Sääntömuutokset 2011

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vilzu88
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
SC-linjoja on kaksi, ennen varikkoa ja varikon jälkeen. Toinen "aikaeroviivoista" voisi itse asiassa mainiosti toimia (useimmilla radoilla) varikkoa edeltävänä SC-linjana.

En tiedä mitä tarkoitat ohituskaistalla, mutta ohitusalueen viiva tulee siis tällä hetkellä 600 metriä ennen mutkaa. Ja ne aikaeroviivat ohitusaluetta edeltävää mutkaa ennen. Yleensä kyse on lähtösuorasta ja sitä edeltävästä mutkasta. Siellä lähtösuoralla on jo ennestään maaliviiva, starttiviiva (jos eri), lähtöruudut, varikkokaistat ja mahdollisesti muutakin. Ei kolme uutta radan ylittävää viivaa tule aiheuttamaan sen suurempaa katastrofia kuin jo olemassa olevat viivat. Pärjätäänhän katuradoillakin, joissa niitä viivoja vasta onkin.

Säädettävää siipeä voi kyllä kritisoida monella perusteella, mutta tämä on sieltä naurettavimmasta ja kaukaa haetuimmasta päästä.

Ohituskaistalla tarkoitin nimenomaan tuota aluetta, jossa siiven saa vetää litteäksi. Ja se pointti oli juuri tuo minkä mainitsit, että yleensä ne viivat tulevat samaan paikkaan, missä on jo sc-viiva. Tämän takia nämä uudet viivat eivät tee kisasta yhtään sen helpompaa seurata.

En minäkään usko, että ne viivat mitään katastrofia aiheuttavat, mutta eivät ne yhtään kisan seuraamista helpota. Varsinkin kun niiden saaminen kohdalleen on mahdotonta johtuen autojen hidastuvuuden erilaisuudesta.

Asiasta toiseen, Kekeltä tuli hyvä pointti Maikkarin testireportaasissa: minkä takia sitä säädettävää takasiipeä saa käyttää harjoituksissa vapaasti?
 
No sinähän näät asian valoisan positiivisesti.
Miten mahdollinen viivojen yhteyskäyttö siiven aktivoitumisalueena ja SC-viivoina häiritsee kisan seuraamista? Aika luupää saa olla, jos ei hoksaa että SC-tilanteessa viivoista toinen on SC-viiva ja normi kisatilanteessahan viivat toimisi kuten pitääkin.

Edelleen ei niiden viivojen mun mielestä tarvi ollakaan tismalleen kohdallaan koko ajan. Lopullinen tuomio tulee kuitenkin ajanotosta, uskoisin. Toki paras olisi jos autoissa olis vaikka ledit kyljessä. Tuskin katsojan silmät muutenkaan pystyy viivojen sijoittelua tarkempaan analyysiin kahden esim. 100 kmh vauhtia liikkuvan auton aikaerosta.

Asiasta toiseen, Kekeltä tuli hyvä pointti Maikkarin testireportaasissa: minkä takia sitä säädettävää takasiipeä saa käyttää harjoituksissa vapaasti?
Mikähän se pointti sit taas oli? Saisko edes yhdellä lauseella?
 
Ohituskaistalla tarkoitin nimenomaan tuota aluetta, jossa siiven saa vetää litteäksi. Ja se pointti oli juuri tuo minkä mainitsit, että yleensä ne viivat tulevat samaan paikkaan, missä on jo sc-viiva. Tämän takia nämä uudet viivat eivät tee kisasta yhtään sen helpompaa seurata.

En minäkään usko, että ne viivat mitään katastrofia aiheuttavat, mutta eivät ne yhtään kisan seuraamista helpota.
Voit olla tuota mieltä omalta kohdaltasi, mutta älä arvioi tilannetta muiden puolesta. Todellisuus paljastuu toki vasta kisalähetyksissä, mutta ainakin "paperilla" nuo viivat mielestäni helpottavat. Vaikka toisin väitätkin.
 
Mikähän se pointti sit taas oli? Saisko edes yhdellä lauseella?
En jaksa/ehdi tuohon muuhun kommentoida, mutta tähän voin vastata: jos siiven on tarkoitus lisätä ohituksia, niin minkä takia sitä saa käyttää harjoituksissa, eikä vain kisassa?
 
En jaksa/ehdi tuohon muuhun kommentoida, mutta tähän voin vastata: jos siiven on tarkoitus lisätä ohituksia, niin minkä takia sitä saa käyttää harjoituksissa, eikä vain kisassa?

Harjoituksissa saa tietysti käyttää, sitähän varten ne on. Harjoituksissa auton ei tarvitse olla edes sääntöjen mukainen.
 
Hmm... minkähänlaisia rangaistuksia sitten jaetaan kun käyttää siipeä vaikka ei saisi?
 
Eiköhän tuo ECU estä siiven käytön silloin kun sitä ei saa käyttää. Eihän moottoritkaan ole kiertäneet yli 18k rpm.
 
Eiköhän tuo ECU estä siiven käytön silloin kun sitä ei saa käyttää. Eihän moottoritkaan ole kiertäneet yli 18k rpm.

Moottorin kierrosten rajoittaminen on eri juttu kuin se, että pitää tarkkailla eroa edellä olevaan autoon radan tietyssä pisteessä ja sitten vielä varmistaa että siipi aukee vain siinä määrätyllä 600m alueella. Teknisesti se on kyllä mahdollista, mutta kuulostaa kovin virheherkältä ratkaisulta.
 
En jaksa/ehdi tuohon muuhun kommentoida, mutta tähän voin vastata: jos siiven on tarkoitus lisätä ohituksia, niin minkä takia sitä saa käyttää harjoituksissa, eikä vain kisassa?
Ahaa, juu sori. Mä luin sun viestin vähän vinoon... Siis Keken kommentti tai paremminkin kysymys oli että "miksi siipeä saa käyttää harjoituksissa?".

Tietenkin harjoituksissa sitä pitää saada käyttää, jotta voidaan säätää ja kokeilla miten siitä saadaan iloa jne...
Voidaan toki paremminkin kysyä miksi siipeä saa käyttää aika-ajoissa, mutta hyvä että saa. Koska jos siipi olis vain kisaa varten, niin kuinka moni mitottaisi vaihteet siiven käyttöä varten ja kuinka moni ei? Jolloin mahdollisessa ohitustilanteessa osa autoista ei sais siivestä apua, kun seiskavaihde olis jo rajottimella muutenkin...
 
Mun mielestä tuohon kokeiluun riittäisi tuo Bahrainin testi ennen kauden alkua. Harjoituksiin laskin myös aika-ajon (qualifying practice in English). Vaihteidenvälityksiin tulee ongelmia nytkin, kun suurin osa kisasta ajetaan joka tapauksessa siipi normaaliasennossa. Jos seiskavaihde on mitoitettu täysin aika-ajo- ja ohitusasentoon, niin suuren osan ajan kisasta se on liian pitkä.

Mä oon jps:n kanssa eri mieltä siitä että autot saisivat olla laittomia vapaiden harjoitusten aikana. Minkä takia autoja tarkastettaisiin pitkin viikonloppua, jos niiden pitää olla laillisia vain aika-ajossa ja kisassa?
 
Mun mielestä tuohon kokeiluun riittäisi tuo Bahrainin testi ennen kauden alkua. Harjoituksiin laskin myös aika-ajon (qualifying practice in English). Vaihteidenvälityksiin tulee ongelmia nytkin, kun suurin osa kisasta ajetaan joka tapauksessa siipi normaaliasennossa. Jos seiskavaihde on mitoitettu täysin aika-ajo- ja ohitusasentoon, niin suuren osan ajan kisasta se on liian pitkä.
Miksei siipeä saisi käyttää sitten harjoituksissa? En mä sille mitään estettä näe. Kun sellainen kerran on olemassa, niin miksei.

Ja hyvähän se on, että saavat sitä kokeilla ja testailla. Eipähän tuu sit niin herkästi niitä vikatilanteita kisassa jne.

Ja tietenkin välitysten kanssa tulee ongelmia joka tapauksessa. Enhän sitä kieltänyt. Mutta mitäs haittaa siitä taas meille katsojille on, jos autot ei pauhaakaan seiskavaihteella rajoittimelle asti?
 
Harjoituksissa auton ei tarvitse olla edes sääntöjen mukainen.
Höpö höpö. Fykkösten säännöistä löytyy ihan vastaavat pykälät kuin monien muidenkin sarjojen:

2011 FORMULA ONE TECHNICAL REGULATIONS

ARTICLE 1: DEFINITIONS
1.8 Event :
Any event entered into the FIA F1 Championship Calendar for any year commencing at the scheduled time for scrutineering and sporting checks and including all practice and the race itself and ending at the later of the time for the lodging of a protest under the terms of the Sporting Code and the time when a technical or sporting verification has been carried out under the terms of that Code.

ARTICLE 2 : GENERAL PRINCIPLES
2.4 Compliance with the regulations :
Automobiles must comply with these regulations in their entirety at all times during an Event.
 
Ettei ennen vanhaan vain ollu laittoman auton ajo harkoissa sallittua? Joskus Keken vuosina.
 
Ettei ennen vanhaan vain ollu laittoman auton ajo harkoissa sallittua? Joskus Keken vuosina.

Mitenkäs on, ajetaanko autot harjoitusten jälkeen Parc Fermeehen vai omaan pilttuuseen?
Aika-ajossa ja kisassa tietysti.
 
Ettei ennen vanhaan vain ollu laittoman auton ajo harkoissa sallittua? Joskus Keken vuosina.

Vapaan testaamisen aikoina se ero oli siinä, että omissa testeissä sai (tietysti) ajaa millaista autoa huvitti, mutta ns. virallisissa testeissä autojen piti olla sääntöjen mukaiset. Kisatapahtumissa tietääkseni autojen on pitänyt olla koko viikonlopun ihan sääntöjen mukaiset. Harkoista kisaan asti.
 
Ylös