Secto Rally Finland 2026

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5203
Sijainti
Parc Fermé
Itselle on kyllä pettymys tuo Himoksen väliteiden sulkeminen. Eikö sitten ole tarpeeksi järkkäreitä ja ei haluta ihmisiä kuin vain noihin muutamaan viralliseen paikkaan. Pitää kuitenkin muistaa että sunnuntaina ei ajeta kuin tuo erikoiskoe joten olisi olettanut että sallittaisiin mahdollisuus muuallekkin katsomaan eikä pakattaisi kaikki niihin pariin viralliseen paikkaan. Tai toki pääseehän sinne paikoille, neljän kilometrin kävelyillä.
Yksi syy saattaa olla myös et osa noista väliteistä on varattu myös pelastuslaitoksen kalustolle.

Muuten kyllä vähän samaa mieltä tästä. Noh, pitää kehitellä suunnitelmat sen mukaan. Tai sitten kävellä.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17911
Sijainti
Tampereen lenkki
Yksi vaihtoehto on myös sulkuun parkkeeraus. Pätkä suljetaan klo 7. Saakohan niitä suljettuja väliteitä muuten ajaa tuohon klo 7 asti? Eli voisi saada auton parkkiin välitielle mutta sulun sisään? Pääsisi ehkä lähtemään aiemmin?
 
Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2428
Yksi vaihtoehto on myös sulkuun parkkeeraus. Pätkä suljetaan klo 7. Saakohan niitä suljettuja väliteitä muuten ajaa tuohon klo 7 asti? Eli voisi saada auton parkkiin välitielle mutta sulun sisään? Pääsisi ehkä lähtemään aiemmin?
Saa, ainakin pätkän suunnasta pääsee.
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1765
Sijainti
Porvoo

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17911
Sijainti
Tampereen lenkki
Jaa-a, street view'ssä näyttää ihan läpiajettavalta mutta toki välissä voi olla jotain traktoriuraa. Mutta ainakin katsojaoppaan mukaan sulku on siinä missä Turkinkyläntie muuttuu Vaherintieksi. :unsure:
 
Kyllä. Pohdin lähinnä just sitä että sinne oppaaseenkin voidaan piirtää eri paikkaan se sulku vs. mitä se oikeasti. Epäilen että se sulku voi olla myös tuolle pikkutielle eikä ole vaan vaivauduttu merkkaamaan. Siinähän sitten yrität kääntää autoo tuollasella uralla. 😊
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17911
Sijainti
Tampereen lenkki
Perjantain pätkillä liikkuvien, miksei shakedownillakin, on hyvä muistaa käynnissä olevat tietyöt 9-tiellä 13-tien, Hohontien ja Kuhnontien liittymissä. Läpi pääsee, mutta varmasti liikenne hidastuu.
 
JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7661
Perjantain pätkillä liikkuvien, miksei shakedownillakin, on hyvä muistaa käynnissä olevat tietyöt 9-tiellä 13-tien, Hohontien ja Kuhnontien liittymissä. Läpi pääsee, mutta varmasti liikenne hidastuu.
Työmaa on seis rallin ajan, mutta on siinä toki normaalista poikkeavat järjestelyt ja nopeusrajoitukset.
 
maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
978
Itselle on kyllä pettymys tuo Himoksen väliteiden sulkeminen. Eikö sitten ole tarpeeksi järkkäreitä ja ei haluta ihmisiä kuin vain noihin muutamaan viralliseen paikkaan. Pitää kuitenkin muistaa että sunnuntaina ei ajeta kuin tuo erikoiskoe joten olisi olettanut että sallittaisiin mahdollisuus muuallekkin katsomaan eikä pakattaisi kaikki niihin pariin viralliseen paikkaan. Tai toki pääseehän sinne paikoille, neljän kilometrin kävelyillä.
Ei voi kun nauraa hinnoille pätkille ja sitten pitäs sumpussa muutamaan paikkaa.
 
Ykkösnick

Heh, Massa!
Liittynyt
1.12.2013
Viestit
718
Sijainti
Kerros 107
Ei voi kun nauraa hinnoille pätkille ja sitten pitäs sumpussa muutamaan paikkaa.
Satasen rallipassissa ole kyllä mitään järkeä. Hinta tuplaantunut niiden vuosien aikana mitä olen rallia seurannut. Sitten pitäisi kaikkien ahtautua pariin ennaltamäärättyyn paikkaan kurkkimaan toistensa yli, jos vaikka näkisi vilauksen osasta niistä max kymmenestä ralli1 autosta, jotka vielä ovat pysyneet ojien välissä. Sitten viisi tuntia odotella, että ajavat toisen kerran.

Jotain kai se on keksittävä, kun viimeistä kertaa näillä autoilla ajetaan.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17911
Sijainti
Tampereen lenkki
Sitten pitäisi kaikkien ahtautua pariin ennaltamäärättyyn paikkaan kurkkimaan toistensa yli, jos vaikka näkisi vilauksen osasta niistä max kymmenestä ralli1 autosta, jotka vielä ovat pysyneet ojien välissä. Sitten viisi tuntia odotella, että ajavat toisen kerran.
Tässä ei ole yksikään fakta oikein.
 
Ykkösnick

Heh, Massa!
Liittynyt
1.12.2013
Viestit
718
Sijainti
Kerros 107
Joo voi kokeilla onneaan pönöttää jossain muualla ja sitten järkkärit huutelee, ettei ole sallittu katselualue (vaikka ei olisi vaarallisesti ulkokurvin puolella, hypyn alastulon ympärillä, liian likellä tietä, missään mistä kukaan saattaisi leikata, tai lentää syliin, jos hallinnan menettää, kenenkään pihoilla, yms.).

No 11 kpl oletuksella, että ei tule keskeytyksiä, vai onko viimepäivinä hyväksytty mukaan lisää kilpailijoita ja isommin muutettu aikatauluja? Voidaan toki nussia pilkun kulmaa. Kuusi tuntia taitaa olla likempänä väliä, että sama kuljettaja ajaa uudestaan. Anteeksi.

Pointti oli, että sadan euron hinta on sisällön määrään nähden kohtuuton. Itseäni ei nuo mopoautot ykköstykkien takana ajamassa sijoista ynnämuut hirveästi kiinnosta. On kuin menisi festareille, jossa on yksi hyvä artisti ja loput esiintyjät vetäisivät tuhannen päissään karaokea.
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17911
Sijainti
Tampereen lenkki
Joo voi kokeilla onneaan pönöttää jossain muualla ja sitten järkkärit huutelee, ettei ole sallittu katselualue (vaikka ei olisi vaarallisesti ulkokurvin puolella, hypyn alastulon ympärillä, liian likellä tietä, missään mistä kukaan saattaisi leikata, tai lentää syliin, jos hallinnan menettää, kenenkään pihoilla, yms.).
Ei ole pakko olla pelkästään virallisilla katselualueilla. Viime vuonna esim Parkkolan pikkutien hypyllä oltiin ihan pari metriä tiestä. Toki noi suluissa mainitut on ihan noudatettavia ohjeita.
Pointti oli, että sadan euron hinta on sisällön määrään nähden kohtuuton. Itseäni ei nuo mopoautot ykköstykkien takana ajamassa sijoista ynnämuut hirveästi kiinnosta. On kuin menisi festareille, jossa on yksi hyvä artisti ja loput esiintyjät vetäisivät tuhannen päissään karaokea.
Suosittelen että käyt vaikka SM-rallissa katsomassa miten nykyaikainen Rally2-auto kulkee. Pätkäajoissahan se menee kovempaa kuin B-ryhmän tykit. MM-rallissa tulee vielä tunti ekan auton jälkeen kuskeja kuten Jari-Matti Latvala, Jaspar Vaher, Mikko Heikkilä ja Tuukka Kauppinen, nähtävää piisaa. Ja JWRC-kuskeillakin on yrkkää usein enemmän kuin taitoja.

Vaikka juoksisi pelkkien Rally1-autojen perässä, nekin ehtii nähdä ensin torstaina kolmesti shakedownilla, Harjulla, neljästi perjantaina, neljästi lauantaina ja kahdesti sunnuntaina.
 
Viimeksi muokattu:

Ykkösnick

Heh, Massa!
Liittynyt
1.12.2013
Viestit
718
Sijainti
Kerros 107
Juuri arkistoja selailin, niin passin pitkin hampain ostanut viimeksi 2019, jolloin on tullut edellisen kerran koko viikonlopun pätkältä toiselle tahkottua (välillä katsoen vain kärkiautot ja välillä jääden pyörittelemään silmiä vetomiehille). 2020 alkaen kiertänyt yleensä vain shakedownin ja jonkun pätkän, eli katsoen kaikki ketä tiellä on pysynyt. Tuossa vaiheessa rallipassin hinta oli noussut jo yli 30€ ja samalla tiimien määrä puolittunut siinä ajassa mitä olen ralleja aktiivisesti seurannut.

Kun asuu tämän tapahtuman keskellä lähes koko elämänsä, niin jollain tasolla tulee seurattua aina. Samoin 1000 lakes rally (historic, jonka pätkä ajetaan ihan mökin vierestä) ja tänä vuonna SM, mutta edelleenkään tämän tapahtuman hinta ja laatu ei kohtaa mielestäni lähimainkaan.

Toivon että järjestäjät joutuvat miettimään homman tulevien sääntömuutosten myötä uusiksi. Toki jos wrc27 ja rally2 ovat suunnilleen samalla viivalla, niin sijoituksista ajetaan ehkä kilpaa laajemminkin, kiin vain Toyota-cup jäsenten välillä, mutta en pidätä hengitystäni.

Veikkaankin, että tulee olemaan hätä myydä mahdollisimman paljon ensivuoden lippuja ennakkoon, jos hinnat aiotaan pitää nykyisellä tasolla.
 
Ylös