Ruotsin Ulkoministeriä puukotettu!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nick_W
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jos ja kun murhaaja saadaan kiinni, saa hän kärsiä Palmen murhaajankin puolesta, sehän lynkataan vankilassa.
 
Aftonbladetin mukaan poliisi jahtaa 32-vuotiasta taparikollista, jota kuvataan erittäin vaaralliseksi ja psyykkisesti epävakaaksi. Hänellä on mukanaan aina yksi tai useampi veitsi. Hän oli muutamaa tuntia aikaisemmin ollut jossain tappelussa.
 
patriot:
En haluasi olla Ruotsin poliisi!

Turvakamerat ei sitten ollut päällä!

Ulkoministeri Anna Lindhin surmapaikan, tukholmalaisen NK-tavaratalon, turvakameroista ei ole apua verityön selvittämisessä. Kamerat eivät nimittäin nauhoita mitään vaan niitä käytetään reaaliaikaiseen valvontaan, kertoi poliisi.

Viranomaiset harkitsevatkin edelleen eri silminnäkijälausuntoihin perustuvan tietokonekuvan laatimista ja julkistamista miehen kiinnisaamiseksi. Poliisi ei ole toistaiseksi kertonut, epäilläänkö Lindhin surmasta tiettyä henkilöä.

(STT)
Niin kai ne päällä oli, mutta siis eivät vissiin ole nauhoittavaa mallia. Aamun lehdessä oli kotimaisen poliisipampun kommentti, että johtuu siitä että lintukoto-Ruotsi on halunnut rajoitta julkisilla paikoilla kuvaamista...

Ihmeellistä myös tuo, että "harkitsee" tietokonekuvan julkistamista...

No, jos tosiaan olisi joku taparikollinen. Taustalla ei olisikaan poliittista motiivia vaan adrenaliiniveressä ja kun sopivasti tuli "tuttu naama" kaupassa vastaan niin napsahti?
 
Pirita T. Maunula:
Jos ja kun murhaaja saadaan kiinni, saa hän kärsiä Palmen murhaajankin puolesta, sehän lynkataan vankilassa.
Se tappo poliitikon, tuskin siitä vankilassa ottavat nokkiinsa. Eri asia olisi, jos olisi ollut joku pedofiili..
 
Näyttää siltä, että Anna Lindh joutui maksamaan mielettömän hinnan siitä, että antoi kasvonsa Kyllä-kampanjalle.
 
Dagens Nyheterin mukaan 32-vuotias epäilty on saatu kiinni, mutta hänet vapautettiin kuulustelujen jälkeen. Ilmeisesti häntä ei enää epäillä.
 
VR:
Dagens Nyheterin mukaan 32-vuotias epäilty on saatu kiinni, mutta hänet vapautettiin kuulustelujen jälkeen. Ilmeisesti häntä ei enää epäillä.
Ruotsalaista kuulustelua:
Tapoitko sinä hänet?
En.
Varmasti?
En tappanut!
Selvä, saat mennä.

Jotenkin tuollainen fiilis jäi Palmen tutkimukseista frown
 
Poliisin jäljittämää miestä ei enää epäillä
(12.9. 10:05)

Ruotsin television mukaan poliisin pääepäillyksi ulkoministeri Anna Lindhin murhatutkimuksissa noussut 32-vuotias mies ei ole etsitty murhaaja. Televisio kertoo poliisin tavoittaneen miehen, mutta poistaneen hänet kuulustelun jälkeen kokonaan epäiltyjen joukosta.

Ruotsalaislehdet kertoivat aiemmin väkivaltaisen taustan omaavan asunnottoman miehen olevan jutun pääepäilty. Expressen-lehden mukaan epäilyjä miestä kohtaan lisäsi se, että hänen kädenjälkensä olisi löydetty NK-tavaratalon liukuportaiden kumisesta kaiteesta.

NK-tavaratalossa silminnäkijöiltä saatujen kuvausten kerrottiin myös sopivan hyvin kyseiseen mieheen.

Ulkoministeri Anna Lindh, 46, kuoli varhain eilen vammoihin, jotka hän sai keskiviikkoiltapäivänä, kun hänen kimppuunsa hyökättiin NK-tavaratalossa Tukholmassa. (STT)
 
Se, että mielenhäiriöiset puukkomiehet tallustavat vapaina pitkin katuja, kuvastaa hyvin Ruotsin humanistisen yhteiskunnan "toimivuutta"!
 
Masa:
Se, että mielenhäiriöiset puukkomiehet tallustavat vapaina pitkin katuja, kuvastaa hyvin Ruotsin humanistisen yhteiskunnan "toimivuutta"!
Tollanen "lausunto" kysyy hyviä perusteluita. Onko sulla niitä vai heititkö vaan "pakkoruotsi"-hengessä?
 
EDIT: siis Masalle:
En lähtisi lahden tälläkään puolella kauheasti elämöimään...

Niin, täällähän on käytössä vähän järeämmät menetelmät: pommit!

<small>[ 12-09-2003, 11:45: Message edited by: Mutku ]</small>
 
Anteeksi nyt vain mutta mä en nyt ymmärrä mikä tässä Annan kuolemassa on niin järkyttävää. Samalla tapaa tavallisia ihmisiä kuolee Suomessa ja ympäri maailmaa. Ja jotkut vieläpä jopa raaemmin tavoin.

Eihän kuolema nyt ole ikinä kiva juttu, sattuu se sitten tuntemattomalle tai jollekin tutulle, mutta hei haloo Ruotsin ulkoministerille, josta en ole eiliseen mennessä kuullut mitään?

Eniten ihmetyttää ne ihmiset jotka kuskaavat kynttilöitä tuonne Ruotsin suurlähetystöön ja "jeesustelevat" asiasta että kauheeta..

Herneen voi sitten kaivaa samantien nenästä pois.
 
Jami, toiset on ehkä Anna Lindhistä kuulleet jo aiemmin ja tienneet hänen työstään ja persoonastaan wink

Sitä paitsi se liikuttaa tällaista kovempaakin wink karjua kun hänen yksi läheisimmistä ystävistään itkee tuossa edessä ja kertoo Annasta. Kuinka turhaa se oli... Vittu että teki pahaa :(

Tahdittomuus ei ole komppaajan parhaita puolia wink
 
jep, mullakaan ei ollut mitään havaintoa kyseisestä henkilöstä. Toki annettu kuva on kovin enkelimäinen ja se saattaa jo mennä yli & alkaa jo ällöttää mutta se kuuluu asiaan. Pahoillani osaan olla ja onhan tämä "hyökkäys avointa demokratiaa kohtaan" vaikka motiivit olisivatkin olemattomat tai kaukana politiikasta. Sanotaan, että politiikot ovat vieraantuneet kansasta, niin tämä ei ainakaan edesauta heidän jalkaantumistaan kansan pariin... frown
 
No eikös salaliittoteoriat ole vielä alkaneet tyyliin nirri pois Lindiltä -> Ruåtsi sympatiaäänillä euromaaksi.
 
Jami:
Anteeksi nyt vain mutta mä en nyt ymmärrä mikä tässä Annan kuolemassa on niin järkyttävää. Samalla tapaa tavallisia ihmisiä kuolee Suomessa ja ympäri maailmaa. Ja jotkut vieläpä jopa raaemmin tavoin.

Eihän kuolema nyt ole ikinä kiva juttu, sattuu se sitten tuntemattomalle tai jollekin tutulle, mutta hei haloo Ruotsin ulkoministerille, josta en ole eiliseen mennessä kuullut mitään?

Eniten ihmetyttää ne ihmiset jotka kuskaavat kynttilöitä tuonne Ruotsin suurlähetystöön ja "jeesustelevat" asiasta että kauheeta..

Herneen voi sitten kaivaa samantien nenästä pois.
No, kyllä minua ainakin liikuttaa etenkin naisiin ja lapsiin kohdistunut järjetön väkivalta, tapahtui se sitten Suomessa tai missä tahansa. Puukotuksen selvittelyä tulee myös siinä mielessä seurattua, että edelleenkin on olemassa se varsin ikävä mahdollisuus, että tekijä osoittautuu suomalaiseksi.
 
Sun of the pits:
Puukotuksen selvittelyä tulee myös siinä mielessä seurattua, että edelleenkin on olemassa se varsin ikävä mahdollisuus, että tekijä osoittautuu suomalaiseksi.
Eikö tuo nyt ole aika epätodennäköistä!

Syyllinen on tn. joku ruotsin äärioikeisto ryhmiin kuuluva hullu!
 
Ruotsin poliisi on kaulaansa myöden kusessa!

Uhkaava tilanne viikko sitten

Torstaiaamuna vammoihinsa sairaalassa menehtynyt ulkoministeri Lindh joutui jo runsas viikko sitten uhkaavaan tilanteeseen kampanjoidessaan Emun puolesta Gävlessä.Miehellä oli kädessään pullo ja tupakansytytin.Lindhiä suojaamaan komennetut poliisit eivät olleet paikalla.

Uhkaavasta tilanteesta selvittiin kuitenkin kampanjamatkalla mukana olleen toisen elinkeinoministeri Ulrica Messingin ripeän toiminnan ansiosta. Messing otti miehen kiinni ja onnistui saamaan hänet syrjemmälle.

Ministerien suojaksi määrätty poliisipartio saatiin paikalle vasta järjestäjien soitettua poliisin hätänumeroon.

Poliisi otti miehen haltuunsa, mutta päästi hänet miltei samantien vapaalle jalalle. Kun mies lähti uudestaan kohti Lindhiä, poliisi vei hänet hieman kauemmaksi.

Mies oli poliisille entuudestaan tuttu, mutta hänen kontollaan ei ole väkivaltarikoksia.
 
Hetken aikaa näytti tuossa yöllä, että olisin ollut pahastikin väärässä. Nyt kuitenkin tuo 32 vuotias mies tippui epäiltyjen joukosta kokonaan.

Nämä uusimmat tiedot jo aiemmin Lindtiin kohdistuneista uhkauksista vievät kyllä sen vähäisenkin uskottavuuden Ruotsin poliisilta. Kun lisäksi vielä koko juttu on entistä pahemmin levällään, eikä poliiseilla näytä olevan mitään käsitystä siitä ketä he etsivät. yuck

DNA:n talteen saaminen saattaa toki auttaa mutta sen hyödyntäminen edellyttäisi toimenpiteitä, joihin Ruotsissa ja tuskin missään muuallakaan ollaan valmiita menemään. Suomessa DNA-jäljitys raiskauksen osalta on toiminut pienellä paikkakunnalla, jossa melkein kaikista alueen suvuista on saatu DNA-näytteitä vertailevaan kartoitukseen - puhuttiin yli tuhannesta ihmisestä. Kun ajattelee miten laajaa tutkimusta vastaavasti tarvittaisiin Tukholmassa voi koko DNA:n laskea tässä vaiheessa ei-hyödyllisten todisteiden joukkoon. Vasta kun tekijä on ensin muiden todisteiden avulla saatu kiinni voidaan DNA-näytettä hyödyntää.

Jos tekijä löytyy taparikollisten joukosta, tilanne on toinen mutta tältä tutkimussuunnalta taisivat aika pahasti "kuivua" jäljet tämän 32-vuotiaan poissuljennan jälkeen. frown
 
Ylös