Ruotsin Ulkoministeriä puukotettu!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nick_W
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei juuri näytä laitapuolen kulkijalta. Onkohan nuo vaatteetkin hommattu vain tätä keikkaa varten? Vaikeuttaisi tunnistamista.
 
Joko silmukka kiristyy...?
Ruotsin poliisin uskotaan jo tunnistaneen tavaratalo NK:n valvontakameran kuvissa näkyvän miehen henkilöllisyyden.

Ruotsalaislehden mukaan kyse olisi poliisin tuntemasta veitsimiehestä, joka pidätettiin ensimmäisen kerran 1980-luvun loppupuolella. Hänet on aiemmin tuomittu useista pienistä rikoksista, mutta poliisilla ei ole tietoa hänen tekemisistään aivan viime vuosilta.
 
Jotenkin toi kuvan kloppi vaikuttas enemmänkin 17 v. teiniltä kuin joltain kolmekymppiseltä äijältä.
 
Murhan tutkijoilla on siis hallussaan puukottajan sormenjäljet, dna, vaatekappaleita ja verijälkiä, murha-ase, valvontakamerakuvia todennäköisestä puukottajasta, silminnäkijöitä jne. Jos Ruotsin poliisi ei noilla eväillä saa syyllistä kiinni (lähipäivien aikana), niin ei kai voi toivoa muuta kuin että puukottaja viitsisi ilmoittautua itse poliisille.
 
Juuri tulleen tiedon mukaan, Ruotsin poliisi on saanut selville murhaajan henkilöllisyyden. Ruotsin poliisivoimien ylipäällikkö kiitteli joukkojaan tarkkaavaisuudesta ja kyvystä löytää vihjeitä "lähes tyhjästä". Erityisesti hän kiitteli erästä poliisia, joka ratkaisi nimiprobleeman: hän nimittäin löysi murhaajan puukosta murhaajan nimen kaiverrettuna: Stainless Steel.

Case closed.

(no eii... hieman piti keventää wink )
 
No niin, poliisilla on Aftonbladetin mukaan tiedossa tekijän henkilöllisyys. Siellä luvataan napata tekijä parin päivän sisällä. En tiedä onnistuuko, mutta murhan tutkinta on näköjään mennyt hiukka eri tahtia, kuin Palmen murhan tutkinta. doubtful
 
Tuo lienee tehnyt kuvasta ilmenevän iän perusteella korkeintaan karamellivarkauksia 1980-luvulla. Mutta eipä näistä tiedä.
 
Näenkö oikein, että sällillä on jalassaan reisitaskuhousut? Sinne taskuunhan se puukko kätevästi myös menee.

Kameroiden nauhoituskäytäntö tosiaan selvisi. Oliko surmapaikka naistenvaateosastoa vai jotakin muuta aluetta? Meinaten jos oli naisosasto, kameroiden nauhoituksen puute on yhä ymmärrettävämpää.
 
Dagens Nyheterin mukaan poliisi ei olekaan varma, että kameran tyyppi on murhaaja. Lisää kylmää vettä niskaan. DNA-testit eivät tuottaneet tulosta.

Juu... doubtful
 
VR:
Dagens Nyheterin mukaan poliisi ei olekaan varma, että kameran tyyppi on murhaaja. Lisää kylmää vettä niskaan. DNA-testit eivät tuottaneet tulosta.

Juu... doubtful
Ei vaan poliisilla ei ole rekisterissä ennalta murhaajan DNA:ta jota siis on löytynyt tuosta lippiksestä mikä ei ole sinällään yllättävää koska rekisteriin ei joudu ellei ole aikaisempia törkeitä rötöksiä takana.
 
Nyt poliisi kiistää aiemmat tiedot, joiden mukaan tekijä olisi tunnistettu. Lisäksi he myöntävät, ettei heillä ole mitään tietoa miehen liikkeistä.

Todistusaineisto on lähetetty Britanniaan jatkotutkimuksiin, mutta puukkoa ei lähetetty (miksiköhän ei?).

Kaiken huipuksi se "jonkun muun kuin Lindhin" veritahra ei täsmännyt löydetyn DNA:n kanssa.

Koska Ruåtsin poliisi ei näytä löytävän Tukholman puhelinluettolosta sitä Steel Stainlessia niin kannattaisi ihan vaan varmuuden vuoksi pidättää Christer Pettersson. yuck
 
Wasserschwein:
Todistusaineisto on lähetetty Britanniaan jatkotutkimuksiin, mutta puukkoa ei lähetetty (miksiköhän ei?).

Kaiken huipuksi se "jonkun muun kuin Lindhin" veritahra ei täsmännyt löydetyn DNA:n kanssa.
En menisi ensimmäisenä luottamaan noihin Maikkarin uutisiin kun hurrilehdistä luin viikonloppuna että juuri puukko on lähetetty tutkittavaksi ulkomaille.
 
Ymmärtääkö joku mitä tämä tarkoittaa? Suoraan YLEn nettisivulta: "Svenska Dagbladet -lehden mukaan useat miehen kerrotaan puhuneen puukottajan tekonsa jälkeen ruotsia useille ihmisille. "

<small>[ 15-09-2003, 18:39: Message edited by: JOC ]</small>
 
Ainakin Expressenissä tutkinnanjohtaja sanoo ettei puukkoa ole lähetetty mihinkään. Päivitetty 17.42 ruotsalaisten aikaa, eli ainoastaan pari minuuttia sitten.

<small>[ 15-09-2003, 18:50: Message edited by: JOC ]</small>
 
Observer
En menisi ensimmäisenä luottamaan noihin Maikkarin uutisiin kun hurrilehdistä luin viikonloppuna että juuri puukko on lähetetty tutkittavaksi ulkomaille.
Tuskin kannattaa hirveästi luottaa yhtään mihinkään. Eiköhän jopa Ruotsin poliisi osaa pitää joitakin asioita omana tietonaan.
 
JOC:
Ymmärtääkö joku mitä tämä tarkoittaa? Suoraan YLEn nettisivulta: "Svenska Dagbladet -lehden mukaan useat miehen kerrotaan puhuneen puukottajan tekonsa jälkeen ruotsia useille ihmisille. "
Odotetaan hetki, niin Lipponen tulkitsee sen kaunaksi häntä kohtaan. wink
 
Ylös