Sotšin talviolympialaiset 6.2.-23.2.2014

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8300
Kuzminalla naama kukkii taas olympialaisten kunniaksi. Lopullinen palkintojenjako luvassa joskus vuoden 2022 tienoilla.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18223
Kakkossijaan jäänee reilu puoli minuuttia eli sakkokierros. Mahdollisuudet siis takaa-ajossa pallille on, jos homma kulkee paremmin.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Viittasin maanhipaisun rangaistavuuteen.
Samasta asiasta puhui, oli vain sillä kannalla mikä on normaalisti ei FIS-kisoissa tuomarointilinjana, näissä hipaisuja ei oteta niin tarkasti. Nyt tuomarit oli valinneet yleisesti linjan, että maakosketuksista rokotetaan, mutta se ei toteutunut kaikkien kohdalla. Samanlaista linjattomuutta se on ollut myös mm-kisoissa. Ei FIS:n tuomareita edes pitäisi päästää tuomaroimaan sellaisiin kisoihin mitkä perustuu täysin tuomareiden pisteytykseen. FIS:n tuomarit eivät ole oikeastaan missään lajissa tasapuolisia.
 
Viimeksi muokattu:

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8300
- Viimeisen (laukauksen) jouduin ottamaan kokonaan uudestaan. Ensimmäisen laukauksen kohdalla en nähnyt kunnolla taulua. Siinä tuli joku heijastus tai joku, Mäkäräinen kertoi.

- Oli kyllä raskasta hiihtääkin. Valitettavasti meidän huolto ei onnistunut tänään yhtään. En muista milloin olisin noin huonolla suksella hiihtänyt, hän jatkoi.
Joka neljäs vuosi? No on tuossa vielä pari mahdollisuutta onnistua.
..

Illan mäenlaskukisassa taitaa olla positiivisinta se, että Ahonen ei ole vaarassa sijoittua neljänneksi.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Käyttiköhän ampuhahiihdon huolto tuekseen maastohiihdon huoltoa jossa luulis olevan paremmat tiedot olosuhteista. Ainakin maastohiihdossa tehdään enemmän testausta useammin huoltajan ja urheilijan voimin.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Andersonilla oli ihan perusgräbit, mutta kuten aiemmin jo totesin tuli ero Rukajärveen viimeksimainitun reileistä ja siitä, että voittajan hypyt olivat ilmavampia. Ihan oikein meni.
Niiltä kaikilta ne antsa-lasit pois päästä joiden mielestä Rukajärvi olisi ansainnut voiton jenkin sijaan.

Olihan tuon jenkin lasku puhtaampi ja vaativampi verrattuna Ennin laskuun.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18223
Kakkossijaan jäänee reilu puoli minuuttia eli sakkokierros. Mahdollisuudet siis takaa-ajossa pallille on, jos homma kulkee paremmin.
Tulihan siihen 50 sekuntia, eli kaksi kierrosta. Otetaan puheet mahdollisuuksista takaisin. Vaatisi melkein nolla-ammuntaa, mikä on tilastojen valossa 4 paikan kisassa aika epätodennäkäistä.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8300
Jarkko ilmeisesti on.
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Ahonen kakkoskierrokselle, kiitos Severin Freund 9.2.2014
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Suht onnetonta, kun kisan jälkeen Mäkäräinen vasta viitsii kertoa että kuiva sisäilma ärsytti hengitystiet. Muut ovat saaneet limakalvon kosteutusta ja ilmankostuttimet huoneisiin, kunhan ovat Hakkaraiselle asiasta jaksaneet sanoa.

Kyllä on ihan amatöörien hommaa tuokin.:nope:
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Tuo Mäkäräinen on ihan Salon tapainen selittäjä. Itsessä ei ole mitään vikaa. Kehtasi edes alkaa huoltoa syyttämään. Todellakin amatöörien puuhastelua.

Niin ja Kaisa. Se nyt vaan on niin, että talvella kurkku on koetuksilla. Teen juonti ja fiksuus auttaa, mutta totta helvetissä kun vedät täysiä ja selkeästi hermoilet hiihdon kanssa, niin tulos ei voi olla kuin kärjen takana.

Yksinkertaista. Aikamoisen yllätttynyt olin Kaisan luonteen laadusta. Selittelee minkä kerkiää ja huollon haukkui kolmosen teksti-tv:llä.
 
Viimeksi muokattu:

Googol

Well-known member
Liittynyt
29.3.2009
Viestit
1034
Kuuluuko muilla Sotshi Areenasta selostus? Mulla kuului useimmiten ainakin joku kieli, mutta nyt ei kuulu mikään.

EDIT: IE:llä toimii.
 
Viimeksi muokattu:

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8300
Suht onnetonta, kun kisan jälkeen Mäkäräinen vasta viitsii kertoa että kuiva sisäilma ärsytti hengitystiet. Muut ovat saaneet limakalvon kosteutusta ja ilmankostuttimet huoneisiin, kunhan ovat Hakkaraiselle asiasta jaksaneet sanoa.
Piti olla tuttu paikka esikisoista ja ei yllätyksiä jne. Pitää puuhastella joka neljäs vuosi.


- Hiihto- ja ampumahiihtopaikan kisakylän vastuulääkäri Jari Havela ei ole kuullut tästä mitään eikä sen paremmin Ilkka Tulikoura, joka kävi pari päivää sitten tapaamassa Kaisaa. Kaikki oli silloin kuulemma ok. Pidämme joka ilta myös lääkäripalaverin, eikä niissäkään ole tullut ilmi, että joku olisi tiennyt tällaisesta.
IS
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Piti olla tuttu paikka esikisoista ja ei yllätyksiä jne. Pitää puuhastella joka neljäs vuosi.
Jos mulla olisi herkkyyksiä asian suhteen, niin kuljettaisin omaa ilmankostutinta koko ajan reissuissa mukana.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13841
Tuo huollon haukkuminen hiukan minullekin särähti korvaan, kun olikos Kaisa nyt 3nneksi nopein kaikista pelkän hiihdon osalla? Sakkokiekat sitten pudotti vaan kauas.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Tuo huollon haukkuminen hiukan minullekin särähti korvaan, kun olikos Kaisa nyt 3nneksi nopein kaikista pelkän hiihdon osalla? Sakkokiekat sitten pudotti vaan kauas.
Niin. Joo.

Hiihdossa Kaisa olikin näköjään ihan kärjen vauhdissa, mutta kuten sanoit, sakot pudottivat Kaisan sijoitusta merkittävästi.

Voittajat vaan vetää nollat taulussa ampumisen ja niin taisi tehdä eilisen voittajakin. Yleensä eivät hassaa yhtään kutia, jos nyt olen vähääkään kartalla, sen tarkemmin en ole lajia seurannut, mutta sanotaan, että minulla on vahva mutu, että voittaja ampuu täydellisen rivin ja lentää hiihtäen maaliin.
 
Viimeksi muokattu:

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Kaisa oli hitaimpia ampujia. Oli ilmeisesti hiihtänyt liian kovaa - seurannut muiden vauhtia ja mennyt sen mukaan? Ampumapaikalla sitten syke liian korkealla? Punkkinen kiinnitti samaan huomiota.

Onneksi Punkkinen oli kommentaattorina, sillä Tapola (vai kuka se selostaja olikaan) oli aika pihalla suurimman osan aikaa. Ei älynnyt italialaisten hyviä väliaikoja yms.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8300
Laukkanen erikoisrinttiin ja Iivo väliaikamatkalle. Ja lumikouru uunijääteloä.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Pakko peesata Baba Lybeckiä. Pekka Koskela voi yllättää. Tänään. Siinä silkin pehmeässä teräluistelussa.
 
Ylös