HÖYNÄ sanoi:
Mikä tämä Seppo on "miehiään"? Onko hän joku katkeroitunut pikkuluokkien kuski joka on hävinnyt tytöille murrosiässä? Vai onko hän vielä edes murrosiässä?
Samalla lailla Seppoa ahdistaa jostakin syystä myös isä-Rosberg:
"Tukholmassa syntynyt entinen F 1-kuljettaja Keijo Erik Rosberg täyttää tänään 57 ikävuotta. Hän saavutti maailmanmestaruuden vuonna 1982 voitettuaan kauden aikana vain yhden ainoan GP-kilpailun. Todellinen onnenkantamoinen siis. Rosbergin MM-kauden ainoa voitto irtosi Sveitsin GP-kisassa, joka ajettiin Ranskassa (!) Dijonin radalla. Palkinnoksi hän sai Sveitsin maineikkaan kelloteollisuuden kunniaksi ison LEHMÄNKELLON."
"A1GP-sarjan Sepangin kisoissa juhli taas Ranska, jonka autoa ajoi vaihteeksi Alexander Premat. Yhteispisteissä maa on karkaamasa muiden ulottuvilta. [...] Rosbergin tallin hoitama Itävalta on tälläkin hetkellä pisteissä vihonviimeisenä."
"Uusia formulaluokkia syntyy kansainvälisille radoille melkein kuin sieniä sateella ja viikon kuluttua esitellään Etelä-Afrikan Kyalamissa uusin GP Masters-sarja. [...] Kuskien alustava lista näyttää tältä: [...] Joukossa on siis kolme F 1-maailmanmestaria. Sisäpiirin ei ole vaikea arvata syytä, miksi joukosta puuttuu nimi Keijo Erik Rosberg."
Ja lopuksi hieman lisää Sepon Nico-kommentointiakin, onhan nää niin ratkiriemmukkaita:
"Saksalainen Nico Rosberg kunnostautui juuri sillä tavalla kuin odotettiin edellisten saavutusten perusteella. Matka päättyi tömähdykseen pehmustettuun kaiteeseen aivan omasta aloitteesta. Hän pystyi ajamaan tänä vuonna vain yhden kierroksen ennen keskeyttämistä. Maailman suurin kännykänvalmistaja olisi voinut valita paremmankin kuskin Aasian täsmäiskunsa vetäjäksi. Vaikuttaa siltä, että FormulaPostinkin omistaman yhtiön rahoja tuhlaa taivaan tuuliin asiantuntematon markkinointimies. Hänen olisi jatkossa parempi pysyä kauempana rata-autoilusta."
"FormulaPosti kuuli kaupungilla liikkuvan huhun, että maailman suurin kännykänvalmistaja olisi ehdollisesti sponssaamassa Rosberg juniorin ajelua. Rahaa tulisi tuloksen mukaan. Saattaa pitää paikkansakin, sillä Rosberg on juuri tällaisilla radoilla ehtinyt monasti osoittaa valitettavan rajalliset ajotaitonsa. Taannoin Paussa hän yhden kisan aikana kolisteli kaiteeseen lukuisia kertoja."
"Nico Rosberg onnistui lahjakkaasti mokaamaan myös toisen Hockenheimin kilpailun jo ensimmäisellä kierroksella. Tällä kertaa hän jäi punaisen valon sammuessa ruutuun ihmettelemään muiden lähtökiireitä. Hötäkässä sammui konekin ja paniikki iski päälle."
"Nico Rosberg lähti kisaan kuudennesta ruudusta ja kolhi tyhmissä ohitusyrityksissä autoaan niin pahoin, ettei tilille tullut ainuttakaan pistettä."
"Saksalainen Nico Rosberg törmäili jo viime vuonna pahoin Paun kimurantilla kaupunkiradalla ja tänä vuonna seurasi taas täydellinen mahalasku. Rosberg junior tömäytti itsensä pihalle eli tässä tapauksessa koviin peltikaiteisiin molempina päivinä eikä Ranskasta irronnut romun lisäksi mitään kotiin viemistä."
"Saksalainen Nico Rosberg ei mitenkään loistanut Cosworthin V8 Williamsilla. Hän jäi vertailuryhmän kärkiajoista lähes kaksi sekuntia kierroksella ja sehän on merkitsee näissä F 1-ympyröissä ikuisuutta."