Kaikki muistavat, miten Kimi Räikkönen selvisi Lotus-vuosinaan lähes poikkeuksetta vähemmillä varikkokäynneillä kilpailijoihinsa nähden.
Malesian GP:ssä sama etu siivitti Sebastian Vettelin saksalaisen uran ensimmäiseen Ferrari-voittoon.
Asioilla on yhteys. Tai oikeastaan yhteydellä on nimi: James Allison.
Nykyinen Ferrarin tekninen johtaja saapui Maranelloon loppuvuodesta 2013, jolloin seuraavan kauden F14T oli käytännössä valmis.
F14T on täydellinen pannukakku. Se oli käytännössä mahdoton ohjata erityisesti jarrutuksissa ja ajettaessa mutkiin sisään. Erityisesti Räikkönen ei saanut koko vuonna renkaita osoittamaan haluamaansa suuntaan.
Vastuullisten henkilöiden kohtalo oli tyly: Luca Marmorini (moottori), Pat Fry (insinöörien pomo), Neil Martin (strategiapäällikkö), Nicholas Tombazis (suunnittelija), Stefeno Domenicali ja Marco Mattiacci (molemmat tallipäällikköjä) saivat potkut tai siirron pois GP-vastuusta.
Suurin raato syntyi, kun koko Ferraria johtanut Luca di Montezemolo joutui pakkaamaan kamansa Maranellon edustustiloista. Italialaisvitsin mukaan vain tallin kokki sai pitää työpaikkansa.
Uusi tulokas Allison sai vastuulleen koko auton moottoria lukuunottamatta ja hän keskittyi heti kopioimaan Lotuksella keksimäänsä menestysreseptiä. Oli selvää, että vuoden 2015 SF15T-auto perustuisi renkaiden säästämiseen ja erinomaiseen aerodynamiikkaan.
Vanha resepti
Tulos on näyttävä. Australian avauskisassa Ferrari metsästi Williamsin vauhdin ja Malesiassa oli jo Mercedeksen vuoro jäädä jalkoihin. Allison oli onnistunut työnäytteessään.
Britti-insinööri rakensi oman tiiminsä paljon jyrkemmälle hierarkialle kuin aiemmin. Hän tiesi, että vanha Ferrari toimi vain varsin kapealla sektorilla. Joskus oli liian kuuma, joskus liian kylmä ja yleensä auto tuntui siedettävältä vain yhdellä Pirellin neljästä kumiseoksesta.
Desing-guru Rory Byrne tuli talvella konsultoimaan Allisonia ja työsti tämän kanssa ohjauksen ja jousituksen muodostaman kolmiogeometrian. Räikkösen nousu kisan viimeiseltä sijalta neljänneksi Sepangin radalla osoittaa kiistatta, että kaksikko osui oikeaan.
Nyt Ferrari on paras säästämään Pirellin renkaita oikeastaan millä tahansa rengasseoksella. Stinttien kesto on pidentynyt huomattavasti, eivätkä kierrosajat missään vaiheessa romahda.
Resepti on sama kuin Lotuksella, eikä se ollut sattuma. Allisonin kanssa saapunut Dirk de Beer ehdotti ilmanottoaukkojen kääntämistä lähes vaakasuoraan ja niiden kallistamista voimakkaasti. Jo näin auton painopiste saatiin paljon alemmas Fernando Alonson aliohjattavuutta korostavan tyylin jälkeen. Lisäpainot etuosaan vain vahvistivat lopputulosta.
Samalla syntyi synkka Pirellin kanssa: renkaat kestävät nyt paremmin ja ennen kaikkea ne antavat lähes välittömästi optimipidon.
Allisonin ihme hakee lähes vertaistaan F1-maailmassa: hän suunnittelemansa auto on onnistunut lisäämään aerodynaamista pitoa, mutta vähentämään samalla ilmanvastusta edeltäjäänsä nähden. Se puolestaan näkyy suoraan huippunopeudessa ja ohituskyvyssä.
JANNE PALOMÄKI