Ovatko suomalaiset tylsää seuraa ja huonoja tekemään bisnestä? Tätä kysymystä pohti lifestyle-lehti Monoclen päätoimittaja Andrew Tuck kolumnissaan pari numeroa sitten.
Tuck vertaili jalankulkijoiden suhtautumista punaisiin valoihin eri kaupungeissa. New Yorkissa ja Lontoossa tie ylitetään, vaikka valo on punainen ja joukko autoja kaasuttaa kohti suojatietä.
Helsingissä sen sijaan odotetaan kiltisti vihreää valoa, vaikka tiellä ei liiku kuin kylmä tuuli.
Tuckin johtopäätös oli, että elämä on kivempaa ja bisneksen teko sukkelampaa niissä paikoissa, joissa ihmiset ovat valmiita ottamaan riskejä tietä ylittäessään.
Silloin he ovat rohkeampia myös muilla elämän osa-alueilla – ja kiinnostavampaa illallisseuraa kuin turvallisuushakuiset tylsimykset.
On totta, että harvassa maailman pääkaupungissa odotetaan punaisen ukon vaihtumista vihreäksi yhtä uskollisesti kuin Helsingissä.
Syynä tähän lienee paitsi lainkuuliaisuus myös jonkinlainen pelon ja ryhmäpaineen yhdistelmä. Emme uskalla toimia toisin kuin muut, vaikka mieli tekisi. Kukaan ei halua olla ensimmäinen, joka harppoo rohkeasti tien yli.
Mutta pitäisikö asiasta olla huolissaan?
Poikkeuksellisen hyvin pärjänneitä firmoja kuvaillaan maailmalla usein termillä "game changer". Tällaiset yritykset eivät noudata pelin sääntöjä vaan kirjoittavat ne uusiksi ja kahmivat voitot itselleen.
Hyvä esimerkki on Apple, joka mullisti puhelinbisneksen ja vei Nokialta – sekä monelta suomalaiselta – leivän suusta.
Jos siis haluamme tulevaisuudessakin särvintä pöytään, tämä maa tarvitsee enemmän niitä, jotka haastavat normit ja kävelevät ronskisti punaisia päin.
Itse en tosin rehellisesti sanottuna ollut pätkän vertaa huolestunut kansantaloudesta vaan siitä, mitä meistä maailmalla ajatellaan.
Tuntui kiusalliselta lukea tällaista suomalaisen kansanluonteen analyysia tyylitietoisten maailmankansalaisten suosimasta Monoclesta, joka sentään vielä pari vuotta sitten valitsi Helsingin maailman parhaaksi asuinpaikaksi.
Yhtäkkiä taannuimme pohjoismaisista edelläkävijöistä hitaiksi tylsimyksiksi, joiden kanssa kukaan ei halua istua samaan pöytään.
Noh, vahinko on jo tapahtunut ja korjaantuu vain määrätietoisella toiminnalla. Kun siis seuraavan kerran näen Monoclen päätoimittajan oloisen miehen liikennevaloissa, aion kävellä rohkeasti punaisia päin. Ihan sama, tuleeko autoja vai ei.
Se on pieni askel ihmiselle mutta suuri askel Suomi-brändille.
Valtteri Väkevä
valtteri.vakeva@radiohelsinki.fi
Kirjoittaja on Radio Helsingin ohjelmapäällikkö.