Sekalaiset asiajutut

  • Viestiketjun aloittaja Örfil
  • Aloituspäivämäärä

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Juu. Työterveyshoidon piirissä on vajaa kaksi miljoonaa suomalaista. Heidän kohdallaan homma toimii: lääkäriin pääsee heti, ohjataan tarpeen tullen nopeasti erikoissairaanhoitoon, kuntoutukseen jne. Käyttäjälleen palvelu on ilmaista. Tai ilmaista, kunhan sen on ensin itse suoraan ja työnantajan tilittämillä veronluonteisella maksulla maksanut. KELA korvaa osan; verorahoilla.

Siis, nuo ihmiset maksavat hoitonsa itse. Sen lisäksi he rahoittavat verorahoillaan myös muun perusterveydeydenhoidon. Ne arvauskeskukset, jonne muut jonottavat epäinhimillisen pitkään. Ja jonne sen rahoittajat eivät itse mene/pääse/joudu. Onkohan Perustuslakivaliokunta tullut miettineeksi tuota seikkaa? Onko oikein, kohtuullista ja tasa-arvoista sekä perustuslain mukaista, että 2 miljoonaa ihmistä rahoittaa terveyspalvelunsa kahteen kertaan? Kun Perustuslakivaliokunta moitteissaan käytti 'normaalina' nykyistä järjestelmää, jota ei saisi heikentää.

Nythän SOTE-uudistus todennäköisesti integroi työterveyshuollon perusterveydenhoidon kanssa. Ei niin, että työtätekevien palvelutaso heikkenee, vaan niin, että muutkin pääsevät samalle tasolle. Paha, paha, paha.

Voisi kuvailla niin, että valtakunnan jo olemassa oleva kapasiteetti, niin julkinen kuin yksityinen, otetaan tehokkaampaan käyttöön. Sama henkilöstö menee töihin samoihin rakennuksiin tekemään samaa työtä kuin ennenkin, mutta nyt tehokkaammin ohjattuna. On arvioitu, että kokonaiskustannus alkuhetkellä nousee. Tämä aiheutuu jonojen purkamisesta ja organisaatioiden luomisen alkukankeudesta. Kun nuo on taklattu läpi, pitäisi käydä niin, ettei kokonaiskustannus vuosien saatossa ainakaan paljon kohoa. Tämähän on yksi harjoitteen perustarkoitus: kunhan ei väestön ikääntyessä kovin paljon kasvaisi.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mulle ei ole valjennut tähän päivään mennessä, miksi meidän pitäisi verovaroin kustantaa kultahampaita yksityisille yrityksille, joissa nyt sattuu olemaan paljon väkeä, jotka ovat Kokoomuksesta siirtynyt sinne 'asiantuntijoiksi' ja lobbareiksi.

Tehköön ihan vaan niin hyvää palvelua, että yksityinen ihminen voi halutessaan kiikuttaa euronsa sinne. Miksi hemmetissä vielä pitäisi valtion lähteä tukemaan sitä ja samalla romuttaa oma, vielä toimiva, erikoissairaanhoito.

Tuskin kellään täälläkään on hirveän huonoja kokemuksia erikoissairaanhoidosta sairaanhoitopiirin järjestämänä.:doubtful:
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Mitenhän potilastiedot siirtyy sairaanhoitopiirin ja yksityisen välillä?
Ei kokonaisuudessaan mitenkään edes tulevalla lainsäädäntöehdotuksella. Ja jos halutaan kaikki laittaa yhteiseen kantaan, niin voin luvata että:
a) maksaa ihan vitusti ja toteutus tulee olemaan yhtä nopeaa ja helppoa kuin länsimetro (olinkohan optimistinen?)
b) tulee törkeän pahoja teknisiä ongelmia aiheuttaen myös hoidollisia ongelmia
c) tietoturva/-suoja kusee jossain vaiheessa, kun liian monella on liian laajat pääsyt järjestelmiin
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ei kokonaisuudessaan mitenkään edes tulevalla lainsäädäntöehdotuksella. Ja jos halutaan kaikki laittaa yhteiseen kantaan, niin voin luvata että:
a) maksaa ihan vitusti ja toteutus tulee olemaan yhtä nopeaa ja helppoa kuin länsimetro (olinkohan optimistinen?)
b) tulee törkeän pahoja teknisiä ongelmia aiheuttaen myös hoidollisia ongelmia
c) tietoturva/-suoja kusee jossain vaiheessa, kun liian monella on liian laajat pääsyt järjestelmiin
Tuota ounastelen itsekin. Varsinkin kohta c) stroolaa varmasti.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Tokihan tuleva mahdollinen laki pakottaa ostamaan palveluita tietyltä toimijalta, oli niille tarvetta tai ei. Ja sinne on liityttävä tietyn standardin mukaisesti - todella loistava hyökkäyspinta kenelle tahansa ulkoiselle taholle, joka haluaa saada yhteiskuntaamme sekaisin :thumbup:

Samoin moisilla kuvitteellisilla lakisääteisillä velvoitteilla ei tulla saavuttamaan kuviteltuja kustannussäästöjä, ihan kuin ei hankintalaillakaan. Tuo maksaa varsin monessa paikassa paljon enemmän kuin tilanne olisi ilman. Kuten jps forumilla todennut, niin lainsäätäjät ovat ajatelleet hyvää, mutta eivät ole millään ymmärtäneet, mitä se tulee oikeasti vaikuttamaan.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Katalonia julistautui itsenäiseksi.

Katalonia on julistautunut itsenäiseksi vastoin Espanjan hallituksen tahtoa. Julistus hyväksyttiin äänin 72-10. Kaksi äänesti tyhjää.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Espanjan hallitus voi ottaa käyttöön artikla 155:n, eli se voi pakottaa Katalonian itsehallinnon Espanjan keskushallinnon alle.

Espanjan senaatti käsittelee myös tänään Katalonian itsenäisyyttä ja kertoo virallisen kantansa myöhemmin iltapäivällä. Mikäli senaatti puoltaa itsehallinnon lopettamisesta, Katalonian aluehallinto voidaan erottaa heti lauantaina.
Edith... Rahoi reagoi nopeasti.

Espanja otti Katalonian haltuun


Espanjan senaatti on päättänyt
rajoittaa Katalonian itsehallintoa.

Itsehallinnon rajoittamisen puolesta
äänesti 214 senaattoria ja 47 äänesti
vastaan, kertoo sanomalehti El Pa s.

Senaatti antaa Espanjan
keskushallinnolle valtuudet Katalonian
suoraan hallitsemiseen, eli käytännössä
itsehallintoalueen haltuunottoon.

Senaatti hyväksyi Katalonian ottamisen
Espanjan hallintaan reilu puoli tuntia
sen jälkeen, kun Katalonia julistautui
itsenäiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
Pärkkeles kun olin vähän suunnitellu Barcelonan kisoja kohteeksi taas keväällä. Vähän tuo luo harmaita pilviä etukäteisvarauksille, vaikka tuskin se sotatantereeksi muuttuu mutta paha on silti ennustella tapahtumia.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Sote ei ole ainoa joka jäytää Kepun ja Kokoomuksen välejä.

SDP:stä ja kokoomuksesta sätitään keskustaa maataloustuista: ”On käsittämätöntä, että maatalouden tukeminen on pyhä lehmä”

Maataloustuista käydään jälleen kipakkaa poliittista keskustelua.
Hallitus päätti lokakuussa tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 miljoonalla eurolla.
Päätös synnytti kipakkaa mielipiteiden vaihtoa demarien, kokoomuksen ja keskustan välille.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) suivaantui loppuviikosta demarinuorten puheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven maatalouspuheista.

Näkkäläjärvi oli soimannut hallitusta, joka päätti lisätalousarviossaan tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 miljoonalla eurolla. Näkkäläjärvi piti erikoisena, että samaan aikaan, kun muun muassa koulutuksesta leikataan, maatalouteen löytyy lisää rahaa.

- Ei tämmöisiä rinnastuksia pidä tehdä, en tykkää niistä ollenkaan. Meidän on pidettävä huolta yhteiskunnan kokonaisuudesta, Leppä sivalsi Näkkäläjärveä Länsi-Uusimaa -lehdessä.

- Ruoka on välttämättömyyshyödyke. Kukaan ei voi olla yhtään päivää ilman sitä, Leppä muistutti ja jatkoi, ettei huoltovarmuus eli ruuan riittävyys ole Suomessakaan itsestäänselvyys.

"Pyhä lehmä"

Demarinuorten Näkkäläjärvi puolestaan pöyristyi ministeri Lepän pöyristymisestä.

- Todellisuudessa Leppä on ainoastaan pöyristynyt siitä, että joku uskaltaa arvioida maataloustukijärjestelmää kriittisesti. Maataloutta tuetaan Suomessa laskutavasta riippuen 2,1-2,6 miljardilla eurolla. Tuki tulee sekä EU:lta, että kansallisesta budjetista, Näkkäläjärvi kirjoittaa tiedotteessaan.

- On käsittämätöntä, että maatalouden tukeminen on Keskustalle pyhä lehmä, jota kukaan ei saa kritisoida. Maatalouteen ladotaan jo miljardikaupalla rahaa ja lisää vain tulee. Eikö mikään riitä? Onko ministeri Leppä todella sitä mieltä, että on leikattava mieluummin koulutuksesta, päivähoidosta, maanpuolustuksesta ja poliisilta ennen kuin voimme järkeistää maataloutta?, Näkkäläjärvi kysyy.

Huoltovarmuus?

Demarinuorten puheenjohtajaa ei Lepän puheet huoltovarmuudesta vakuuta.

- Maatalouden tukemista perustellaan usein huoltovarmuudella. Huoltovarmuus ja Suomen turvallisuus ovatkin erittäin tärkeitä asioita. Kukaan ei ole kuitenkaan kyennyt osoittamaan minulle, että juuri nykyinen korkea omavaraisuuden taso on välttämätöntä. Politiikan on pohjauduttava aina tutkimukseen ja faktoihin. Siksipä ministeri Leppä voisi tuoda julkisuuteen tällaiset laskelmat nykyisen omavaraisuuden tason välttämättömyydestä, Näkkäläjärvi vaatii.

Yhden ryhmän tuki?

Maataloustuet ovat viime aikoina saaneet kritiikkiä myös kokoomuksen leiristä.

Kun hallituksen viimeisin lisäapua maatalousyrittäjille selvisi, ihmetteli kokoomusnuoret "yhden yrittäjäryhmän massiivista tukemista".

- Jos viljelijöitä tuetaan huonojen säiden takia, niin olisiko syytä tukea myös laskettelukeskuksia, jos ei satu satamaan lunta? Tai rantalomakohteita, jos kesä sattuu olemaan kylmä? Säiden vaikutukset ovat tietenkin inhimillisestä näkökulmasta harmillisia, mutta yhden ryhmän tukemista muiden kustannuksella on hyvin vaikea perustella
”, kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Iida Aarnio kirjoitti tiedotteessa.

"Ruususen unta"

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen puolestaan kirjoitti kesän korvalla, että maatalouspolitiikkamme "on selvästikin nukkunut samanlaista Ruususen unta kuin työmarkkinamme".

- Koko julkistaloutemme on käytävä armottoman kriittisesti läpi ja karsittava epätarkoituksenmukaisia menoja. Tämä koskee myös ja ehkä aivan erityisesti maatalouspolitiikkaa, jossa kunnostaudumme tällä hetkellä Euroopan avokätisimpänä tukien maksajana. Maatalouspolitiikkamme on selvästikin nukkunut samanlaista Ruususen unta kuin työmarkkinamme. Heikot hallituksemme eivät ole uskaltaneet toteuttaa sellaisia reformeja, joilla saamme itsellemme kestävän ja kannattavan maatalouden.

- Suomessa on kuitenkin tapana hokea lähes aivottomasti, ettei saa ”asettaa vastakkain” esimerkiksi maataloustukea ja sosiaaliturvaa. Päinvastoin, ne nimenomaan pitää asettaa vastakkain. Jos eduskunnan budjettipäätökset ovat järkeviä, jokaisen menokohteen viimeisen euron pitäisi tuottaa sama rajahyöty Suomen kansalle, Vartiainen kirjoitti.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Otetaan valtion budjetti. Sitten siirretään sivuun ne kohdat joihin ei saa koskea ja sitten leikataan niin perkeleesti kaikista muista.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Sote ei ole ainoa joka jäytää Kepun ja Kokoomuksen välejä.
Hämmästyttää, että olen Lepän kanssa asiasta samaa mieltä. Olen joutunut perehtymään maatalouteen (Veskultakin kysellyt) ja ei ole todellakaan helppoa heillä. Jos he saisivat kohtuullisen maksun viljasta yms. niin tukia voisi vähentää, nyt ne menee välittäjien taskuihin.

Jos kaikki ruokakin olisi tuontitavaraa niin kovin heiveröisellä lattialla seisomme.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Hämmästyttää, että olen Lepän kanssa asiasta samaa mieltä. Olen joutunut perehtymään maatalouteen (Veskultakin kysellyt) ja ei ole todellakaan helppoa heillä. Jos he saisivat kohtuullisen maksun viljasta yms. niin tukia voisi vähentää, nyt ne menee välittäjien taskuihin.
Tästähän minäkin olen kommentoinut. Nyt hynkyt menee jalostukseen ja jakelun taskuihin, ja valtio pitää alkutuotantoa pystyssä.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
En keksi miten nuorisojärjestöjen räksyttäminen liittyy hallituspuolueiden väleihin.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24296
Sijainti
lappeen Ranta
En keksi miten nuorisojärjestöjen räksyttäminen liittyy hallituspuolueiden väleihin.
Veikkaan, että jos hallituspuolueiden välit ovat silkkaa auvoa, niin silloin samaisten puolueiden nuorisojärjestöt ei räkytä hallituskumppanipuolueiden linjanvedoista.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Itse veikkaan että nuorisojärjestöt huutelevat tilanteen tullessa aatteen palon voimalla sen kummemmin miettimättä.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ihan hyvät kikyt.

Kokoomuksen ”sotekaveruksilla” huima tulokehitys - Mehiläiseen siirtyneet Lasse Männistö, 35, ja Joonas Turunen, 32, tienasivat kumpikin viime vuonna yli 100 000 euroa

Sunnuntai 5.11.2017 klo 19.05
Valtakunnan politiikan yksityiseen terveysbisnekseen vaihtaneet Lasse Männistö (kok) ja Joonas Turunen (kok) tekivät viime vuonna hyvän tilin. Myös entinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) ansaitsi mukavasti.

Mehiläisen terveysasemista ja ulkoistuksista sekä yhteiskuntasuhteista vastaavan johtajan Lasse Männistön verotettavat ansiotulot olivat viime vuonna 142 000 euroa eli reilut 11 000 euroa kuukaudessa. Männistöllä ei ollut verotettavia pääomatuloja.
Kokoomuksen kansanedustajana vuosina 2011-2015 toiminut Männistö aloitti Mehiläisessä toukokuussa 2015.
Toissa vuonna Männistön verotettavat ansiotulot olivat 121 000 euroa. Kansanedustajan palkkio on 76 884 tai 82 644 euroa vuodessa.
Männistön ja hänen hyvän ystävänsä, Mehiläisen liiketoiminnan kehityspäällikkönä työskentelevän Joonas Turusen verotettavat ansiotulot ovat nousseet vuosi vuodelta.
Vielä vuonna 2009 Männistö ansaitsi 44 000 euroa ja Turunen 18 000 euroa.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Tulikin vaan kikystä mieleen, että duunarien pikkupalkan 0,1 % palkankorotus tuntuu olevan liikaa, mutta jättipalkkaisten johtajien monen prosentin taas ei. :dunno:
 

Örfil

Guest
Pikkusumma x iso työntekijämäärä vs. muutama johtaja x iso korotus, kummasta tulee isompi summa?

Niin se menee, vaikka se välillä aiheuttaa harmitusta tai jopa vitutusta.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tulikin vaan kikystä mieleen, että duunarien pikkupalkan 0,1 % palkankorotus tuntuu olevan liikaa, mutta jättipalkkaisten johtajien monen prosentin taas ei. :dunno:
Eipäs noita montaa ollut, jotka kikyyn lähti mukaan. Esimerkkiähän noiden pitäisi näyttää, oli vaikutus mikä tahansa.

Sipileisson kiitteli Supercellin johtajia kun maksavat veronsa Suomeen. Tavan duunarille ei ole muuta optiota edes olemassa. Eipä kuulu piäministerin kiitoksia heille.
 
Ylös