Secto Rally Finland 2026

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5203
Sijainti
Parc Fermé
Itselle on kyllä pettymys tuo Himoksen väliteiden sulkeminen. Eikö sitten ole tarpeeksi järkkäreitä ja ei haluta ihmisiä kuin vain noihin muutamaan viralliseen paikkaan. Pitää kuitenkin muistaa että sunnuntaina ei ajeta kuin tuo erikoiskoe joten olisi olettanut että sallittaisiin mahdollisuus muuallekkin katsomaan eikä pakattaisi kaikki niihin pariin viralliseen paikkaan. Tai toki pääseehän sinne paikoille, neljän kilometrin kävelyillä.
Yksi syy saattaa olla myös et osa noista väliteistä on varattu myös pelastuslaitoksen kalustolle.

Muuten kyllä vähän samaa mieltä tästä. Noh, pitää kehitellä suunnitelmat sen mukaan. Tai sitten kävellä.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17907
Sijainti
Tampereen lenkki
Yksi vaihtoehto on myös sulkuun parkkeeraus. Pätkä suljetaan klo 7. Saakohan niitä suljettuja väliteitä muuten ajaa tuohon klo 7 asti? Eli voisi saada auton parkkiin välitielle mutta sulun sisään? Pääsisi ehkä lähtemään aiemmin?
 
Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2428
Yksi vaihtoehto on myös sulkuun parkkeeraus. Pätkä suljetaan klo 7. Saakohan niitä suljettuja väliteitä muuten ajaa tuohon klo 7 asti? Eli voisi saada auton parkkiin välitielle mutta sulun sisään? Pääsisi ehkä lähtemään aiemmin?
Saa, ainakin pätkän suunnasta pääsee.
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1765
Sijainti
Porvoo

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17907
Sijainti
Tampereen lenkki
Jaa-a, street view'ssä näyttää ihan läpiajettavalta mutta toki välissä voi olla jotain traktoriuraa. Mutta ainakin katsojaoppaan mukaan sulku on siinä missä Turkinkyläntie muuttuu Vaherintieksi. :unsure:
 
Kyllä. Pohdin lähinnä just sitä että sinne oppaaseenkin voidaan piirtää eri paikkaan se sulku vs. mitä se oikeasti. Epäilen että se sulku voi olla myös tuolle pikkutielle eikä ole vaan vaivauduttu merkkaamaan. Siinähän sitten yrität kääntää autoo tuollasella uralla. 😊
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17907
Sijainti
Tampereen lenkki
Perjantain pätkillä liikkuvien, miksei shakedownillakin, on hyvä muistaa käynnissä olevat tietyöt 9-tiellä 13-tien, Hohontien ja Kuhnontien liittymissä. Läpi pääsee, mutta varmasti liikenne hidastuu.
 
JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7661
Perjantain pätkillä liikkuvien, miksei shakedownillakin, on hyvä muistaa käynnissä olevat tietyöt 9-tiellä 13-tien, Hohontien ja Kuhnontien liittymissä. Läpi pääsee, mutta varmasti liikenne hidastuu.
Työmaa on seis rallin ajan, mutta on siinä toki normaalista poikkeavat järjestelyt ja nopeusrajoitukset.
 
maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
978
Itselle on kyllä pettymys tuo Himoksen väliteiden sulkeminen. Eikö sitten ole tarpeeksi järkkäreitä ja ei haluta ihmisiä kuin vain noihin muutamaan viralliseen paikkaan. Pitää kuitenkin muistaa että sunnuntaina ei ajeta kuin tuo erikoiskoe joten olisi olettanut että sallittaisiin mahdollisuus muuallekkin katsomaan eikä pakattaisi kaikki niihin pariin viralliseen paikkaan. Tai toki pääseehän sinne paikoille, neljän kilometrin kävelyillä.
Ei voi kun nauraa hinnoille pätkille ja sitten pitäs sumpussa muutamaan paikkaa.
 
Ylös