Rush-elokuva Lauda vs Hunt F1 1976

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Niki Laudan ja englantilaiskuski James Huntin legendaarisesta kilpailusta 1970-luvun Formula ykkösissä kertovan Rush -elokuvan traileri on nyt julkaistu.

Kaudella 1976 Lauda joutui vakavaan onnettomuuteen Saksan Nürnburgringissa, mutta palasi radalle vain kaksi osakilpailua kestäneen tauon jälkeen. Alkoi armoton takaa-ajo, joka huipentui Laudan ja Huntin kaksintaisteluun Japanin Grand Prix:ssa. Elokuvassa nähdään myös suomalaisväriä, kun saksalaista formulakuljettajaa Hans-Joachim Stuckia esittää Lontoossa asuva näyttelijä Antti Hakala.

Rush on kunnianhimoinen projekti, sillä osakilpailut ja kaikki niiden ympärillä on suurimmaksi osaksi rakennettu uudestaan mahdollisimman aidosti, Hakala kuvailee.

Rushin on ohjannut Oscar-voittaja Ron Howard, jonka aikaisempia ohjauksia ovat mm. Kaunis mieli, Da Vinci -koodi ja Apollo 13.

Formula 1 -maailmaan tositapahtumiin perusteellisesti pureutuva Rush saa Suomen ensi-iltansa 13. syyskuuta.
 

ÖÖ.

Well-known member
Liittynyt
2.3.2006
Viestit
688
Ehdottomasti pitää mennä teatteriin väijjymään. Olen muistaakseni jonkun dokumentin/kausikoosteen tuosta nähnyt mutta onneksi en enää muista detaileja. Toivottavasti ei ole eihän hirveästi otettu "taiteellisia vapauksia" kuten vaikka Drivenissä.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
No Drivenhän nyt oli yhtä taiteellista vapautta koko pökäle. Ainoa linkki tositapahtumiin oli se, että siinä esiintyi PUPO MORENO!
 

antimikael

Well-known member
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
313
Sijainti
Tampere
No Drivenhän nyt oli yhtä taiteellista vapautta koko pökäle. Ainoa linkki tositapahtumiin oli se, että siinä esiintyi PUPO MORENO!
kuulun negatiivisen ajattelun ryhmään.

Miks pitää olla aina joku joka vihaa kaikee, vaikka ei ois ees nähny koko leffaa.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ensteks jännittää kumpikohan voittaa mestaruuden. Toiseks se kuinka hyvin Ron Howard on selvinnyt Svengijengi -62 koettelemuksista.
 

Tinppa

Well-known member
Liittynyt
2.2.2005
Viestit
113
Sijainti
Jyväskylä
kuulun negatiivisen ajattelun ryhmään.

Miks pitää olla aina joku joka vihaa kaikee, vaikka ei ois ees nähny koko leffaa.
Joo, Drivenhän tuli tossa vähän aikaa sitten töllöstä, olihan muuten käsittämätöntä paskaa, uskomatonta:alppu:

mutta toi Rush, ainakin trailerin perusteella vaikuttas tosi hyväältä!!
 

pekeke

Well-known member
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
136
Paha sanoa, tyypilliseltä dramatisoidulta hollywood-tuubalta vaikuttaa näin aluksi.

Silti varmasti enemmän ja realistisempi kuin edelliset formuloista tehdyt elokuvat. Saattaa olla ihan hyvääkin viihdettä ja 70-luvun formulat ovat mielenkiintoinen ajankohta elokuvalle.
James Huntin elämästä olisi varmaan saanut tehtyä omankin pätkän.

Saas nähdä mitä jenkkiyleisö tykkää.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Leffa on luultavasti sitä itteään. Paitsi tosifaneille.. mikäli tarina pysyy raiteilla. Vaikuttais kuitenkin enemmän joltai hollywood-rakkausrainalta kuin formula-leffalta. tai sit se on perus sankari-urheilu -raina. "Läpi harmaan kiven ja sit ollaan voittajia. Kaikki hurraa,hymyilee ja itkee" -leffa. jee. Tulee varmaan katsottua joskus, mut tuskin leffateatterissa.. mikäli sinne ees tulee nähtäville.
 

Lozeh

Well-known member
Liittynyt
12.8.2013
Viestit
110
Sijainti
Lahti
Näyttää aika perus hollywood leffalta, aiheesta kun aiheesta... Saas nähdä loppu toteutuksen.
 

Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Hans Zimmer tekee musiikit...tässä on nyt melkoinen riski että homma kusee ja basso pauhaa pari tuntia ilman tolkkua.
 

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Leffa on luultavasti sitä itteään. Paitsi tosifaneille.. mikäli tarina pysyy raiteilla.
Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoitatko, että tässä tapauksessa F1-tosifani pitäisi leffasta vaikka se olisi ihan paska? :idea:

Mä en ainakaan mene katsomaan tätä F1/moottoriurheiluelokuvana vaan ihan vaan draamaelokuvana, joten jos jotkin faktat oiotaan ihan tietoisesti tai keksitään juttuja kunhan pysyvät uskottavina, niin ei tule pilaamaan leffaa mulle, mutta ei tule myöskään saamaan mitään bonuspisteitä vain siksi että on F1-leffa. Tosin onhan niitäkin joille sotaelokuvassa kaikkien oleellisinta on museotankin oikea malli.

Vaikuttais kuitenkin enemmän joltai hollywood-rakkausrainalta kuin formula-leffalta. tai sit se on perus sankari-urheilu -raina. "Läpi harmaan kiven ja sit ollaan voittajia. Kaikki hurraa,hymyilee ja itkee" -leffa. jee. Tulee varmaan katsottua joskus, mut tuskin leffateatterissa.. mikäli sinne ees tulee nähtäville.
Jos on leffan trailerit olleet turhan kliseisellä kaavalla tehtyjä, niin samaa voi kyllä sanoa tuosta pintasyväanalyysista. :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056
Wow Mieletön pätkä, kerrankin kunnon autourheilu-leffa SUOSITTELEN!!!

Edit: pikku analyysi: Ron Howard onnistui siinä missä Apollo 13:ssa eli vetämään katsojan niin hyvin tarinan sisään että melkein haistoi sen öljyn ja polttoaineen käryn. Itse tarina ei keskittynyt pelkästään ajamiseen vaan Huntin ja Laudan henkiseen sodankäyntiin. Tästä voi vetää melkein ainoat miinukset eli olisi ollut mukava jos muitakin kuskeja olisi vedetty tarinaan mukaan esim Scheckter. Nyt ymmärrän miksi Howard sanoi että materiaalia oli sarjaksi asti eli tämä oli varmasti niitä pois jätettyjä juttuja. Tehoste-efektit ei pompanneet silmille vaan aito 70-luvun videokuva upotettuna nyt kuvattuun osui enemmän kuin kohdalle eli Fuck You Driven! Joo romantiikkaa oli mukana eli yhtä paljon kuin 20v nuorukaisen toimitus keskimäärin kestää :)))) Parempi puolisko ei ole mikään F1 fanaatikko mutta kehui kovasti ja varsinkin äänimaailma hiveli korvia eli teatteri recommended ;)

Kuten sanottua ehdottomasti suosittelen myös ei autoilun ystäville.

Edit: unohtui mainita näyttelijät. Kaikilta loistavaa työtä mutta ei olisi vääryys jos Daniel Bruhl pokkaisi Oscarin.
 
Viimeksi muokattu:

kana-fin

Well-known member
Liittynyt
19.12.2006
Viestit
873
Nyt on leffa katsottu, oikeasti loistava. Liikuttava.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13799
Katsottu. Hyvä oli, ja paljon realismia mitä olen Laudan kirjoja lukenut.
 

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1039
Haistakaas, itsellä menee vielä 2 viikkoa, että näen leffan... Pitikin luvata, että katson sen ensimmäisen kerran kaverin kanssa.
 
Ylös