Bobakki
@f1hog
Toki Törni on sikäli oikeassa, että me ei tiedetä "normaalitilanteesta" juurikaan mitään vielä.
En kai minä niin sanonutkaan. Ihmettelin vain kovasti kuinka voit tietää mikä on "normaalia" tällä kaudella, varsinkin kuin ensimmäinen kisa ei antanut siitä kovin paljoa viitteitäbelated sanoi::jaska:
Mun mielestä Australian lähtöjärjestys ei ollut lähelläkään "normaalia".
Sitten pitää vissiin odottaa sitä "normaalia aika-ajoa".Törni sanoi:...varsinkin kuin ensimmäinen kisa ei antanut siitä kovin paljoa viitteitä
Ei pidä paikkaansa. Jäliviisastelua tapahtuu kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. Mitä sekavampi tilanne, sen enemmän jälkiviisasteluaAJ sanoi:Olenko muuten jo maininnut, että pääsemme jälkiviisastelemaan vasta tasapuolisissa olosuhteissa ajettujen aika-ajojen jälkeen ajetun kisan jälkeen?
Viime kauden 'normaalitilanteessa' Rubens oli koko sarjan paras aika-ajaja, eli sillä oli keskimäärin 'pienin' lähtöruutu.belated sanoi:Alonso, Kimi ja miksei Schumikin lähtivät takana. Normaalitilanteessa ainakin Alonso ja Kimi olisivat olleet edessä. Ei Ruben paljoa hyötynyt, mutta sen verran kuitenkin, että palkintopallille pääsi ilmaiseksi.
Kuinkas Rubens sitten niin monen huippuauton mm. Montoyan takaa startattuaan nousi toiseksi kisassa jossa ei turva-auto kasannut letkaa?belated sanoi:Rubensin tilanteesta sen verran ettei hänellä olis ollut paljoa mahdollisuuksia olla palkinnoilla kaikkien onnistuessa. Näkihän sen nyt selvästi ettei Mäkin (vrt Kimi/Schumi, tai Rubens/Montoya) tai Rellun (vrt Rubens/Alonso) vauhtiin ollut punaisilla mitään jakoa Australiassa koko viikonlopun aikana.
Kyllä Rubens on kakkosmestarisuosikki heti Sumin jälkeen. Ferrari tulee jyräämään, kunhan saavat uudet autot ja testaavat niitä 'rajoituksista' riippumatta.Black Leopard sanoi:Niin, se on kyllä totta että ensimmäisen kisan perusteella ei tiedetä kauden 2005 "normaaliolosuhteista" mitään 107% varmaa.
Siksipä kauden avauskisa Rubensin tasosta ei vielä osoita pysyvästi mitään, toki hyvä kilpailu barrilta mutta ei nyt mitään erikoisen hienoa ja syitä miksi hänet olisi syytä nostaa kauden mestarikandidaatiksi esim, ohi Schumin.
Odotetaan vähintään 3-6 kilpailua ennen kuin nostetaan Barrichello ohi Schumin Ferrarin ykkösenä.
Enkä todellakaan usko että Schumi tarvitsisi Barrichellon voittamiseen tallimääräyksiä, tasoero miesten välillä on ratkaiseva.
No mitäs huippuautoja siellä oikein Montoyan lisäksi oli? Villeneuve? Trulli? Pablohan olisi kaiken lisäksi varmaan ollutkin Rubensin edellä, jos ei olisi käynyt pihalla.J.Heldenview sanoi:Kuinkas Rubens sitten niin monen huippuauton mm. Montoyan takaa startattuaan nousi toiseksi kisassa jossa ei turva-auto kasannut letkaa?
vaihtoehtoja on kaksi:
1) Sen auto kulki lujaa radalla.
2) edellinen kohta
:thumbup:
Nopeimmat kierrokset; Alonso, Fisichella, Barrichello, Räikkönen, Button, Schumacher, Montoya.J.Heldenview sanoi:Kuinkas Rubens sitten niin monen huippuauton mm. Montoyan takaa startattuaan nousi toiseksi kisassa jossa ei turva-auto kasannut letkaa?
vaihtoehtoja on kaksi:
1) Sen auto kulki lujaa radalla.
2) edellinen kohta
:thumbup:
Barrichello 1:26:233, Montoya 1:26:393 Noin pienistä eroista nopeimmissa kierroksissa en ehkä lähtis tekemään mitään johtopäätöksiä, pitäis nähdä jostain vähän pitemmältä aikaväliltä. Eikä nekään oikein vertailukelpoisia olisi kun jotkut hörötötteröt meni telomaan autojaan.Observer sanoi:Nopeimmat kierrokset; Alonso, Fisichella, Barrichello, Räikkönen, Button, Schumacher, Montoya.
3) VilleneuveJ.Heldenview sanoi:Kuinkas Rubens sitten niin monen huippuauton mm. Montoyan takaa startattuaan nousi toiseksi kisassa jossa ei turva-auto kasannut letkaa?
vaihtoehtoja on kaksi:
1) Sen auto kulki lujaa radalla.
2) edellinen kohta
:thumbup:
Sanoisin että kyllä tuosta voi vetää ainakin sen johtopäätöksen että Ferrari ei ollut juurikaan McLarenia perässä muuten paitsi yhden kierroksen aika-ajonopeudessa.Bobakki sanoi:Barrichello 1:26:233, Montoya 1:26:393 Noin pienistä eroista nopeimmissa kierroksissa en ehkä lähtis tekemään mitään johtopäätöksiä, pitäis nähdä jostain vähän pitemmältä aikaväliltä. Eikä nekään oikein vertailukelpoisia olisi kun jotkut hörötötteröt meni telomaan autojaan.
Sympaattisin sitten vuoden 1999.312T4 sanoi:Rubinhosta tulisi sympaattisin maailmanmestari pitkään aikaan:ahem: