Nyt ihan paras ole tähän sanomaan, mutta käsittääkseni terveyskeskusmaksu koskee tätäkin. Ja silloinhan maksun suuruus on kunnasta kiinni. Täällä esim. on 11 euroa per lääkärikäynti. Sairaanhoitajalle pääsee ilmaiseksi.Tuosta kannattavuudesta tuli mieleen kysyä, että maksaako hammaslääkärikäynti (rutiinitarkastus) Suomessa jotain, jos ei omaa muuta kuin sen perussairasvakuutuksen?
Ok kiitos, eli siis ilmeisesti ihan pelkkä tarkastus on kaiketi kuitenkin vielä aika edullista.Nyt ihan paras ole tähän sanomaan, mutta käsittääkseni terveyskeskusmaksu koskee tätäkin. Ja silloinhan maksun suuruus on kunnasta kiinni. Täällä esim. on 11 euroa per lääkärikäynti. Sairaanhoitajalle pääsee ilmaiseksi.
Hampipuolella on lääkäreiden lisäksi nykyään myös hammashygienikot, jotka ovat siis lisäkoulutettuja hammashoitajia ja saavat tehdä jonkinlaisia operaatiotakin, kuten hammaskiven poistoa jne. Ja ennenkaikkea hammastarkastuksia. En sitten tiedä maksaako tuo kuinka paljoa, vai rinnastetaanko sairaanhoitajan tekemiin operaatioihin, että olisi ilmaista?
YTHS:llä ensimmäinen tarkastuskäynti on ilmainen, kannattaa toki hyödyntää ennen valmistumista.Silloin kun ilmaiseksi pääsi, kyllä siitä yli 5 vuotta on. Ei ole oireita ollut, joten en ole varannut tarkastusaikaa, koska ei ole huvittanut.
:eek!::eek!::eek!::eek!::eek!:parin kuukauden päästä ehkä pääsee
Jonottaa ilmaseen. Tarkistuskäynnin hinta on paljolti riippuvainen siitä mitä siellä lisäksi tehdään. En mee takuuseen, mutta oisko parikymppiä ilman toimia. Julkisella puolella siis.:eek!::eek!::eek!::eek!::eek!:
Jos ei ongelmia ole, niin mikäpä kiirus siinä olis, en mä sitä, tuo odotusajan pituus tuli vaan vähän puskista.Jonottaa ilmaseen. Tarkistuskäynnin hinta on paljolti riippuvainen siitä mitä siellä lisäksi tehdään. En mee takuuseen, mutta oisko parikymppiä ilman toimia. Julkisella puolella siis.
Editoin suuntaa antavan hinnaston viestiin. HUOMASITKO, HÄH????Jos ei ongelmia ole, niin mikäpä kiirus siinä olis, en mä sitä, tuo odotusajan pituus tuli vaan vähän puskista.
Tarkistus on tarkistus, lisäoperaatiot (paikkaukset yms.) tulevat tietysti siihen päälle.
Huomasin. Mitäköhän toi Hammaslääkärin vastaanotto (9,60 €) pitää sisällää?Editoin suuntaa antavan hinnaston viestiin. HUOMASITKO, HÄH????
Jotakuinki. Eli 9.60+6.20 on aika lailla minimi.Huomasin. Mitäköhän toi Hammaslääkärin vastaanotto (9,60 €) pitää sisällää?
- Päivää!
- Päivää, yheksäneurookuuskytä kiitos!
Periaatteessa näinkin, mutta toisaalta tietysti sääli, jos joku sen vuoksi jättää tarkistuskäynnit väliin. Ihminen kun on usein luonteeltaan pihi, heti kun kyse on omasta terveydestä eikä mihinkään edes satu. Siis vielä.Oma kanta noihin maksuihin on sen suuntanen, että jonkinlaiset pitää olla, ettei tule joutokäyntejä. Lääkärin koulutus maksaa satoja tuhansia euroja yhteiskunnalle, joten ois ihan kiva, ettei niiden aikaa kovin tuhlailtas.
Eli perusmaksut on suht kohillaan. Isommista remonteista en tiedä.
Jaa-a, vaikkaisin että se on paikan ja työn hinta. Muovia toki enimmäkseen laitetaan.Toi maksimihinta (40,20 €) hampaan paikkauksesta kuulostaa yllätävänkin edulliselta, vai onko tuo vain amalgaamipaikan hinta? Vai sisältääkö tuo vain työn hinnan?
Ainakin kun tuota oman kunnan listaa katselen, niin en osaa ymmärtää sitä mitenkään muuten kuin että kyse on hoitomaksusta, eli siitä koko hommasta paikkoineen ja töineen.Toi maksimihinta (40,20 €) hampaan paikkauksesta kuulostaa yllätävänkin edulliselta, vai onko tuo vain amalgaamipaikan hinta? Vai sisältääkö tuo vain työn hinnan?
Sen ekan kerran jälkeen ei käynti YTHS:n hammaspuolella ole ilmaista, mutta ei se nyt hirveästi maksakaan. Muutaman euron kunnallista halvempaa, kun Helsingin hintoihin vertasin.Jonottaa ilmaseen.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920912Suun ja hampaiden tutkimus ja hoito
Terveyskeskuksessa annetusta suun ja hampaiden tutkimuksesta ja hoidosta voidaan periä perusmaksuna enintään 7,50 euroa käynniltä, kun hoidon antaa suuhygienisti. Hammaslääkärin antamasta hoidosta voidaan perusmaksuna periä enintään 9,60 euroa ja erikoishammaslääkärin antamasta hoidosta enintään 14,00 euroa käynniltä. (17.11.2011/1147)
Edellä 1 momentissa säädetyn perusmaksun lisäksi voidaan kulloinkin voimassa olevan terveydenhuollon toimenpideluokituksen mukaisista suun terveydenhuollon toimenpiteistä periä enintään seuraavat maksut:
1) kuvantamistutkimukset:
a) hammaskuva 6,20 euroa;
b) leukojen ja koko hampaiston panoraamaröntgenkuvaus 13,80 euroa;
2) ehkäisevään hoitoon kuuluvat toimenpideluokituksen SC-ryhmän suun terveyden edistämisen toimenpiteet 6,20 euroa käyntikerralta;
3) tutkimukset, hammastarkastukset ja sairauksien hoito toimenpideluokituksen vaativuusluokan mukaan, lukuun ottamatta 4 kohdassa lueteltuja proteettisia toimenpiteitä, seuraavasti:
a) 6,20 euroa vaativuusluokkaan 0–2 kuuluvasta toimenpiteestä;
b) 13,80 euroa vaativuusluokkaan 3 ja 4 kuuluvasta toimenpiteestä;
c) 27,50 euroa vaativuusluokkaan 5–7 kuuluvasta toimenpiteestä;
d) 40,20 euroa vaativuusluokkaan 8–10 kuuluvasta toimenpiteestä;
e) 56,40 euroa vaativuusluokkaan 11 tai sitä suurempaan vaatimusluokkaan kuuluvasta toimenpiteestä;
4) proteettiset toimenpiteet:
a) proteesin pohjaus 40,20 euroa;
b) proteesin korjaus 27,50 euroa;
c) akryyliosa- ja kokoproteesi 134,20 euroa;
d) kruunut ja sillat 134,20 euroa hampaalta;
e) rankaproteesi 163,00 euroa.
Jos noin on, niin sitten on tosiaan edullinen. Täällä maksan muovipaikasta tommoset 90 euroa, sairasvakuutus maksaa vain amalgaamipaikan, joka toisaalta taas on täysin ilmainen, mutta en minä semmosta enää suuhuni halua. Hammaskivenpistosta (sisältäen hampaiden puhdistuksen ja kiillotuksen jne.) taas maksetaan keston mukaan, noin kuudellakympillä yleensä pärjää. Tarkastukset, hampaanpoistot, juurihoidot, röntgenit ja vastaavat ovat myös ilmaisia operaatioita. Puudutuspiikistä tarttee maksaa, paitti jos se on aivan välttämätön (kuten esim. juurihoidossa ja hampaanpoistossa).Jaa-a, vaikkaisin että se on paikan ja työn hinta. Muovia toki enimmäkseen laitetaan.