Sossun asiakkaiden oma säie

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja haju
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Oletko saanut toimeentulotukea?


  • Äänestäjiä yhteensä
    36

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Tämä säie on pyhitetty toimeentukiluukulla asioineille hahmoille. Kaksinaamaisten perintörahoilla elävien tekopyhien riistäjien sivustahuutoja emme kaipaa.
 
Olin asiakkaana 5 vuotta ja toivon,että enää ei tarvitsisi joutua.Nauttivat pienen ihmisen kyykyttämisestä ja elämään puuttumisesta.Vittu! Alkoi ottaa päähän kun muistelee koko asiaa:mad_old:
 
Yhtenä tai kahtena opiskelukesänä piti mennä sossun luukulle, kun ei ollut mahdollisuutta kesällä opiskella/kesätöitä. Opintolainakin oli jo tuhlattu kesään mennessä :o.
Jos opintolainaa ei ole ottanut, niin ei taida saada myöskään sossusta rahaa. Vai muistanko väärin?
 
Olin vähällä vastata että olen, tarkemmin mietittyäni päädyin kuitenkin tulokseen että paikka josta opiskeluaikana tukia anoin oli Kela.
 
Edellisen laman aikaan opiskellessa kesätyöpaikat olivat joskus kiven alla ja muistan hakeneeni toimeentulotukea kerran tai pari.
 
Ite kävin intin jälkeen sossun luukulla. Kesällä kun ei oikeen ollu mahollisuutta opiskella, eikä töitäkään ollut tiedossa. Kahdelle kuukaudelle maksoivat mukisematta ja täti pyys kauniisti tulemaan toistekkin, jos vähänkään siltä tuntuu. Ei jäänyt siis lainkaan huonot fiilikset tästä käynnistä.
Jos opintolainaa ei ole ottanut, niin ei taida saada myöskään sossusta rahaa. Vai muistanko väärin?
Oon kuullu sanottavan, että lainaa ei ole pakko ottaa, mutta se lainan maksimimäärä lasketaan joka tapauksessa tuloksi. Enpä tiedä sitten onko tämä yleinen tapa laskea vai onko joku virkailija sooloillut.
 
Koskaan en ole luukulla käynyt. Hoidin asiat kirjeitse. Kätevää kun sai rahaa. Asiakassuhteen pidentyessä se ei välttämättä olisi ollut enää mukavaa. Kutsuivat jo kyykytettäväksi, mutta en mennyt kun se suhde oli loppumassa.
 
Edellisen laman aikana olin pitkäaikaistyöttömänä, joten olin jonkin aikaa vakioasiakas. Sain hyvää palvelua eikä kyykyttämistunnelmaa ollut. Sain sen, mihin olin oikeutettukin.
 
Itellä ei kanssa ollut ongelmia opiskeluaikana, sain tukea sen verran että sillä maksoi laskut ja eleli. Muistaakseni.
 
Edellisen laman aikana olisin tulojen puolesta joissain väleissä ollut oikeutettu toimeentulotukeen. Kuitenkin sen hakeminen olisi vaatinut turhan paljon paperitöitä ja erilaisia selvityksiä sekä osakesäästöjen realisoimisen, joten olisi ollut idioottimaista edes hakea sitä.
 
Ylös