Suomalaista Formulataivalta 40 vuotta

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1931
Sijainti
Vyborg
Minun mielestäni kun ajattelee jälkeenpäin sitä kuinka Keke rämpi aika pahasti silloin 81 kautena Fittibaldin tallin kalustolla, jolloin ei saanut edes kerättyä yhtään pistettä koko kauden aikana.
Niin sitten kuinka ollakkaan vuosi myöhemmin Keke pääsikin Williamsille Jonesin paikalle, jonka ansiosta Keke voitti dramaattisten vaiheiden jälkeen maailmanmestaruuden 1982 Las Vegasin päätöskisassa Williamsilla.

Jota voi tietyllä tavalla pitää pienenä ihmeenä sitä mestaruutta. Koska vielä edelliskautena Keke taisteli lähtöruudukon häntäpäässä päästääkseen edes aika-ajojen karsinnoista kisoihin mukaan kilpailukyvyttömällä Fittibald-autolla.

Jonka takia Kekeä parjattiin kovasti lehdistössä, koska siihen aikaa lajin tekniikasta ei ymmärretty paljoa Suomessa. Mutta Keken menestyksen myötä alkoi pian mielipiteet muuttumaan myönteinsempään suuntaa lehdistössäkin, jonka myötä alkoi formuloiden suosio kasvamaan täällä Suomessa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Viimeksi 18.10 viime vuonna tähän toikkiin vastanneena tietenkin vuosien 1978-1981 läpikäyntien päätteeksi silloin päätin, että isommin ei tulisi päivityksiä vuoden 1982 osalle.

Tosin huolimatta 10 vuotta sitten kirjoitetun silloisen 30-vuotisjuhlatoikin (Oikeammin valtavasti tekstimääriltään lisättyyn, muun nimimerkin kirjoittamaan alkuperäistoikkiin.) päätin kuitenkin näin jälkikäteen kirjoittaa erinäisiä pienempiä huomioita Keken mestaruuskaudesta 1982 eli jälleen suomalaisen formulataipaleen mukaisesti 40 vuoden takaa.

Jokaisesta kisasta kirjoitetaan jotakin tietysti tiivistetysti ranskalaisin viivoin. Keken pääsy Williamsille tietenkin lisää huomioita väistämättä jonkin verran vuosien 1978-1981 huomiointeihin nähden.

Kirjoitanko jonkun muun kuten Andrea de Cesariksen huomioista vuodelta 1982 vai esimerkiksi sittenkin vielä vuoden 1981 HTV:n Grand Prix-ohjelman lähetyksistä niin nähtäväksi jää.

Nyt kuitenkin mennään tiivistetysti kauden 1982 pariin ja huomioitavaa on, että useampi kisa huomioiden voi päättyä samaan viestiinkin.

Toki mikäli merkkimäärä ei riitä tai tekstin sujuvuuden kannalta on parempi käsitellä jokaista Keken huomiokisaa erikseen ilmiöineen (Nyt pidän niitä vähempänä kuin vuosien 1978-1981 suhteen kun niistä voisi puhua helpostikin vaikka päiväkausia vuoden 1982 suhteen.) niin sitten tulee tietenkin omat viestinsä.

Eli jos vaikka nyt Kyalamista näin esimerkiksi kirjoittaisin paljon huomioita, mutta Rio de Janeiro ei mahtuisi niin sitten Riolle tulisi oma viestinsä kokonaan ja siihen yrittäen mahduttaa Long Beachin tapahtumat.

Imola 1982 jää väliin tai on huomiotu tavallista lyhyemmin koska Keke ei siinä ajanut.

Näillä puhein vuoteen 1982 siis tiivistetysti muistoihin pureutuen!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Keke Rosbergin vuosi 1982 oli totisesti rikas tapahtumiltaan!

Kauden kisat kuten oletetut varakisat käydään läpi olosuhteiden niin salliessa tietenkin nyt tiivistettynä 30-vuotisjuhlatoikkiin nähden.

Tämä viesti ranskalaisin viivoin on lyhyt ennakko pitkälti Williamsin asemasta Keken suhteen kun seuraavasta viestistä varsinaisesti alkaa tapahtumatiivistykset kauden kisoista:

Ennen kautta

- Ylipäätään Las Vegasin 1981 erittäin iloisesta hyvin happamaksi levinnyt tunnelma Williams-tallissa kisan jälkeen avasi tien Suomen Keijo Keke Rosbergille sinne

- Carlos Reutemannin kanssa talli riiteli niin ajamisen, menetetyn mestaruuden suhteen kuitenkin yritettävästä, dramaattisesta oikeustaistelusta kuten myös siitä, että Reutemann lähtiessään ei enää pääsisi Williamsille uudestaan!

- Alan Jonesin lopetuspäätös liennytti kuitenkin jyrkintä kantaa suhteessa Reutemanniin

- Kekelle avautui paikka osin siinäkin kohussa, että nuori Jonathan Palmer jäi testaamaan ja olemaan edelleen enintään kolmoskuskina

- Keke ajoi myös erittäin salaisella kuusipyöräisellä Williamsin testiautolla hyviä tuloksia, mutta auton krooninen vetoakselivika kuten myös epävakainen tasauspyörästö pitivät tallin edelleen nelipyöräisenä Kyalamiin

- FW07:llä kausi aloitettiin, mutta FW08 oli erittäin hätätapauksia huomioimatta vielä kesken joskin valmis toki vuoteen myöhemmin

- Keke pisti tupakaksi heti kun sopimus oli paperissa jolloin vähänkin tietäen muutoin Keke olisi lentänyt tallista ulos heti kun Frank ei isommin tupakointia sietänyt!

- Tosin Frank osasi sittemmin ottaa Keken tempun huumorina
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Keke Rosbergin vuoden 1982 huomiot ranskalaisin viivoin alkavat tästä viestistä eteenpäin kauden kisoista puhuen.

Joitakin kisoja tulee mikäli mahdollista niin yhteen nippuun huomioineen ja muutoin tietenkin erillisiin viesteihin.

Imola 1982 on poikkeus säännössä kun Keke ei siinä mukana ollut.

Nyt siis Kyalamiin 1982:

Kyalami 1982

- Ilmiöistä puhuen Keke kuten maaniteltu Carlos Reutemann aloittivat kauden FW07D:llä

- Tosin Kyalamin ajajalakko oli pilata kaiken heti alkuunsa ja Keke oli pelätä Williamsilta uloslähtöä vakavastikin jolloin suomalaisen mietteet olivat kuin Manfred Winkelhockilla ATS-tallissa!

- Välillä hyvinkin dramaattisesti oli puhetta melkoisesta tallien kuskikarusellista kun Bernie Ecclestone sanoi kiihkossaan hetkeksi irti Nelson Piquetin ja Riccardo Patresen sopimukset jolloin Hector Rebaque vielä kutsuttiin takaisin Kyalamiin ja esimerkiksi Brian Henton oli lähteä takaisin Englantiin siksi, että hänellä oli sopimus kolmen eri tallin kanssa kaaoksessa yhtä aikaa voimassa ja kun Arrows-talli ensin esti Hentonin ajot ja sitten viime hetkellä salli kuitenkin hänen ajaa!

- Teddy Yip oli varannut lentoliputkin pois ennen kuin viime hetkellä sitten Derek Daly sai suostuteltua hänet jäämään jolloin Daly sai ajaa Theodorella

- Virallinen Harjoitus sitten sovun löydyttyä ei tuottanut yllätyksiä mitä nyt puolivälissä tietenkin vettä satoi ja paalupaikan vei Rene Arnoux ja Rosberg oli seitsemäs eli juuri Reutemannin edellä

- Mauro Baldi karsiutui kun ihan vähän parempi oli Jean-Pierre Jarier, Riccardo Paletti myös vähän hitaampana karsiutui kuten myös Brian Henton tilapäiskuskina Arrowsille ja Teo Fabi kun turbon paineet pettivät kesken kierrosyrityksen ja kun Roberto Guerrero oli vetäytynyt kisaviikonlopulta täydentäen karsiutuneet

- Lähdössä Arnoux oli kärjessä ja Piquetin auto ensin sammui ja sitten turboviiveen elvyttäessä rajusti moottorin pääsi Piquet hieman säikähtäneenä lähdön jälkeen kuudenneksi!

- Järjestys oli aluksi Arnoux, Alain Prost, Gilles Villeneuve, Didier Pironi, Riccardo Patrese, Piquet, Reutemann, Rosberg, John Watson, Jacques Laffite, Michele Alboreto ja Niki Lauda

- Jean-Pierre Jarier kuten myös Nigel Mansell olivat keskeyttäneet heti lähdön jälkeen kun Derek Ongaro ei suostunut uusintalähtöä ottamaan

- Neljänteen kierrokseen mennessä Piquet keskeytti, ei tosin moottorin oikuttelun vaan kroonisesti lukkoon menneiden jarrujen aiheuttamaan ulosajoon

- Villeneuven keskeytettyä Keke oli ensi kerran vähään aikaan pisteillä eli viidentenä kierrokseen 7 mennessä mitä nyt sitten vaihdekepin nuppi löystyi irroten ensimmäisen kerran suomalaiselta ensimmäisen kerran kisapäivänä

- Kierrokseen 12 mennessä Eddie Cheever oli keskeyttänyt, kierrokseen 14 mennessä Prost johti, Rosberg oli noussut peräti palkintotaistoon ja Patrese keskeytti kierroksella 18

- Pironi tosin ilman ongelmallista varikkokäyntiään olisi ollut kolmas, mutta se unelma romuttui noihin aikoihin juuri korjauskäyntiin renkaanvaihtoineen

- Keke ikävä kyllä jäi Carloksen taakse, mutta silti pisteet isommin maistuivat suomalaiselle

- Prostin rengasrikko, kärkitaisto kohti voittoa ja vielä Arnoux'n rengasvaikeudet tiesivät lopuksi vähän tylsempää kisaa kun muut keskeyttäneet olivat enää kierroksella 43 Derek Warwick kolariin ja kierroksella 54 Jacques Laffite polttoainejärjestelmän pettämiseen kun vielä Pironille tuli moottorin korjauskäyntikin pilaamaan loppupäivän

- Prost siis voitti, Reutemann oli toinen ja Arnoux oli kolmas täpärästi kun Lauda pääsi Rosbergin edelle neljänneksi ja Keke oli viides kun vaihdetanko kävi käsille liikaa ja viimeinen pistemies kuudenneksi oli Watson

- Häntäpään kuskeista miettien Ruotsin Slim Borgudd olisi ajanut paremman kisan ilman pitkää korjauskäyntiä varikolla kun kerran mies ajoi ulos kyllä radalta, mutta kisapäivän Tyrrelillä talousvaikeuksien keskellä suuremmin kyllä pilasi Jochen Mass kolaroimalla hänet hyvästä paikasta kenties sijojen 7-10 tuntumasta aivopierumaisella torppauksella pihalle!

- Keke olisi täten ihan parhaiten päin miettien voinut olla kolmas ilman vaihdetangon kipuja käsille!
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Nyt siis Rio de Janeiroon 1982 kun Keken vuoteen perehdytään jälleen:

Rio de Janeiro 1982

- Kyalamin temppujen myötä ajajat Keke huomioiden jäivät FISA-FOCA-sodan keskelle jolloin sitten välillä tuntui kilpailukieltojakin olevan luvassa ennen kuin ne kaikki muuttuivat ensin useita koskeviksi ehdollisiksi sellaisiksi ja lopulta yhteen kisaan meneviksi tietenkin sakkoineen

- Buenos Aires peruttiin ja huolimatta toisesta sijastaan Carlos Reutemannin ja Williamsin välit huononivat nyt peruuttamattoman tuntuisesti kun taas Keken ja Williamsin välit paranivat

- Brabham ja Williams muutaman muun tallin ohessa kokeilivat kuumuuden vuoksi vesijäähdytteisiä jarruja

- Esikarsinnassa Riccardo Paletti oli epäonnisin pudoten pois joukosta

- Viralliseen Harjoitukseen Kekellä oli upea kierros, mutta se riitti vain toiseen riviin lähtöruutuun kolme Rene Arnouxin rinnalle kun paalupaikan vei Alain Prost

- Kisasta karsiutuneet olivat Teo Fabi, Roberto Guerrero, Brian Henton ja Derek Warwick, mutta näistä Fabi ja Guerrero olivat kiinni kisassa aina Eddie Cheeverin ja Jacques Laffiten viime hetken parannuksiin asti

- Kisa onneksi oli aurinkoinen eikä kaatosateinen toisin kuin edeltävänä vuonna 1981 oli

- Gilles Villeneuve meni kärkeen jolloin muu järjestys oli Arnoux, Rosberg meni kolmoseksi, Prost oli neljäs huonon lähdön vuoksi, Didier Pironi, Reutemann, Niki Lauda, Riccardo Patrese ja Nelson Piquet

- Keke oli ärhäkkäällä päällä ohittaen kolmosmutkassa Arnoux'n ja johtokin oli tulla hänelle, mutta Nonatossa Keke ajoi vähän leveäksi

- Kekellä oli monta hienoa tyylinäytettä kyseiseen päivään kuten juuri Nonatossa, Molykotessa, Juncaon suoralla ja lopuksi legendaarisen vetoisessa Sulin mutkassa missä Keke jujutti yhtä legenda-tasoisesti Piquetin nurmikolle ja melkein keskeytykseenkin kun Rosberg käytti tarkasti yhtä mutkan ulkolinjaista kuoppaa hyväksi mistä Keke tiesi, mutta Nelson ei!

- Nelsonin auto kimposikin jo kerran lepikkoon hypäten kiitos montun, mutta pysyi onneksi törmäämättä maan törmään jolloin kisa jatkui voittoon asti

- Reutemannin uran viime hetket olivat murheellisia: Ennen keskeytystään hän osui yhteen jo Laudan kanssa ja sitten kisa jäikin yhdessä Arnoux'n kanssa kiitos kolarin kesken jolloin kaikki kolme olivat ulkona kisasta

- Välillä kisa oli tylsä ilman Keken ja Nelsonin taistelua, mutta Nigel Mansell ja Manfred Winkelhock tekivät kisasta seurattavan arvoisen ohituksineen

- Etenkin Winkelhockin ohituksia pisteille kehuttiin kun kyseessä oli mies jolla ei vielä juuri lähtöjä urallaan paljon ollut!

- Piquet voitti pyörtyen palkinnoille kun Keken näennäinen mahdollisuus ensivoittoon meni Piquetin pyörtymispisteeseen venyneen kisan itsepäisyyden ja Keken naamalle vesipullon roiskuneen veden takia piloille!

- Suomalainen oli kuitenkin toinen ja Prost kolmas ennen dramaattista hylkäystä vesitankkikohun myötä

- Siten Prost voitti, John Watson oli toinen ja Mansell kolmas, Michele Alboreto oli neljäs, Winkelhock oli viides ja Didier Pironi oli kuudes eikä 'postipiste' etäällä ollut Ruotsin Slim Borguddille seiskapaikalla

- Rosberg ja Piquet kävivät päätöksestä hyvin kuumana tietenkin siitä valittaen sitten pitkin vuotta
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Nyt siis Long Beachiin 1982 kun Keken vuoteen perehdytään jälleen lyhyesti ja mukaan tulee nyt Imolan 1982 boikottikisa yhteisesti kun Keke ei siinä ajanut erittäin lyhyesti:

Long Beach 1982

- Long Beachiin saavuttiin protestien merkeissä kun Rion vesitankkikohu voi silloin hyvin, Ken Tyrrell protestoi täysin järjettömästi turboista verraten niitä kuin turbiineihin (Miksi sitten herra Tyrrell ei protestoinut niistä esimerkiksi vuodeksi 1971 kun turbiinikielto viimein tulikin pysyväksi milloin myös turboille olisi pitänyt olla täydennys F1-lakeihin ja miksi ei sitten myös protestoinut vuodeksi 1977 kun Renault alkoi yleensäkin viimein turbomoottoreita käyttää?) ja Ferrari testasi FOCA:n tallien hermojen pitävyyttä nk. Kaksois-siivekekohussa!

- Long Beachin rata ei jälleen ollut ihan sama kuin vuosina 1976-1981 oli ollut enimmäkseen kun uutena ennen Ocean Boulevardia tuli useita mutkia, Queen's Hairpin muunnettiin oikealle meneväksi ennen uusi mutkia, Linden Avenuen suora oli pitempi kuin entinen tynkäsuora ennen mäkinyppylää pienine kukkuloineen, Shoreline Driven suoraa kiristettiin selvien, kurvikkaiden mutkien sijaan ajajia ärsyttävästi 90:n asteen mutkin, erinäisiä korokkeita lisäasennettiin terävine reunoineen repimään helmoja kuljettajien vihatessa sitäkin temppua ja uusi shikaani tuli juuri ennen lähtösuoraa mennessä kohti Ocean Boulevardia

- Lisäksi tietenkin varikkorakennuksien suhteen muuttoa osin tuli, mutta pitkien mietintöjen jälkeen silti vielä kerran päätös puolikkaan kierroksen suhteen pidettiin voimassa jolloin vasta vuodeksi 1983 kumoutui tuo puolen lisäkierroksen laki jälleen suurten muutosten myötä

- Siten itsessään ratamitta ei älyttömästi pidentynyt, mutta kierrosajat hidastuivat hurjimmillaan päälle 10 sekuntia vuosien 1976-1981 rataan nähden!

- Tietysti Carlos Reutemann äkkilopetti uransa milloin alkoi Zolderiin asti kestänyt maanittelu hänen paluustaan ja sitä ennen yhden kisan Rosbergin tallikaverina kiitos kukkaroärsytyksen ollessa liian suuri Frankille ja Patrick Headille ajoi Mario Andretti

- Esikarsinnassa rannalle jäi Derek Warwick kun sytytysvaurio oli krooninen

- Keke Rosberg ajoi Virallisessa Harjoituksessa alustavasti paalupaikalle perjantaina, mutta paalu jäi kenties saamatta lauantaina kiitos kroonisen kytkinvian korjuun

- Andrea de Cesaris ajoi paalupaikan Keken ollessa kasipaikalla lopuksi kun Andretti oli neljästoista pitkälti totuttelusyiden nimissä kuitenkin odottaen parempaa mikäli sopimukseen loppukaudesta vuorotellen Indycarin kanssa Williamsilla olisi päästy!

- Karsiutuneet olivat Teo Fabi, Riccardo Paletti, Chico Serra ja Mauro Baldi, mutta Fabi oli lähimpänä päästä kisaan ennen viime hetken muiden kuskien parannusta

- Derek Ongaro ei keskeyttänyt lähtöä tai ottanut uusintaa huolimatta Nigel Mansellin peruuttavasta lähdöstä ja Elio de Angeliksen väärästä lähtöruudusta starttaamisesta

- Kisan alkupuolella kolareita riitti, mutta Keke ajoi jälleen hienosti tuoden lohtua Williamsin tilanteeseen!

- Takariveissä Andretti lipsui, mutt Bruno 'Panda' Giacomelli kiri kiinni kärkeä ja nuorta tallikaveriaan kiinni järjestäen huikeita ohituksia kohti palkintoja kuten teki myös Niki Laudakin

- Ikävä kyllä myöhemmin Giacomelli pilasi kisansa kolariin kuten myös Andrettikin

- Rosberg oli huonoimmillaan seiskapaikalla, mutta muun muassa Gilles Villeneuven ohitus toi kisassa raikuvat aplodit yleisöltä!

- Lauda tietysti voitti, mutta hän oli kolaroida ja kenties menettää henkensä kun radan huoltoautot kuormureineen olivat tehdä hänestä huonossa paikassa selvää jälkeä ensin kun Nelson Piquet keskeytti ja myöhemmin hänen väistäessään Elio de Angelista kun Roberto Guerreron keskeytyshetkellä oli turhankin ahdasta!

- Jacques Laffiten keskeyttäessä kierroksella 26 melko harmittomalta kymppipaikalta oli Phil Hill Course Carilla lähteä radalle ja Derek Ongaro liputtaa punaisilla lipuilla kisan poikki, mutta Laffite oma-aloitteisesti radanhuoltoautoa odottamatta päätti työntää autonsa itse suoja-alueelle ja se pelasti kisan nk. Yhteisaikakilpailulta!

- Keke oli viimeiseksi neljännekseksi menossa kohti voittoakin ajoissa mitaten, mutta sitä Lauda ei suonut jolloin Keke tyytyi toiseen sijaan

- Lauda siis voitti, Rosberg oli toinen kun kolmonen oli Villeneuven hylkäyksen myötä Riccardo Patrese, neljäs oli Michele Alboreto, viides oli Elio de Angelis ja John Watson oli kuudes kun 'postipisteen' oli saada Nigel Mansell seiskapaikalla

Sitten itse Imolaan 1982 hyvin lyhyesti kun FOCA-tallit joukossa Williams ja Keke Rosberg eivät siihen osallistuneet, kun Mario Andrettin ajot ainakaan Williamsilla eivät jatkuneet, Carlos Reutemann oli edelleen poissa ja kun lopulta Derek Warwick tai Derek Daly olivat menossa Williamsille Zolderista eteenpäin:

Imola 1982

- Täpärästi tämä kisa ajettiin täydet pisteet jakaen 14 kuskin kisana ja kun FISA-tallit eivät kolmansia kuskeja kuten Philippe Streiffia tai Giorgio Franciaa päästäneet ajamaan Renaultilla tai Alfa Romeolla

- Brian Henton yleensäkin pääsi Tyrrelille ajamaan viimein kun Slim Borgudd oli heitetty pellolle, Marc Surer oli toipunut/toipumassa riittävän hyvin Arrows-paluuseen loukkaannuttuaan kauden alla Kyalamin testeissä ja kun Toleman kuten Arrows myöskin hyväksyivät viimein pysyvät oikeudet kaksi päivää ennen Imolan viikonloppua oikeudet Ken Tyrrellille Hentonin jo yleensäkin vuosien 1981-1982 talvikaudella sovittuun vuoden 1982 sopimukseen lopettaen Hentonista käydyn kolmen tallin kissanhännänvedon!

- Jokainen pääsi kisaan kun oli neljätoista autoa

- Pitkälti kisa oli Ferrarin ja Renaultin näytöstä ennen niiden jälkimmäisten keskeytystä ja lopuksi tulikin Didier Pironi-Gilles Villeneuve-kaksikon kohu kiitos rikotun tallimääräyksen!

- Pironi voitti, Villeneuve oli toinen, Michele Alboreto oli kolmas, Jean-Pierre Jarier oli neljäs ja Eliseo Salazar oli viides ja viimeinen mies maalissa kun Manfred Winkelhock oli hylätty ja kun Teo Fabi ei saanut merkintää lopputuloksiin jolloin kuudes paikka jäi myöntämättä hänelle
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Nyt siis Zolderiin 1982 kun Keken vuoteen perehdytään jälleen lyhyesti:

Zolder 1982

- Tähän kisaan päättyi lopullisesti Carlos Reutemannin ura F1:ssä mitä nyt vielä paluuyrityksiä oli myöhemmin vuosiksi 1983-1984 kuten 1985 ennen Course Carin ajajaksi ryhtymistä vuodeksi 1985, Derek Daly pääsi Williamsille kun Derek Warwickin suhteen hänelle ei voitu sovittaa ensin auton testipenkkiä ja myöhemmin Tolemankin osin heräsi melkein tapahtuneeseen ajajalähtöön ja lajiin palasivat Jan Lammers Theodorelle ja Emilio de Villota Marchille

- Esikarsinnassa Riccardo Paletti kuten myös de Villota esikarsiutuivat

- Gilles Villeneuve menehtyi ja Ferrarin vetäytyminen tarkoitti Didier Pironille karsiutumista tavallaan

- Muut karsiutuneet olivat Roberto Guerrero ja Lammers kun Guerrero ei saanut Pironin tyhjäksi jättämää paikkaa, mutta lisäksi heillä oli kroonisia teknisiä vikoja eikä järkevästi edes vara-autoa sunnuntain kisaan joten Guerrero ehkä olisi jäänyt ulos joka tapauksessa vaikka kisaan hyväksytty olisikin!

- Alain Prost vie paalupaikan, Keke Rosberg oli kolmas ja Derek Daly totuttelun nimissä aluksi oli 13:sta

- Uusintalähtökin oli tulla, mutta Derek Ongaro ei ongelmista huolimatta keskeyttänyt alkuperäislähtöä ja Keke oli toinen ja pian ensi kertaa johdossa viimeinkin kierroksella 4!

- Nigel Mansell ajoi hienoa kisaa aluksi melkein ohittaen Mauro Baldin kunnes kytkin hajosi yhtä melkein heti kaikki tyynni

- Myöhemmin Daly keskeytti käytännön palkintoajolta ja Rosbergin renkaat kuluivat liikaa kuten myös jarrupoljin ei kunnolla enää toiminut noin puolen matkan jälkeen kilpailussa

- Keke oli voittaa kisan myös yhden muunkin syyn takia: John Watson kun vähensi vauhtiaan vahingossa loppupuoleksi kilpailuun kierroksen ajaksi luultuaan keskeyttänyttä Derekiä Kekeksi ennen tiimiradiomääräystä nostaa vauhtia minkä kerkesi!

- Tietenkin Rosbergin voitto meni renkaiden täyskulumiseen ja lievä loppupuolen ulosajo kertoi siitä, että jarruvaurio ulottui polkimen lisäksi koko autoon joten mikäli loppupuoli ei onneksi olisi Kekelle tullut niin matka olisi jäänyt kesken jarruvikaan mitä todennäköisimmin!

- Lopuksi tuli jännitystä vielä palkintopallille kun Zolderin kisan vaakafarssi ensin hylkäsi koko palkintokolmikon, mutta sitten Watson ja Rosberg pitivät voiton ja toisen sijan, mutta Niki Lauda ei jolloin tästä Lauda kuten myös McLarenin osatallipäällikkö Ron Dennis valittivat pitkin kautta kolmostilan suhteen!

- Tosin Zolderin tuomarit osoittivat pitkäpiimäisyyttään myöntäen tosiaan Laudalle useitakin punnituksia jolloin siinä mielessä Dennisin oli turha valittaa kun aina vaaka jäi laittoman puolelle

- Eddie Cheever siis oli kolmas, Elio de Angelis oli neljäs, Nelson Piquet oli viides ja Chico Serra oli erittäinkin myönnteisen yllättäen kuudes viimeiselle pisteelle!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Edetään Monacoon 1982 kun Keken vuoteen perehdytään jälleen lyhyesti:

Monaco 1982

- Ferrari ei ollut aluksi tulla lainkaan ruhtinaskuntaan, mutta Didier Pironi sai tallin jatkamaan kohuja vasten ja kun toiseen autoon ei lopulta tullut ketään aina Jody Scheckteriä myöten arvioidusti

- 20 autoa pääsi kisaan joten Esikarsinta ja Aika-ajonkarsinta tuotti karsiutuneena seuraavat nimet: Emilio de Villota, Chico Serra, Raul Boesel, Riccardo Paletti, Teo Fabi, Roberto Guerrero, Jean-Pierre Jarier, Derek Warwick, Jochen Mass, Jan Lammers ja Mauro Baldi ja näistä Baldi ei paljon jäänyt eli kaksi kymmenystä viimeisestä ruudusta puhuen kun Lammers ja Mass olivat pulassa esimerkiksi rengasongelmien takia

- Virallisen Harjoituksen myötä Keke Rosberg olikin viimein ensi kerran Monacossa itse kilpailussakin mukana ruudussa kuusi ja Derek Daly oli ruudussa kahdeksan ja kun paalupaikan otti Rene Arnoux

- Jo kolmanteen kisaan perättäin oli jotain hässäkkää lähdössä, mutta Derek Ongaro ei suostunut perumaan lähtöä ja ottamaan uusintaa

- Kato kävi Monacossa ja vähän huonommasta lähdöstä huolimatta (Kuten myös siksi, että huippulähdölläkään Monacossa ei juuri ohiteltu.) oli Rosberg pisteillä puoleen matkaan tullen

- Jutuksi riittäisi kerrottavaa vaikka mihin asti, mutta esimerkiksi vähän Nigel Mansellin kisakolarin ja pelastumisen jälkeen varikolta lähdettyään alkoi kaukoukonilma tihkusateineen jolloin sadekelin renkaita hamuttiin niiden lopulta jäädessä käyttämättä eli oltiin noin kierroksen 62 paikkeilla

- Rosberg ikävä kyllä keskeytti kierroksella 64 kolariin ollen päivän viimeinen selkeä keskeyttäjä

- Kisa oli hässäkkä jolle Suomessakin puhuen miettein Keke ei voinut tuntuvan tehdä yhtään mitään!

- Dalyn unelmakisa selvästä palkinnosta ja jopa uran ensimmäisestä voitosta puhuen romuttui yhteen kolariin liian paljon jo valmiiksi hajonneella autolla ajaen kun startti kävi, mutta auto ei mennyt enää mihinkään!

- Daly myös loukkaantui lievästi jolloin puhuttiin Jonathan Palmerin ajosta Detroitiin, mutta Daly myöhemmin todettiin Sid Watkinsin sanoin kunnossa olevaksi jolloin näin ei käynyt

- Riccardo Patrese uskomattomasti kerran jo käytännössä keskeyttäneenä voitti kuin voittikin Monacon Grand Prixin, Didier Pironi oli toinen ja Andrea de Cesaris oli kolmas huolimatta heidänkin autojen jäämisestä radan varteen, Nigel Mansell oli neljäs Casinon mutkan videokuvan ohituksen perusteella, Elio de Angelis oli viides ja Derek Daly keskeytyksestä huolimatta oli kuudes

- Maaliintulojärjestys oli kovin hämmentävä ja siksi myös Brian Henton ja Marc Surer olivat päästä pisteille ennen jäämistä sijoille 8 ja 9 Alain Prostin ollessa sijalla 7 ja kun Michele Alboreto oli sijalla 10 mitenkään laskien

- Vielä viimeiseksi erikoisuudeksi melkein ruutulipulle soppaa lähti hämmentämään Cesare Lodin ajama Lamborghini Countach Course Car, mutta hänen tehtävänsä eli poimia ratavalvonnan lisäksi kaoottisessa lopussa Didier Pironi pois kuljeksimatta radalta jäi tyhjäksi kun voittaja Patresen kyydissä Pironi tuli murheissaan palkinnoille!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Edetään Detroitiin ja Montrealiin 1982 yhteisesti kun Keken vuoteen perehdytään jälleen lyhyesti:

Detroit 1982

- Tutustumisharjoitus uudella radalla jäi ajamatta ja se loi kaaosta viikonloppuun sen kuitenkin mentyä lopuksi läpi

- Patrick Tambay päätyi Ferrarille kyllä, mutta Can-Am-sopimus purkuineen kuten myös testaamattomuus johti sitten La Famiglian kompromissiin ajattaa Pironia yksin Detroitiin ja Montrealiin ennen jatkoa Euroopan puolen kisoihin jolloin Tambay liittyisi mukaan

- Toleman-talli vetäytyi Pohjois-Amerikan kisoista kun oli talousvaikeuksia jolloin väliaikaisesti tietenkin vetäytyä sai sääntöjenkin mukaan

- Alain Prost kieltäytyi vetäytymästä Detroitista tai Montrealista huolimatta Monacon kolarin jalkakivuista kuten myös Detroitin radan halveksumisesta (Prostilla oli tukisiteet Detroitiin jolloin hetken väiteltiin myös Sid Watkinsin kanssa ennen sitten luvan myöntöä hänelle ja Prost johti yhä MM-kilpaa neljästä keskeytyksestä huolimatta!) jolloin Philippe Streiffin debyytti jäi taas näkymättä

- Jan Lammersin peukalo murtui joten hän karsiutui kipujenkin vuoksi ja samoin karsiutuivat Emilio de Villota ja sitäkin sensaatiomaisemmin itse Nelson Piquet!

- Piquetille tuli tosin ongelmat eteen teknisinä ja Prost oli Virallisten Harjoitusten päätteeksi paalupaikalla ja Keke Rosberg oli kolmosruudussa ja Derek Daly ruudussa 12

- Riccardo Paletti ei koko kisaan päässyt ongelmien vuoksi jolloin Osellaa edusti Jean-Pierre Jarier viimein Palettin autolla kun oma oli kaiteisiin jäänyt

- Kisa ajettiin nk. Yhteisaikakilpailuna johtuen alun kolareista

- Keke johti pitkään, mutta lopulta menetti johdon ja Derek meni myös ohi, mutta nk. Yhteisaikakilpailu pelasti sijan maalissa

- John Watson voitti mennen täten MM-kilvan johtoon, Eddie Cheever oli toinen, Didier Pironi oli kolmas, Rosberg oli neljäs, Daly oli viides ja Jacques Laffite oli kuudes

Nyt Montrealiin 1982:

Montreal 1982

- Kesäsäässä kerrankin ajettiin kun Bernie Ecclestone Kanadan kylmemmistä syyskeleistä melkein kuin talvena puhuen sai tarpeekseen

- Geoff Lees tuli jälleen lajiin mukaan Lotuksen kakkostestaajan paikalta mennen sitten Theodorelle

- Didier Pironi otti paalupaikan, Keke Rosberg oli seitsemäs ja Derek Daly 13:sta Virallisen Harjoituksen päätteeksi

- Karsiutuneet olivat Chico Serra, Emilio de Villota ja Manfred Winkelhock

- Osin kenties Winkelhock olisi varmaankin jäänyt pois kisasta siksikin sinne päästessään, että ATS-tallilla ei ollut järkevän toimivaa vara-autoa enää Montrealiin muidenkin autojen ollessa rikki

- Montrealin viikonloppuna menehtyi Riccardo Paletti, Jean-Pierre Jarier vetäytyi kuten myös Lees uusintalähdöstä kun Theodorella ei vara-autoa ollut ja Didier Pironi oli ylivoimainen ja olisi voittanut ilman moottorivaurion korjausta kesken kisan

- Montrealin viikonloppu oli Kekelle järjestään vaikein koko vuonna kun Daly Virallista Harjoitusta huomioimatta oli koko kauden ainoan kerran kokonaisvaltaisen tuntuisasti häntä nopeampi muutoin koko viikonlopun ja kisa päättyi Kekelle keskeytykseen

- Dalyn pisteajo päättyi polttoaineen loppumiseen juuri Andrea de Cesariksen edellä, mutta pisteittä tuomariston tuomion mukaan jääden

- Nelson Piquet voitti, Riccardo Patrese oli toinen, John Watson oli kolmas, Elio de Angelis oli neljäs, Marc Surer oli viides ja de Cesaris Dalyn vastalauseista huolimatta oli kuudes ja viimeinen pistemies kun Daly täten oli seitsemäs
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Edetään Zandvoortiin 1982 ja Brands Hatchiin 1982 yhteisesti kun Keken vuoteen perehdytään jälleen lyhyesti:

Zandvoort 1982

- Tähän kisaan pääsi Roberto Moreno Lotuksen ykköstestaajana kun Nigel Mansell joutui kipujen vuoksi jäämään pois, mutta karsiutui jolloin sitten kiitos Colin Chapmanin läksytyksen pelkäsivät muut tallit hyödyntää lahjakkaan Morenon palveluksia pitkiin aikoihin F1:ssä!

- Viimein Ferrarille tuli Patrick Tambay ja monista pyynnöistä huolimatta Osella-talli jäi yksin ajattamaan Jean-Pierre Jarieria lopun kauden

- Tolemankin palasi lajiin

- Esikarsinnassa tippui Emilio de Villota ja itse kisasta karsiutuivat Moreno, Eddie Cheever, Teo Fabi ja Roberto Guerrero

- Paalupaikan vei Rene Arnoux, Keke Rosberg oli seiskaruudussa ja Derek Daly oli 12:sta poikkeuksellisesti lauantaikisana ajettuun kisaan kun aiemmin oli peruttu Jaraman kilpailu

- Keke oli huonoimmillaan kymppipaikalla, mutta lopuksi oli kolmas ja paljosta ei jäänyt kakkostilakaan

- Didier Pironi voitti, Nelson Piquet oli toinen, Rosberg oli kolmas, Niki Lauda oli neljäs, Derek Daly oli viides ja Mauro Baldi oli kuudes ja viimeinen pistemies kun Michele Alboreto jäi juuri seiskapaikalle

- Dalylla ja Alboretolla oli kisan jälkeen tappelu koskien kisan lopun dramaattisia sijavaihtoja minkä vuoksi Alboreto putosi pisteiltä ulos

Sitten Brands Hatchiin 1982:

Brands Hatch 1982

- Nigel Mansell palasi tähän kisaan itsepäisyyttään ärsyttäen kipeää kättään ja myös melko typerästi Lotus läksyttäessään ykköstestaaja Roberto Morenoa minkä ehti ei esimerkiksi kipujen vuoksi kamppailevan Mansellin ja myös osin vaikeuksissa olleen Elio de Angelisin avuksi ottanut kisaan kakkostestaaja Geoff Leesia jolle testirata olisi ollut hyvinkin tuttu hyvän sijan toivossa!

- Karsiutuneet olivat Raul Boesel, Eliseo Salazar, Jan Lammers ja Manfred Winkelhock

- Tähän kisaan Keke lähti paalupaikalta ensi kertaa Virallisten Harjoitusten päätteeksi, mutta itse kisa päättyi keskeytykseen kun muutenkin oli jouduttu lähtemään ruudukon hänniltä ongelmien vuoksi

- Derek Daly oli kymppiruudusta lähteneenä lopulta viides

- Niki Lauda voitti, Didier Pironi oli toinen johtaen nyt MM-kilpaakin, Patrick Tambay oli kolmas, Elio de Angelis oli neljäs, Daly oli viides ja Alain Prost oli kuudes ja viimeinen pistemies
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Sitten Paul Ricardiin 1982 edetään Keken kaudessa lyhyesti puhuen:

Paul Ricard 1982

- Viimein Geoff Lees pääsi Lotukselle testikuskin paikalta kisaan, mutta eihän kisaruosteessa homma oikein sujunut mitä nyt sija tietysti oli 12:sta

- Emilio de Villotan pois jääminen tarkoitti Esikarsinnan päättymistä loppuvuodeksi jolloin nyt kisasta karsiutuivat Raul Boesel, Chico Serra, Roberto Guerrero ja Jan Lammers

- Rene Arnoux lähti paalupaikalta, Keke Rosberg oli 10:s ja Derek Daly oli 11:sta Virallisen Harjoituksen päätteeksi

- Tässä kisassa tietenkin Jochen Mass ja Mauro Baldi näyttävästi kolaroivat jolloin Massin uran loppu oli viittä vaille valmis myös kolarissa tulleiden vammojen kuten Zolderin 1982 jälkipyykin nimissäkin

- Rene Arnoux voitti kun tallimääräyksestä huolimatta hän kieltäytyi päästämästä Alain Prostia edelleen voittoon, Prost oli toinen, Didier Pironi oli kolmas, Patrick Tambay oli neljäs, Keke Rosberg oli täpärästi viides ja Michele Alboreto oli kuudes ja viimeinen pistemies kun Derek Daly oli pisteittä seitsemäs
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Hockenheimiin 1982 edetään seuraavaksi Keken kaudessa 1982 lyhin miettein:

Hockenheim 1982

- Didier Pironin hengenvaarallinen loukkaantuminen päätti Virallisessa Harjoituksessa hänen uransa joten paalupaikka jäi tyhjäksi, aiemmin viikonloppuna Niki Lauda oli vetäytynyt kisasta rannekivun vuoksi, Nigel Mansell oli palannut huolimatta vieläkin kivuista jolloin ikävä kyllä Geoff Leesin viimeinen yritys vuodeksi 1982 viime hetkellä torjuttiin Colin Chapmanin tahdolta kuten myös kun kolmannen auton ajattamisesta huipputallit olivat tehdä vastalauseen kun kumma kyllä se ei ollut ongelma esimerkiksi kaudella Zandvoortiin, Brands Hatchiin tai Paul Ricardiin ja Tommy Byrne ei täten saanut ensikisaansa ajolupaa sunnuntaiksi

- Jan Lammers oli jätetty sivuun Byrnen vuoksi ja Rupert Keegan korvasi nyt vähemmän yllättäen lopullisesti lopettaneen Jochen Massin Marchilla

- Keke Rosberg oli yhdeksäs Virallisen Harjoituksen päätteeksi kun Derek Daly jo 19:sta

- Karsiutuneet olivat Teo Fabi, Keegan ja Byrne

- Eddie Cheeveriä epäiltiin varaslähdöstä, mutta keskeytys teki syytteet tyhjiksi

- Nelson Piquet ja Eliseo Salazar kolaroivat minkä vuoksi tuli näyttävin potkunyrkkeilyesitys sitten Montrealin Raul Boeselin ja Chico Serran tappelun!

- Patrick Tambay voitti, Rene Arnoux oli toinen, Keke Rosberg elintärkeästi nyt uudelleen käytännössä avautunutta MM-kilpaa ajatellen oli kolmas, Michele Alboreto oli neljäs, Bruno Giacomelli oli viides ja Marc Surer viimeisestä ruudusta lähteneenä oli kuudes ja viimeinen pistemies

- Pisteestä eivät etäällä olleet seiskatilan Brian Henton, kasitilan Roberto Guerrero tai ysitilan Nigel Mansell joskin myös kymppipaikan Derek Warwick ja 11:sta eli viimeiseksi jäänyt Chico Serra olivat kukin ohimenevästi tai selkeämmin loppuhetkiä kohti kiinni kuutospaikassa pisteelle

- Daly keskeytti tekniseen murheeseen kuten myös teki MM-kilvan suhteen Rosbergin edestä keskeyttänyt John Watson joskin Watson keskeytti ulosajoon
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Nyt käsitelläänkin peräti kolme kisaa suuremmin yhdessä viestissä eli Keken kauden 1982 suhteen puhuen Österreichring 1982, Dijon-Prenois 1982 ja Monza 1982:

Österreichring 1982

- Ferrari ei Pironin loukkaannuttua heti voinut ottaa neuvotteluissa ollutta Alan Jonesia ja sitäkin selvemmin neuvotteluissa mukana ollutta Mario Andrettia niin äkkiä Österreichringiin joten Patrick Tambay jäi puolustamaan La Famiglian kunniaa

- Niki Lauda jäi jatkamaan McLarenilla ajamista huolimatta pienistä riidoista Sid Watkinsin kanssa kun tietenkin 'Proffaa' huolestutti Laudan kipeä ranne ja lupakin tuli Laudan inttämisen jälkeen

- Nelson Piquet lähti paalupaikalta kun Keke Rosberg oli kuudes ja Derek Daly oli yhdeksäs

- Virallinen Harjoitus päättyi karsiutumiseen Eliseo Salazarille, Jean-Pierre Jarierille ja Raul Boeselille

- Tommy Byrne pääsi näin ensikisaansa

- Huolimatta lähtökolareista ei Derek Ongaro suostunut ottamaan Dalyn, Andrea de Cesariksen ja Bruno Giacomellin harmiksi uusintalähtöä

- Keke jäi pussiin, mutta korvasi lähdön ja alun vaikeudet hienolla ajolla melkein voittoon asti kun sen vei Elio de Angelis ja kun Keke viimeistään ennen ruutulippua oli ollut puolikkaan osan viimeistä kierrosta siitä lähtien kiinni kirjaimellisesti hyvinkin Lotuksen takakontissa!

- Kenties myös kierrosta pidemmässä kisassa Keke olisi voittanut sillä de Angeliksen autossa oli ollut teknisiä ongelmia ja kunniakierrokselle auto pätki ja sammuili jo milloin mitenkin

- Voittaja oli siis Elio, Keke oli toinen, Jacques Laffite oli kolmas, Patrick Tambay alun rengasrikon vuoksi oli lopulta neljäs, Niki Lauda oli viides ja Mauro Baldi oli kuudes ja viimeinen pistemies kun Baldi olisi parhaimmillaan voinut olla neljäskin kun niin tiukkaa loppu oli vähän taaempanakin!

Sitten Dijon-Prenoisiin 1982:

Dijon-Prenois 1982

- Ferraria ei tässä kisassa näkynyt kun Mario Andretti vieläkin jäi rannalle kukkaroon halutun summan ollessa liikaa Enzo Ferrarille ja kun Patrick Tambay jäi pois osin jo Österreichringillä puhjenneiden, sittemmin lopuksi pahentuneiden hermopinnekipujen vuoksi

- Virallisen Harjoituksen jälkeen paalupaikan vei Alain Prost, Keke Rosberg oli kasipaikalla ja Derek Daly seiskatilalla mitä nyt vielä Nigel Mansell ja Brian Henton olivat järjestää nyrkkeilyottelun kun Mansell jäi viimeiseen ruutuun Hentonin estelyiden ja kolarin vuoksi

- Karsiutuneet olivat Mauro Baldi, Tommy Byrne ja Chico Serra kun näistä miehistä puhuen Serra ei päässyt kisaan erikseen Tambayn jäädessä pois jolloin lähtöruutu olisi ollut vapaana

- Itse kisa sujui aluksi jälleen Rosbergilta yllättävän huonosti aluksi, mutta kisan puolivälin jälkeen Rosberg oli mies jota kannatti seurata ja voitto lopulta tulikin mitä nyt oli mies senkin menettää kun nimenomaan syyllinen olisi ollut petollinen ruutulippumies minkä kanssa Williamsin Peter Collins ajautui käsikähmään estäen kisaa loppumasta ennen aikojaan!

- Rosberg siis voitti kohupäätösnäytöksestä huolimatta missä vähän epäselvää oli, että milloin Keken sitten olisi pitänyt lopettaa ajaminen, Alain Prost oli nolosti toinen kun punehtumishäpeä 'salaliittovoitosta' oli ilmeinen ja kisan jälkeen Frank Williamsilla ja Patrick Headilla oli painavia sanoja Renaultin Gerard Larrousselle ja Jean Sagelle kuten järjestäjillekin, Niki Lauda oli kolmas, Nelson Piquet oli neljäs, Riccardo Patrese oli viides ja Elio de Angelis oli kuudes ja viimeinen pistemies kun taas Derek Daly oli yhdeksäs edellään viimeisestä ruudusta selvästi yritteliäämpi Nigel Mansell kasipaikalla kuten myös Michele Alboreto seiskapaikalla

- Suomessa Keken ensivoitto noteerattiin hämmästellen ja nyt alettiin lopullisesti Rosbergin maailmanmestaruutta mikäli sitä ei ollut tätä ennen tehty

Vielä päätteeksi sitten Monza 1982:

Monza 1982

- Mario Andretti oli paalupaikalla Ferrarilla ja lopulta teknisen vaurion jälkeen kolmas kisassa ja Patrick Tambay oli toinen voiton mennesä Rene Arnoux'n nimiin

- Virallisen Harjoituksen päätteeksi Keke Rosberg oli seiskapaikalla ja Derek Daly oli 13:sta kun karsiutuneet olivat Tommy Byrne, Raul Boesel, Manfred Winkelhock ja Rupert Keegan

- Daly tietenkin lähdössä pilasi kisan kolariin tuhoten myös Derek Warwickin ja Brian Hentonin kisan siinä sitten myöskin omansa

- Rosberg ei ikävä kyllä varmistanut korjauskäynnin vuoksi mestaruutta vaan oli kahdeksas pisteittä kun Nigel Mansell oli huonosta lähtöruudusta käsin seitsemäs pisteittä

- Arnoux siis voitti, Tambay oli toinen, Andretti oli kolmas, John Watson oli neljäs, Michele Alboreto oli viides ja Eddie Cheever oli kuudes ja viimeinen pistemies
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Viime viestien päätteeksi vielä lyhyesti Las Vegasin 1982 pääjutut Keken kaudesta puhuen:

Las Vegas 1982

- Patrick Tambay vetäytyi jälleen hermopinnekipujen vuoksi, Jean-Pierre Jarier vetäytyi suuttumuksen takia Osellalta kun auto petti yhden kerran liikaa ja Roberto Guerrero siksi, että ei ollut enää moottoreita autoon!

- Virallisen Harjoituksen päätteeksi Alain Prost lähti kauden päätöskisaan paalupaikalta kun tietenkin Meksikon kisaa Mexico Cityssä tai Euroopan Grand Prixiä Silverstonessa ei ajettu ja kun jälkimainitulla ei enää viitsitty ajaa kauden päätteeksi International Trophyn tai Mestareiden Ajon kaltaista kalenterin ulkopuolista kisaa, Keke Rosberg lähti kuutosruudusta kohti maailmanmestaruutta, John Watson lähti ruudusta yhdeksän, protestipistein mestaruudessa kiinni ollut Niki Lauda lähti ruudusta 13 ja Derek Daly lähti uran viimeiseen kisaan Williamsilla ruudusta 14

- Karsiutuneet olivat Chico Serra, Eliseo Salazar ja Teo Fabi joskin näistä puhuen Fabi ja Salazar olisivat päässeet kisaan ilman turhan myöhäisiä peruutuksia edellä ajaneiden kuskien suhteen

- Eddie Cheever ajoi niin loistavasti, että mikäli vain aluksi olisi päässyt heti Michele Alboreton ohi eikä jäänyt muutoin pussiin ja ilman muita vaikeuksia huomioiden kierrosvauhdissa puhuen olisi voittaja Alboreton sijaan kenties ollut juurikin kolmanneksi kaikkiaan ajanut Cheever!

- Tosin Cheeverin teoreettinen voitto kuten Alboreton toteutunutkin voitto olisi todennäköisesti nähty kilpailutaktisena tuurivoittona sillä niin vaikea oli Ligierin kuin Tyrrellin tilanne vuonna 1982 normaalisti

- Mario Andretti ikävä kyllä ajoi Monzaan nähden tässä kisassa vaisummin eikä seiskaruudusta lähteneenä myös vähän pussiin jääden ollut Monzan kaltaisessa voittojahdissa kun siellä vain kaasutinvaurio esti voiton, mutta joka tapauksessa Las Vegasin kisa päättyi keskeytykseen hieman vaarallisesti juuri Keken edestä!

- Lauda myös keskeytti jolloin Zolderin valituspisteinkään hän ei olisi enää mestaruutta voittanut

- Alboreto siis voitti eikä virheitä ollut mitä nyt oli ihan aluksi kolaroida Keken ulos ja lisäksi osui Cheeveriin jolloin Cheever sitten jäi pussiin kun muuten olisi jäänyt itse Alboreto pussiin omin osumin ja ongelmiin, Watson oli toinen, mutta ei mestarina ruutulipulla, Cheever oli kolmas, Alain Prost oli vaikeuksien myötä neljäs, Suomen Keijo Erik Keke Rosberg oli viides ja maailmanmestari ja Derek Daly oli kuudes ja viimeinen pistemies
 
Ylös