tosi-idiootti. Kolmiot ja varoitukset - silti täysillä päin.....
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5290
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Timo Tuumin ralliura Saksassa alkoi omalla Asconalla ja Mantalla. Kummina ja aloitteen tekijänä saman kylän (Euran) mies Granlundin Eki. Timolla oli melkein alusta asti saksalainen kartturi. Tämä ja hyvä kielitaito auttoivat luomaan uraa Saksassa. Vauhti oli alusta asti kohdallaan. Puhuttiin Timon kanssa Hessen Rallyn aikana 1986 ja sitten taas vuotta myöhemmin. Tuolloin Saksan hommat haittasivat kotimaassa olevan autokoulun pitämistä ja Visan epävarmuus oli kai yhtenä tekijänä ulkomaan uran loppumiseen. 1987 Timo oli sitä mieltä, että mieluummin varma elanto Suomessa kuin epävarma ralliura Saksassa.
Mielenkiintoista, kiitos!

Seniorikansalainen sanoi:
Tuo Teijon ajama Mille Pistes oli Korpivaaran (tehtaan leasing?) auto. Sillä ajoi ensin 1986 tai -87 naispari, joiden nimeä en muista. Pari nousi nopeasti julkisuuteen ja hävisi melkein yhtä nopeasti. Olisko takana ollut Korpivaaralla töissä ollut mies?
Marjo Salonen? https://zoomailija.kuvat.fi/kuvat/Vanhat+rallikuvat+12/img+1000412.jpg
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5290
Sijainti
Suonionkatu 1 C
B-ryhmän ketjussa oli joku aika sitten puhetta Korsikasta 1984. Tässä tuhti 50 minuutin pläjäys, jossa kuvaa erikoiskokeilta 1, 4, 8, 10, 12, 14, 17, 22, 24 ja 28. Viimeisenä aamuna on tosiaan ollut huono keli ja ei siellä ihan kisan alun jälkeen täysin kuivaa tainnut olla missään vaiheessa. Että sikälikin Markun ja Lancian suoritusta voidaan pitää todella kovana. Mukana myös (ensimmäinen osa ajassa 15.20) Bettega nilkuttamassa kohti maalia EK8:lla - tätä ei muilla koosteilla mielestäni ole, vaikka samasta paikasta onkin paljon videota. Attilio tulee tosin rengastalkoiden ja ulosajon rasittamana niin pahasti myöhässä, että nopeimmat kamaramiehet lienevät jo siinä vaiheessa olleet siirtyneet seuraaville pätkille. Lisäksi molemmissa osissa tunnelmallista kuvaa sekä Audin että Lancian huollosta. Toisessa osassa ajassa 2:00 näkyy myös Ove Andersson maanittelemassa Markkua Toyotalle :p

Osa 1: https://www.youtube.com/watch?v=trvHX5RWAkA
Osa 2: https://www.youtube.com/watch?v=ekdsjwPuFpU
 
Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
838
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Jälleen arkistojen kätköistä yksi video, Ari Vatanen sekä Colin McRae testasivat Subaruja ennen vuoden 1993 Suomen MM-rallia.
Ruutulippu oli paikalla seuraamassa testejä.

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4972
Sijainti
Parc Fermé
Torstai-illan laatukamaa, suomalaisen rallikuvaamisen historiaa Antero "GTV" Miikkulaisen kertomana. Lisäksi videon lopussa muutama maukkaampi ulosajo Suomesta sekä Ruotsista, ja nimimiehen likitilanne, jonka kasvot saattavat näkyä videon thumbnailissa. :wink:
Too Fast Driversistä tuli mieleen et tulikos loput ei-suomiversiot jollain eri nimellä? (videolla mainittiin Suomi-kaatoja olleen 10kpl ja Ruotsissa taas 14).

Tuli vaan yhtäkkiä mieleen kun EuroCrash 2000-dvdn toisella tunnilla tuli joku Too Fast Vikings-nimellä oleva kooste ruotsinmaalta. (ja kysymys nro 2, mikähän toinen samantapaisissa kansissa ollut kaatokooste oli nimeltään. Tää EuroCrash oli jossain punamustissa kansissa, se toinen taisi olla sinimustissa)
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
526
Sijainti
Tallissa
Too Fast Driversistä tuli mieleen et tulikos loput ei-suomiversiot jollain eri nimellä? (videolla mainittiin Suomi-kaatoja olleen 10kpl ja Ruotsissa taas 14).

Tuli vaan yhtäkkiä mieleen kun EuroCrash 2000-dvdn toisella tunnilla tuli joku Too Fast Vikings-nimellä oleva kooste ruotsinmaalta. (ja kysymys nro 2, mikähän toinen samantapaisissa kansissa ollut kaatokooste oli nimeltään. Tää EuroCrash oli jossain punamustissa kansissa, se toinen taisi olla sinimustissa)
Suomessa siirryttiin Euro Crash aikaan, Ruotsissa olleet kait ihan samalla nimellä loppuun asti, toki uudelleen julkaistu "Rally Vurpor" nimellä myös.
Too Fast Vikings on kooste GTV:eiden tuotannosta höystettynä Norjalaisilla. Tuota sitten ainakin Duke myöskin julkaissut.
Nuo DVD:t mistä puhut ovat "Route 13 - Euro Crash" ja "Route 13 - Mega Crash". Tutummin Euro Crash 2001 + Too Fast Vikings ja olikohan tuo toinen GTV:lläkin ihan Mega Crash nimellä...
 
Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
838
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Too Fast Driversistä tuli mieleen et tulikos loput ei-suomiversiot jollain eri nimellä? (videolla mainittiin Suomi-kaatoja olleen 10kpl ja Ruotsissa taas 14).

Tuli vaan yhtäkkiä mieleen kun EuroCrash 2000-dvdn toisella tunnilla tuli joku Too Fast Vikings-nimellä oleva kooste ruotsinmaalta. (ja kysymys nro 2, mikähän toinen samantapaisissa kansissa ollut kaatokooste oli nimeltään. Tää EuroCrash oli jossain punamustissa kansissa, se toinen taisi olla sinimustissa)
Ensimmäiseen kysymykseen mulla ei oo mitään vastausta.

Tuon mun videon klipit otettu Mega Crash: Route 13- koosteesta, jossa on sinimustat kannet, ja siinä Euro Crash: Route 13-koosteessa on punamustat kannet, kuten sanoitkin.

Mega Crashissa oli suurimmaksi osaksi suomalaisia tilanteita, kun taas Euro Crashista ympäri Eurooppaa. Euro Crash muuten löytyy YouTubenkin puolelta.
 
Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4972
Sijainti
Parc Fermé
Ensimmäiseen kysymykseen mulla ei oo mitään vastausta.

Tuon mun videon klipit otettu Mega Crash: Route 13- koosteesta, jossa on sinimustat kannet, ja siinä Euro Crash: Route 13-koosteessa on punamustat kannet, kuten sanoitkin.

Mega Crashissa oli suurimmaksi osaksi suomalaisia tilanteita, kun taas Euro Crashista ympäri Eurooppaa. Euro Crash muuten löytyy YouTubenkin puolelta.
Kiitoksia vastauksista. :thumbup:

Loogisestikin tuossa megacrashissa on ollut sinimustat kannet kun suomitilanteet kyseessä.

Norskivideo jäänyt ainakin mieleen ruotsin rattijuop... korjaan, kansallissankarin, Daniel Carlssonin Volvo-kaadosta.
 
-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
jo rallit.fi uutisessa linkattu Koviksen incar viime viikonlopulta SS13 Inabu 2 Central Rally Japan 2019. Lahjakkaasti tyrkkää menemään. Ensi vuonna samassa rallissa WRC alla? Tietääkö kukaan tarkemmin tarinaa miten Heikille valikoitu tämä kartanlukija, suhteellisen hyvin tuntuu nuotti kuitenkin osuvan muutamaa kohtaa lukuunottamatta.

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5290
Sijainti
Suonionkatu 1 C

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita viime vuosituhannen lopulta. Kommenttiraita klassista Miikkulaista.
 
KooHoo

Well-known member
Liittynyt
18.3.2012
Viestit
262
Sijainti
Espoo

Rallisprinttiä Espoosta 90-luvun alusta, mitäs ehmettiä?

Monenkirjavaa kalustoa liikkeellä tuohon aikaan, löytyy mm. Ford RS200:sta ja Audi Quattroa :)
Meikä taisi silloin olla katsomassa. En tiedä onko rallisprinttiä järjestetty useampana vuotena samalla paikalla mutta silloin kun olin itse katsomassa keli oli vastaavanlainen. Paikka oli kehä III:n varrella vähän ennen Kauklahden liittymää länteen päin mentäessä.
 
Ylös