Rallycross 2014

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Atro Määttä keskittyy tällä kaudella täyden SM-sarjan sijaan kahteen MM-sarjan osakilpailuun. Suomen ja Ruotsin kilpailut ne joihin osallistuu.
kouvolansanomat.fi sanoi:
— Uusi auto on edellistä lyhyempi ja kevyempi. Sen pitäisi olla ketterä Tykkimäen radalla. Tuntui, että nyt on viisainta suunnata kaikki resurssit muutamaan MM-osakilpailuun eikä kokonaiseen SM-sarjaan, Määttä sanoo.
 
Ice1Racing

Well-known member
Liittynyt
11.4.2014
Viestit
194
AKK Sports Oy / MM -rallicross

Reilun kolme viikkoa Suomen osakilpailuun eikä järjestäjä tapahtumaansa pahemmin markkinoi. Toki Kampissa oli tilaisuus, vaan esimerkiksi kilpailun aikataulu on edelleen julkaisematta.

Kun MM -osakilpailu ajetaan yhtenä viikonloppuna Kouvolassa, niin järjestäjä/kaupunki yleisöä viihdyttääkseen olisi voinut huolehtia lauantai -illalle jotakin oheisohjelmaa. Tällainen pieni ele katsojien suuntaan voisi saada majoituspaikat ja katsomot pullistelemaan sekä tehdä tapahtumasta oikeasti koko viikonlopun mittaisen.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo

Mielestäni tässä päästään tietynlaiseen oravanpyörään joka yleensäkin vaivaa kotimaista tapahtumakenttää. Ensinnäkin oheisohjelman puute tai sen mauttomuus tai kesäteatterimainen kompromissisuus. Ja toisaalta suomalaiset eivät osaa vaatiakaan. Tänne on jotenkin juurtunut sellainen käsitys että mitään et näe etkä voi olettaa näkeväsikään ellei ole "VIP".
 
Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1876
Hamuamassa Kouvolan MM-Rallicross kisaan ovat myös Jari Järvenpää, Joni-Pekka Rajala ja Janne Kanerva.
Mihinhän kalustoon Jonttu yrittää vuokrarahoja kerätä? Kotimaisesta vapaasta kalustosta luokituksen taitaa täyttää Viitasen Fiesta ja Trogenin Fabia. Ulkomaisista esim. Reinsalun kalusto, ruotsalaisten pajojen (Ekström, Eklund, Helmia jne.) kakkosautot...
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Joni Wiman uskoo ajavansa ensi vuonna MM-sarjassa
Nousu rallicrossin pääluokkaan oli jo vuosien ajan selkeä tavoitteeni. Ensi kaudella uskon ajavani lajin MM-sarjassa Euroopassa, ja kun pitkän tähtäimen suunnitelmista puhutaan, se on ilman muuta maailmanmestaruus, Wiman alleviivaa.
 
Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1876
SM-sarjan ajanotto on nähtävästi ostettu halvin mahdollinen-periaatteella. :nope: Toivottavasti MM-osakilpailuun promoottori roudaa omat Seikot.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
SM-sarjan ajanotto on nähtävästi ostettu halvin mahdollinen-periaatteella. :nope: Toivottavasti MM-osakilpailuun promoottori roudaa omat Seikot.
Jahas, mulla oli harkinnassa tuonne Kouvolaan lähtö, mutta eipä tullut mentyä. Ja varmaan ihan hyväkin jos olisi vasta illalla päässyt sieltä kotio (80 km välimatka kuitenkin). Ei se hintakaan välttämättä, mutta ne saunakaverit...
 
mariko

Well-known member
Liittynyt
13.4.2006
Viestit
985

Kiittäkää AKK:ta,järjestävä seura kun on ihan huippua!
 
Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1876
Kiittäkää AKK:ta,järjestävä seura kun on ihan huippua!
Jep. Karttunen, Järvenpää ja muutama muu kuski kertoo varmaan mielellään, kuinka hyvin kaide oli paikallaan Lantankaarteessa. Parempi kai kenraaliharjoituksessa kuin kuun lopussa.

Pöntinen saisi useammin jättää mikrofonin auki tuomaritornissa. Oli sen verran hauskaa keskustelua...
 
nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1017
Nyt on lista kotimaan MM-kisaan julkaistu. Rajala mukana Hedströmin Skodalla, ja Riku Tahko vaihtaa rallin crossiin ja alla tietenkin Mini!
http://rxfinland.fi/files/upload_pdf/4740/Entry List_Rd4 WorldRX_Kouvola_FIN.pdf
Mukana myös varsin mielenkiintoinen nimi, eli Markus Winkelhock. Markusta olisi F1:ssäkin voinut katsella pidempään, koska tuo yksi kisa, jonka hän ajoi, oli varsin mielenkiintoinen, vaikka ei kyllä tainnut kertoa kuskin tasosta mitään.

Harmittavasti menoa tuolloin, muuten voisin Kouvolaan mennä.
 
Viimeksi muokattu:

Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1876

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1404
Sijainti
Home
Joni Wiman nousi viime yönä Suomen aikaa ensimmäistä kertaa rallicrossin Amerikan Global Rallycross (GRC) –sarjan, Supercar-luokassa palkintopallille, ollen kolmas ja pisteissä tällä hetkellä sijalla viisi, kun sarjaa johtaa Scott Speed.
 
Ylös