Suomalaista Formulataivalta 40 vuotta

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13355
Brasilian Grand Prix 1981 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 29.3.1981 Rio de Janeirossa Jacarepaguan radalla.

Kilpailun voitti tallimääräyskohun päätteeksi Carlos Reutemann, Alan Jones oli toinen kiehuvana raivosta saamatta tallimääräyksellistä voittoa ja tulematta edes kisan jälkeisille palkinnoille ja Riccardo Patrese täydensi Arrowsin hienoa alkukautta olemalla kolmas.

Paljon muutakin tapahtui kuten esimerkiksi Marc Surerin huippuluokan Ensign-ajo pisteille ja Keke Rosbergin karmeaksi muuttuvan kauden paras virallinen suoritus nähtiin juuri Brasiliassa.

Tässäpä muistoja kisasta varsin pitkästi:

- Tämän kisan piti alkujaan olla Emerson 'Emmo' Fittipaldin uran lopullinen viimeinen jäähyväisajo ihan kisassa Fittipaldi-tallin kolmannessa autossa, mutta kisa-aattoon mennessä 'Emmo' suostui ajamaan enää vain näytösluonteisesti kotiyleisölle terveisiä muutoin ennen kisan starttia ja päätöshän oli nolo kun auto hyytyi ennen kisan alkua radan varteen ja jo muutenkin nöyryytetyn 'Emmon' ura sai enemmän tai vähemmän päätepisteensä tai ainakin melkein ennen vuoden 1984 Spirit-tallin testejä!

- Kevin Coganin karsiutuminen Long Beachissa nähtiin niin pahaksi asiaksi Tyrrelillä, että Coganin ei tarvinnut jatkossa vaivautua tallin puheille ja tilalle otettiin parin kisan maksurahojen turvin Rio de Janeiroon ja Buenos Airesiin Ricardo Zunino

- Ensignilla piti ajaa Ricardo Londono-Bridge Kolumbian vakioautosarjoista ja myös yhden kisan Formula Aurora-sarjan ajoista tuttuna kaverina jonka ajot päättyivät kilpailuviikonlopun Tutustumisharjoitukseen Rosbergin kanssa sattuneeseen kolariin ja minkä myötä superlisenssi evättiin ja minkä myötä jatketusti vähäksi aikaa lomautettu Marc Surer pääsi takaisin ajamaan talliin kun maksukuskin rahoja ei voitu enää ottaa vastaan sellaisenaan

- Jean-Pierre Jabouille pääsi tulemaan paikan päälle ja aikoi ajaakin Ligierillä Riossa, mutta kivut olivat niin pahoja vieläkin Montrealin 1980 onnettomuuden jäljiltä!

- Siten Jean-Pierre Jarier oli valmiina koko ajan Ligier-tallissa ajamaan ja lopulta myös ajoi kun Jabouille vapaaehtoisesti päätti kipeiden yritysten jälkeen luovuttaa karsiutuen

- McLarenilla ennen Rioa oli tarkoitus ajaa Suurtesti Doningtonissa, mutta se kirjaimellisesti vesittyi koko viikon jatkuneisiin sateisiin

- Kun MP4:ää ei voinut kunnolla testata tai kehittää niin se kohun saattelemana jätettiin Englantiin odottelemaan parempia testipäiviä

- John Watson ajaessaan 8 vaivaista kierrosta hiilikuiturunkoisella autolla koko sadeviikon aikana Doningtonissa tuntui olevan nopeampi kuin mitä M29:llä helmoin heiluvina, kiinteinä tai ilman niitä oli ollut ollutkaan!

- Nelson Piquet sai Virallisten Harjoitusten paalupaikan kotikisaansa, mutta joutui ongelmiin edelleen keskellä automallinsa teknistä kohua sen laittomuuden suhteen

- Riccardo Patrese ajoi jälleen hyvän Virallisen Harjoituksen olemalla neljäs ja hänen oletettiin yllättävän sunnuntain kilpailussa

- Suomen Keke Rosbergin tilanne ei ollut hyvä ja yritteliäs ajo tuotti 12:sta ruudun kisaan sunnuntaille kun taas Chico Serra kotikisaansa ajavana oli melko viime metreillä edes kisassa mukana kolmanneksi viimeisessä ruudussa

- Ligierin Jabouillen ongelmana kipujen lisäksi oli se, että kipeiden jalkojen polkimia painavan voimanpuutteen lisäksi aina saadessaan poljettua autoa riittävästi Jabouille ei kivuiltaan yleensä kyennyt vaihtamaan jalkojaan muille polkimille riittävän nopeasti!

- Jarier lopulta ajoi lyhyellä varoitusajalla toiseksi viimeiseen ruutuun kisaviikonloppuna kun taakse jäi vain Ricardo Zunino viimeiseen ruutuun

- Watson oli 15:sta ruudussa ja Andrea de Cesaris oli useiden viikonlopun ulosajojensa päätteeksi pienenä ihmeenä ruudussa 20 kisaa ajatellen

- Karsiutuneet kuljettajat olivat luovutuksella karsiutuneen Jabouillen jälkeen muilla tavoin Jan Lammers Jabouillen edellä ja muutoin Jabouillen takana karsiutuivat Beppe Gabbiani, Miguel Angel Guerra, Eliseo Salazar ja aivan kokonaan ilman aikaa mitenkään viikonloppuna jäänyt Derek Daly

- Kisan Lämmittelyajon eli nk. Warm-Upin aikaan sunnuntaina sää Riossa oli muuttunut harvinaisen harmaaksi ja onnettomaksi jonka aikaan puhkesi sitten kaatosade minkä johdosta Nigel Mansell ajoi kolarin kärsien autoonsa ohjausvaurion jota ei sellaisenaan aivan oikein koskaan täysin saatu kuntoon ennen kisan lähtöä

- Vain hyvin harva kuski lähti kuivan kelin renkailla märän kelin kisaan ja yksi näistä oli Bernie Ecclestonen raivoihinsa saanut paalupaikkamies Piquet

- 'Emmo' Fittipaldi ajoi tosiaan kotiyleisölle terveisiä ja auton hyytymistä kieltämättä oli masentavan näköistä seurata

- Lähdössä sattui ja tapahtui kun Rene Arnoux pyörähti sateessa osuen seinään ja keskeyttäen, Gilles Villeneuve osui Alain Prostiin kolaroiden, Mario Andretti osui Villeneuveen ja samaan kolarisumppuun osui vielä 11:sta ruudusta lähtenyt Hector Rebaque osuen kunnolla päin Andrettia, Eddie Cheever ja vaivoin kisaan neljänneksi viimeiseen ruutuun selvinnyt Siegfried Stohr ajoivat ulos radalta menettäen aikaa väistääkseen kolarisumppua ja lopuksi keskellä sadesumua Chico Serran auto kärsi kolariosumia sieltä sun täältä puhuen moneltakin eri autolta!

- Vain ihme esti ottamasta uusintastarttia kisaan ja se tarkoitti, että Serra, Andretti ja Arnoux olivat keskeyttäneet heti alkuun

- Piquet oli kuivan kelin renkaillaan hetken aikaa vielä viidentenä lähdön jälkeen, mutta ennen ensimmäisen kierroksen päätöstä Piquet ajeli toiseksi viimeisen ja viimeisen sijan taistelua kun meno oli nöyryyttävää kuin oli!

- Taaempana Andrea de Cesaris ajoi kunnolla ulos radalta moottorinkin alkaessa pätkiä menettäen aikaa kun taas Marc Surer ajoi 200 metriä radan ulkopuolelta rallityylistä hyppyä hyväksi käyttäen takaisin radalle peräti ysipaikalle eli puolet edellä ajaneista oli ohitettu avauskierroksella kun lähtöruutu oli ollut 18:sta kisaan!

- Suomen Keke Rosbergille tässä kisassa oltiin vuonna 1981 ainoan kerran virallisesti ottaen käytännön pistetaistossa tai paremmassa kiinni kun kuudentena oltiin lähdön jälkeen ja parempaankin oli mahdollisuuksia

- Williams-kaksikko Carlos Reutemann-Alan Jones johtivat nopeassa tahdissa Riccardo Patresen kytätessä koko ajan loittonevaa kärkipaikkaa tai varmistellessa kolmostilaa

- Bruno Giacomellin autoon tuli sytytysvaurio ja siten päivä oli Alfa Romeon kuljettajalla täysin pilalla lukemattomine korjauskäynteineen ennen ruutulippua

- McLarenin de Cesariksella moottori pätki koko ajan ja lopulta sammui kierroksella 9 päättäen italialaisen kilpailun yllättävän varhain

- Kierroksella 19 tai Brasilian Globo TV:n kuvaseurannan mahdollisen virheen takia kierroksella 20 Didier Pironi nopeassa tahdissa laski Reutemannin edelleen kierroksella ohitettavana jolloin siten Prost ja sen jälkeen Pironi olivat poissa kisasta keskeyttäneinä keskinäiseen kolariin

- Stohr keskeytti suurin piirtein kierroksen 20 paikkeilla kolariin

- Rebaquen päivä päättyi kierroksella erilliseen ulosajoon kierroksella 22

- Kierroksella 25 keskeytti itse asiassa päivän viimeisenä varsinaisena keskeyttäjänä itse Villeneuve kun turbo hajosi

- Watsonin vauhti olisi riittänyt nelostilaan, mutta myös viitostilaan ja ehkä myös palkintosijaan kun kierroksella 35 Watson oli jo ajanut nopeammin kuin mitä kärki ajoi vain sitten pyörähtääkseen kauas pistetilalta pitkästä aikaa oman virheenkin takia ja tämän jälkeen Watson taisteli enää vain jäännöspisteestä jos siitäkään

- Surer ja Elio de Angelis ajoivat huippuluokan ohitusnäytöksen minkä päätteeksi Surer pääsi nelostilaan kiinni

- Ennen kierrosta 58 Reutemann johti 7 sekunnilla Jonesia ja Williamsilla oli aika käyttää tallimääräystä ja aluksi siitä ei huolehdittu, että Reutemann ei halunnut noudattaa määräystä

- Aivan viimeistä oletettua kierrosta vasten hämmentynyt ruutulippumies päätti heiluttaa kierrosta aikaisemmin sitä ruutulippua

- Ruutulipun liehuessa kuuluisan kierrosta liian aikaisin kierroksella 62 kierroksen 63 sijaan kilpailun voitti Carlos Reutemann, Alan Jones oli toinen, Riccardo Patrese oli kolmas, Marc Surer oli uskomattomasti neljäs, Elio de Angelis oli viides, aivan viime hetkellä Jean-Pierre Jarieria käskettiin tiimiradiossa tallimääräyksellä luovuttamaan pistetilansa autovaurionsa kanssa kamppailleelle Jacques Laffitelle joten siten Laffite oli kuudes ja toiseksi viimeisestä ruudusta kisaan lähtenyt Jarier oli katkerasti pisteetön seiskapaikan mies

- John Watson oli kahdeksas, Keke Rosberg oli yhdeksäs lopulta erittäin huonoa vuotta vasten sen tulevana parhaimpana sijoituksena päivänä jolloin edes jäännöspistettä ei lopulta tullut, Patrick Tambay oli kolareistaan rauhoittuneena kymmenes, Nigel Mansell oli 11:sta ja Nelson Piquet oli 12:sta ja tavallaan toiseksi viimeinen maaliin tullut hyväksytty kuski yhä itsepäisyyttään kuivan kelin renkaillaan

- Ricardo Zuninon mahdollinen hyvä pisteajo jäännöspisteestä tai paremmasta päättyi auton monta kierrosta korjausta vaatineeseen tekniseen vaurioon sijale 13 ja tavallaan viimeisenä hyväksyttynä kuljettajana kun sijalle 14 tai 15 ei lopullisen toiseksi viimeisenä tai viimeisenä kuljettajana lopputuloksiin hyväksytty Eddie Cheeveriä ja Bruno Giacomellia heidän autojensa korjausten takia

- Kilpailusta ei tullut kaukokisana muistaakseni lainkaan Urheiluruudun lähetystä eikä YLE:n pitänyt näyttää kisaa mitenkään ennen kuin lopulta se sitten näkyi yllätyslähetyksenä TV2:ssa keskellä yötä koosteena selostajana Urpo 'Upi' Vihervaara

- Sitä taustaa vasten HTV:n Grand Prix-ohjelmassa kisa kyllä näkyi normaalina koosteena

- Tämä kisa olikin aikanaan yksi harvoja kisoja allekirjoittaneelta joita en sinällään tosiaan nähnyt vanhoista YLE:n ajan Keken ajoista puhuen yhdessä varmaankin Zandvoortin 1980 ja Hockenheimin 1981 kanssa joista saattoi olla YLE:n lähetys, mutta en valitettavasti mene sitä kuitenkaan vannomaan kun tuolloin ei vain kerta kaikkiaan jaksanut odotella muun muassa testikuvan kanssa kisalähetyksen alkua
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13355
Argentiinan Grand Prix 1981 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 12.4.1981 Buenos Airesin radalla.

Kilpailun voitti Nelson Piquet, Carlos Reutemann oli toinen saaden kuulla syntymäpäivänsä kunniaksi Paljon Onnea Vain palkintokorokkeella ylimääräisenä musiikkikappaleena kaiuttimista ja Alain Prost täydensi palkintokorokkeen olemalla kolmas.

Paljon muutakin tapahtui kuten esimerkiksi Ricardo Zuninon uran viimeiseksi kisaksi jääneen melko hyvänkin kisan pilaaminen maan oman tuomariston liian ankaran rangaistuksen takia!

Zunino kun sai kokonaisen sakkokierroksen eli yhden kierroksen mitan lisää loppuaikaansa ja vuoden 1981 F1-sääntöjen mukaisen kovimman muun tuomion kuin hylkäyksen silloisin säännöin vain pelkästä kertaalleen tapahtuneesta shikaanin oikaisusta!

Kyseistä rangaistusta protestoitiin laajalti kuljettajapiirissä ja siten koko sakkokierroksen sääntö tuomittiin kautta F1-piirien julmaksi ja epäoikeudenmukaiseksi rangaistukseksi josta myös luovuttiin kauden päätteeksi.

Etenkin kun kyseinen sääntö oli ollut olemassa joitakin vuosia, mutta sitä ei koskaan ollut aiemmin käytetty kehenkään muuhun kuljettajaan vaikka sen arvoon nähden syyllistyneitä oli ollut aiemminkin ja paljon.

Tässäpä muistoja viimeisestä Buenos Airesin kisasta ennen vuotta 1995 varsin pitkästi:

- Suurin huomio oli tietenkin Carlos Reutemannissa ja siinä, että voittaisiko hän viimein kotikilpailunsa etenkin kun Riosta oli tullut voitto ja kausi oli alkanut mainiosti kaikin puolin kun epävirallinen voitto Kyalamistakin oli olemassa

- Jean-Pierre Jabouille aikoi jäädä jalkakivuistaan huolimatta ajamaan sen jälkikäteen varsinkin ollessa melko isokin virhe ja siinä vaiheessa varsin erikoista oli heittää tuuraaja Jean-Pierre Jarier aivan kokonaan heitteille kesken sopimuksen kun tarvetta hyvinkin olisi voinut olla Ligierillä!

- Buenos Airesin Virallisten Harjoitusten nopein oli Nelson Piquet, mutta protestia riitti suuntaan ja toiseen kun jälleen maavarasääntö tai paineilmajousitus Brabhamin autossa oli erittäin ongelmallinen sulattaa

- Tuomaristo heitti Williams-tallin tai muidenkin tallien protestit Brabhamia kohtaan roskakoriin

- Muita äärimmäisen kehuttuja miehiä radalla tuntuivat olevan Hector Rebaque, Gilles Villeneuve ja Keke Rosberg kun sijoitukset olivat kuudes, seitsemäs ja kahdeksas Virallisten Harjoitusten jälkeen kun kaikkien herrojen autot tai ei ainakaan Keken auto ollut kovinkaan kummoisessa kunnossa

- Lotuksen 88-automalli heitettiin jälleen pois radoilta protestien saattelemana ja nyt Colin Chapman oli niin vihainen, että lähti pois koko kilpailuviikonlopulta sanomatta mitään mihinkään!

- Viimein McLarenin MP4-automalli sai testiä niin paljon, että MP4/1 lennätettiin Buenos Airesiin ja sillä John Watson ajoi aika hyvin kun kisaa edeltävissä muissa testeissä Watson oli ollut neljäs ja Virallinen Harjoituskin sujui hyvin aina siihen asti kunnes krooninen aliohjaaminen osoittautui lopulta yksinkertaisesti rikkoutuneen iskunvaimentimen aiheuttamaksi tärinäksi jota ei vain saatu kunnolla vaihdollakaan korjattua ennen Virallisen Harjoituksen loppua

- Sitä vasten Watson oli lopulta Virallisissa Harjoituksissa 11:sta jolloin ensi kertaa kisassa nähtiin kokonainen hiilikuiturunkoinen F1-auto, mutta Andrea de Cesariksen villit temput jatkuivat ulosajojen muodossa liikaakin

- Niin paljon de Cesaris ajoi ulos tai toi ruohoa hiekkoineen varikkosuoralle M29F-automallillaan yritystensä jälkeen, että 18:sta ruutu sunnuntain kisaan toi vain vakavamman puhuttelun itse Teddy Mayerilta ja hiljaisemman nuhtelun sitten Ron Dennisiltä

- Ricardo Zuninolla vaikeuksia riitti jälleen kotikisassaan ja oli vain vaivoin mukana sunnuntain kisaan kun karsiutuneet olivat Miguel Angel Guerra, Beppe Gabbiani, Derek Daly, jalkakipuinen ja osin teknisistäkin vioista kärsinyt Jean-Pierre Jabouille ja Eliseo Salazar joka ei ajanut perjantaina lainkaan teknisten vikojen takia

- Nelson Piquetin johto oli välitön paalupaikalta lähdettyään kisaan jolloin järjestys avauskierroksella alkuun oli Piquet, Alan Jones, Carlos Reutemann, Riccardo Patrese, Rene Arnoux, Alain Prost, Hector Rebaque, Didier Pironi, Keke Rosberg ja John Watson

- Heti alkuun Eddie Cheeverin kytkin oli kärähtänyt lähdössä ja kytkimettömällä autolla hän päätti mennä keskeyttämään varikolle avauskierroksen päätteeksi auton vaurioiduttua muutenkin ja samaan aikaan Gilles Villeneuve hurjistui vain pyöräyttääkseen näyttävästi autonsa viitosvaihteen mutkan ulostulon mennessä pilalle liian kovan vauhdin takia pudoten viimeisiä sijoja lähemmäksi!

- Puolivälissä avauskierrosta tosiaan Andrea de Cesaris joutui väistämään Villeneuven omaa ulosajoa ja alkoi itsekin hetken aikaa pyöriä radalla kuin puolukka siellä missä se ei saisi pyöriä

- Piquet johti ja Jones jättäytyi moottorivaurioisena taka-alalle antaen vastentahtoisesti Reutemannin mennä menojaan

- Kierroksella 3 keskeyttivät Pironi ja Nigel Mansell moottorivikoihin ja kierroksella 4 Rosbergin kisa oli päättynyt polttoainejärjestelmän pettämiseen kun autosta oli tätä ennenkin jo vaurioitunut polttoainepumppu siellä olleen tukoksen takia jota ei ehditty avata ennen starttia!

- Kierroksella 7 Piquet johti Reutemannia jo 12 sekunnilla ja Jones tippui tippumistaan kun Rebaque, Prost ja Arnoux yhdessä osin myös kaasuttimensa juuttumisesta kärsineen Patresen kanssa menivät hänen edelleen

- Marc Surerin väsynyt, vanha ja huoltamaton moottori petti kierroksella 14 jättäen Surerin radan varteen

- Jacques Laffite vetäytyi kisasta keskeyttäen ohjausvaurion nimissä varikolle jota epäiltiin Guy Ligierin rähjäyksistä päätelleen olleen vain nk. Ohjausvaurio Buenos Airesissa yleisesti ottaen Ligier-tallin kilpailukyvyttömän auton tekosyy vetäytyä kisasta kun tätä ennen Laffite ajoi kierroksella 19 lähellä häntäpäätä tai jopa viimeistä sijaa!

- Kierrokseen 23 mennessä tosiaan Rebaque oli toisena saaden ohimenevän hetken ajan johtaa F1-kisaakin ennen kuin Piquet sitten meni edelle uudestaan ja Brabhamin kaksoisvoittoa odotettiin muutoin koko ajan tylsistyväksi menneessä kisassa Brabhamin ylivoiman takia

- Kierroksella 28 Chico Serra keskeytti vaihdelaatikon pettämiseen

- Kierroksella 32 pieni laturin pidikkeen osa Rebaquen auton virranjakajassa sammutti hajotessaan auton moottorista ja muista sähkölaitteesta kaikki virrat aiheuttaen keskeytyksen

- Se olisi ollut sensaatio nähdä mikäli Piquetille sattuisi jotain tai mikäli brasilialainen sittenkin antaisi (Tietenkään ei kovin todennäköisesti.) meksikolaisen voittaa Buenos Airesissa mitä ei koskaan tapahtunut

- Watson keskeytti kierroksella 36 vasta myöhemmin erikseen löydettyyn vaihdelaatikkovikaan vaikka sekin tuntui vain vaihdelaatikkovauriolta kun alun alkaen Watson oli keskeyttänyt vain siksi, että kuuli autossa olleen aivan liian voimakasta tärinää minkä luuli tulleen jälleen hajoavasta tai jo hajonneesta iskunvaimentimesta kun todellisuudessahan vaihteet menivät vielä päälle ja varsinainen hajonnut osa oli vain vaihdelaatikossa ollut pieni muu kappale osana laatikkoa ja ei itsessään vaihteita ja jotka eivät tietenkään tärinää huomioimatta olisi haitanneet mitenkään ajamista!

- Kierroksella 36 myös radan virallisena voitelijana toiminut Patrick Tambay keskeytti vähemmän yllättäen öljyvuotoon

- Kierroksella 40 Villeneuve oli päivän viimeinen keskeyttäjä vaihdelaatikon hajottua kun loppukisa oli sujunut kanadalaiselta yllättävänkin vaatimattomissa merkeissä kun muun muassa yritteliään Ricardo Zuninon ohi Villeneuve ei ollut päässyt ja kisa tältäkin osin oli ollut pielessä

- Loppukisa Zuninon nousua jäännöspistetaisteluun huomioimatta oli yllättävänkin tylsää seurata tätä kisaa Argentiinan kisaksi ja Elio de Angelis viimein voitti ohitustaistelun jälkeen Patresen

- Nelson Piquet voitti, mutta Renault hieman yllättäen protestoi Piquetin autoa ja näytti tosiaan brasilialaisen voitto olleen uhattuna

- Niin houkuttelevaa kuin kotikisan yleisön mylvintä tuomaristolle olisi ollut Piquetin hylkäämiseksi niin ilmeisesti voitonjärjestelysyytteitä peläten Carlos Reutemannille tulevan syntymäpäivävoiton myötä tuomaristo heitti Renaultin protestin roskakorin ja pitkin hampain Piquet sai pitää voittonsa ja Reutemann jäi siten toiseksi kuten ikionnellinen Alain Prost kolmanneksi jolloin ehkä tilanne oli hyväkin niin jättää sellaiseksi kun eihän Prost paljoa enempää pisteitä kakkostilalla olisi saanut ja ehkä paha mielikin olisi voinut tulla mahdollisen Reutemannin kohuvoiton hyötymisen osalta

- Nelson Piquet siis voitti, Carlos Reutemann oli toinen, Alain Prost oli kolmas, moottorivaurioinen Alan Jones oli lopulta neljäs onnellisena edes jäännöspisteistä, Rene Arnoux oli viides osin aika paljonkin pettyneenä ja Elio de Angelis oli kuudes ja viimeinen pistemies

- Riccardo Patrese oli seitsemäs ja pisteittä ensimmäisenä sellaisena, Mario Andretti oli myös onneksi enemmän puhdittomalla kuin kovinkin moottorivaurioisella autollaan kahdeksas ja Siegfried Stohr oli yhdeksäs saaden joitakin varovaisia kannustuksiakin tosin hyötyen Bruno Giacomellin bensan loppumisesta kierroksella 51 ja myös Ricardo Zuninon sakkokierrosrangaistuksesta

- Giacomelli oli kymmenes bensan loppumisesta huolimatta lopputuloksissa, Andrea de Cesaris toi ulosajojaan tai muuta kritiikkiä vasten McLaren-tallin ensimmäisen maaliin tulemisen kaudella ollen 11:sta ja kolmanneksi viimeinen, Jan Lammers oli 12:sta ja toiseksi viimeinen korjauskäyntiensä jälkeen ja Ricardo Zuninon päivä parhaimmillaan sijoilta 6-8 päättyi sijaan 13 ja viimeiseksi uran viimeisessä kisassa kiitos oman kotikisansa tuomariston ja sakkokierroksen!

- Yleisradion TV2:ssa kisasta aikanaan oli yllättäen tullut koostelähetys vaikkakin erityisemmin Urheiluruutu ei edes Keken edellisvuoden palkintoajoa ajatellen ainakin muistikuvieni pohjalta näyttänyt mitään Buenos Airesista kun sehän tietenkin oli silloinen kaukokisa ja sitä taustaa vasten HTV:n Grand Prix-ohjelma kylläkin näytti kisan selkeänäkin koosteena
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13355
San Marinon Grand Prix 1981 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 3.5.1981 Imolan radalla.

Kilpailun voitti Nelson Piquet, Riccardo Patrese oli toinen ja Carlos Reutemann oli kolmas.

Ensimmäinen erikoiskilpailu Italian maaperällä kuitenkin seuraavan 25 vuoden ajan jatkuen sisälsi paljon muutakin tapahtumaa,

Tässäpä muistoja kisasta varsin pitkästi:

- Concorde-sopimuksen mukaan kahta kisaa enempää samassa maassa ei voinut järjestää sarjassa ellei kilometrimäärä ratojen välillä olisi ollut 5000 kilometriä tai vähemmän

- Pieni San Marinon Autoliitto suostui tietyin ehdoin järjestämään kisan

- Tosin Lotus 88-automalli ei saanut tulla Imolaan, mutta Lotus, Colin Chapman, Nigel Mansell ja Elio de Angelis pysyivät koko kisasta poissa joten kaksi autoa kuljettajineen olivat poissa vahvuudesta ainakin Imolan ajan

- ATS-talli päätti ajattaa kahta autoa mikä nähtiin melkoisena virheenä ja josta ei pitänyt ainakaan Jan 'Jantje' Lammers

- Ruotsin Tommy 'Slim' Borgudd Ruotsin ja Euroopan F3-sarjan aiempana kuskina ja ABBA-rumpalina sai paikan hieman yllättäen ATS-tallista, mutta oli myös pahassa ruosteessa kun vuosien 1980-1981 ajan oli ollut muiden luokkien kisailusta taukoakin ajoittain liikaa

- Michele Alboreto 24-vuotiaana, mutta vuoden aikana 25 vuotta täyttävänä pääsi F1:siin huolimatta F2-puolen Minardi-tallin tietyistä vastustuksista asiaan kuten myös Lancian Urheiluautojen MM-puolelta ja rallipuolelta kun nuorukaista tunnuttiin vietävän moneen suuntaan!

- Toleman-talli tuli Imolaan Euroopan kauden alkuun tuoden mukanaan ajajinaan Brian Henton, Derek Warwick, Hartin turbomoottorit ja Pirellin renkaat

- McLaren-tallilla oli nyt ensi kertaa ainakin kaksi MP4/1-mallia eli toisin sanoen hiilikuiturunkoisia autoja käytössään

- John Watsonin mukaan maavarasäännön ja kaksoisjousituksen kohusäännön puitteissa uusi automalli pohjasi karmeimmin kuin koskaan ainakin aluksi ja söi liikaa renkaita ennen kuin onneksi testeissä auto saatiin parempaan kuntoon!

- Andrea de Cesaris joutui McLarenilla toiseen kotikisaan käytännössä osatallipäälliköiden eli Teddy Mayerin ja Ron Dennisin valtataistelun ensinäytösten uhriksi

- Dennis kun kielsi de Cesariksen ajamisen 'muka' liikojen näyttöpaineiden takia uudella automallilla siinä missä tietyin ehdoin Mayer olisi antanut nuorukaisen ajaa uudella automallilla

- Oikuttelu de Cesariksen osalta jatkui kunnes lopulta automallina toimi M29 runkonumerolla 5.

- Vapaissa Harjoituksissa de Cesaris romutti autonsa takakulman loppumetreillä ja suoritti hyvin vanhalla automallilla tehtävänsä pääsemällä edes keskikastiin ruutuun numero 14 Virallisissa Harjoituksissa

- Watson ajoi hienosti ruutuun 7, mutta Gilles Villeneuve Ferrarilla hurmioitti tifosot ajamalla paalupaikalle!

- Nuori Alboretokin ajoi hyvin olemalla tutulla radalla tosin 17:sta, mutta Cheever oli 19:sta ja tästäkin juttua tuntui riittävän ajoittain

- Borgudd oli 24:s ja viimeinen mies mukana kisassa edellään muun muassa Eliseo Salazar ruudussa 23, Miguel Angel Guerra ruudussa 22, Marc Surer ruudussa 21, Beppe Gabbiani ruudussa 20, kerrankin jalkakivuista kärsivä, kisaan päässyt Jean-Pierre Jabouille ruudussa 18 ja Rosberg ruudussa 15

- Kisasta karsiutuivat Siegfried Stohr, Derek Daly, Jan Lammers, Chico Serra, Derek Warwick ja Brian Henton

- Muutoin hyvä sää Imolassa muuttui öisen kaatosateen myötä märäksi keliksi niin Lämmittelyajoon eli nk. Warm-Upiin kuin kisan alkuunkin sunnuntaina

- Andrea de Cesaris romutti etusiiven Warm-Upissa ja tämäkin lisäsi pelkoja sunnuntaille

- Kisan alussa ei satanut, mutta vain Rosberg, Patrick Tambay ja Surer uskalsivat ottaa kuivan kelin renkaat märälle radalle ja se tulisi olemaan virhe

- Lämmittelykierroksella Alain Prostilla hajosi ykkösvaihde joten lähtö oli vaikeaa suorittaa

- Course Caria ajoi itse Phil Hill!

- Märkä, kylmä ja harmaa Imolan kisapäivä sai alkuun surullisen tapahtuman kun Argentiinan Miguel Angel Guerra loukkaantui pahoin avauskierroksen Tamburello-mutkan kolarissa jolloin etenkin F1-ajokuntoon eivät koskaan toipuneet nuorukaisen pahoin vioittuneet ranne ja nilkka jolloin ura F1:ssä oli ohi myöhempääkin ajatellen kun muitakin vammoja oli paljon

- Ihme kyllä kisaa ei keskeytetty huolimatta Medical Carin olemisesta radalla varmaankin siitä syystä, että Guerran kolaripaikka oli riittävän syrjässä itse radasta

- Välillä myös Salazaria syytettiin ja välillä ei syytetty epäselvässä kolaritilanteessa kiitos sateen ja osin huonon kansainvälisen TV-kuvayhteydenkin

- Alkuun varaslähdöstä epäilty Jones kolaroi Reutemannin kanssa romuttaen etusiipensä ja kisansa pilanneena vaihtoi kaikesta riskistä huolimatta kuivan kelin renkaat siivenvaihdon yhteydessä

- Rene Arnoux ja Watson kolaroivat ja se meni Watsonin omin sanoin hänen piikkiinsä typerän viitospaikan tavoitteluun avauskierroksella ja vain hetkeä tämän jälkeen vielä Jacques Laffite ja Arnoux kolaroivat jolloin Laffiten etujousitus yhdessä eturipustuksen kanssa vaurioitui vääntyen

- Etusiipi oli vaihdettava kokonaan ja takasiipeäkin korjattiin vähän jolloin loppupäivä Watsonilta meni ajaen lopulta takajoukoissa olemiseen, sitten noin sijalla 11 olemiseen kunnes lopulta oli 10:s ja oli kisan toiseksi nopeimman kierroksen ajanut mies radalla kun kisan nopein mies oli Villeneuve ja samalla kertaa varikolla oli myös Laffite etujousituksen ja eturipustuksen korjausyrityksen kanssa

- Kierroksella 3 Prost keskeytti kun vaihdelaatikosta hajosivat muutkin vaihteet kuin ykkösvaihde

- Kierroksella 6 Patrese oli jo kolmantena ajaen huippukisaa ja Nelson Piquet huonon lähdön saaneena oli jo viidentenä saavuttaen ennen pitkää siinä vaiheessa edelleen melko lyhyen uransa varmasti upeimman voiton sen ollessa totisesti taisteluvoitto kun aikaisemmat voitot olivat hieman tuntuneet tuuripeliltä ajoittain

- Kierroksella 7 Laffite keskeytti kun jousitus ripustuksineen ei vain voinut kestää korjauksistakaan huolimatta

- Kierroksella 14 Rosberg keskeytti huoltamattoman moottorin pettäessä päivänä jolloin suoritustaso hieman lähdön ja märän kelin renkaiden laitonkin jälkeen Tambayn ja Surerin tapaan oli tippunut lähelle pohjalukemia ennen keskeytystäkin

- Kierroksella 15 Villeneuve meni kärjestä varikolle kuivan kelin renkaidenvaihtoon ja se oli virhe kun sade alkoi uudestaan ja kierroksella 16 Villeneuve vaihtaessaan jälleen sadekelin renkaat oli jäänyt kärjestä kierroksen jälkeen

- Jones, Surer, Tambay ja Watson kävivät myös samoina aikoina varikolla hakemassa sadekelin renkaat alleen

- Kierroksella 21 Piquet oli nyt toisena ja sade oli lakannut, mutta nyt yksikään ei käynyt varikolla kuivan kelin renkaanvaihdossa edes huvikseen kun rata oli liian märkä ja sateen alkamista pelättiin liikaa uudestaan

- Andrea de Cesariksen päivän huippuajo uran ensimmäisen pisteen osalta jakautui kolmeen osaan josta ensimmäisellä de Cesaris oli heti Alfa Romeojen eli Andrettin ja Giacomellin takana, mutta Cheeverin, Alboreton ja Gabbianin edellä kun avauskierroksella kaikella tälläkin ryhmällä kipinää oli riittänyt!

- Toisessa osiossa Andretti oli keskeyttänyt kierroksella 26 vaihdelaatikkovikaan ja de Cesaris oli päässyt Giacomellin ohi, mutta dramaattisella osumalla mistä puhetta riitti jälkikäteen!

- Giacomelli taantui osuman jälkeen nk. Bruno-Tontuksi Italiasta pilaten tonttuilullaan Cheeverin kisapäivän ja omansa kun 'Tontun' järjestämään kolariin päättyivät näiden herrojen kisa kierroksella 28

- Kierroksella 31 siihen asti edes siivosti ajanut Alboreto pilasi Gabbianin ja oman debyyttiajonsa jopa nk. Bruno-Tonttua pahemmalla idioottimaisuudella jota ei tässä yhteydessä kehtaa enempää kuvailla ja se kolari päätti näiden herrojen kisan mainitulla kierroksellaan

- Kierroksella 38 vähin huomioin Salazar keskeytti omaan ulosajonsa kolariin ollen päivän viimeinen keskeyttäjä etenkin kun jalkakivuistaan ja kroonisen moottorivaurion korjauksistaan 7 kertaa varikolla käynyt ja kärsinyt Jabouille ei saanut 15 kierrosta voittajaa jäljessä maalissa auton hyydyttyä viimein sinne edes sijoitustakaan

- Didier Pironi oli yhä kärjessä, mutta Ferrarin riski ajattaa kuskinsa maaliin ilman pysähtymistä kuivuvalla radalla oli typerä veto ja kierroksella 47 voitto oli mennyt Piquetille ja palkinnoilta Pironi tippui loppukierroksilla kokonaan oltuaan kierroksen 49 alkaessa sentään kolmospaikassa vielä kiinni

- Kolmannessa ja viimeisessä osiossa de Cesaris pääsi elintärkeästi Villeneuven ohi, menetti paikkansa ja lopulta myös ohitti Villeneuven saaden uransa ensipisteen maalissa!

- Ferrari-tallin de Cesariksen suorituksen vähättely tuntui ikävältä ja osin oman taktisen surkeuden aiheuttamilta tekosyiltä kisapäivänä kun Villeneuvella oli muka kytkinvaurio autossa jota ei todellakaan voitu luotettavasti todistaa olleen

- McLarenille ja de Cesarikselle siinä vaiheessa hyvältä näytti, mutta se jäikin erittäin harvaksi onnenhetkeksi tallille ja italialaiselle sitten kaikkiaan kun välit huononivat nopeasti

- Nelson Piquet siis voitti, Riccardo Patrese oli toinen, Carlos Reutemann oli kolmas, Hector Rebaque täydensi upeasti Brabhamin päivän olemalla neljäs kun ihan palkintoajoon vauhti ei riittänyt, Didier Pironi oli viides ja Andrea de Cesaris oli kuudes ja viimeinen pistemies

- Gilles Villeneuve oli seitsemäs ja ensimmäinen pisteittä jäänyt kuljettaja, Rene Arnoux oli kahdeksas, Marc Surer oli yhdeksäs, John Watson oli kymmenes, Patrick Tambay oli yhdestoista, Alan Jones oli kahdestoista, tavallaan kolmanneksi viimeinen ja muutoin toiseksi viimeinen ja Slim Borgudd oli kolmastoista, tavallaan toiseksi viimeinen ja muutoin viimeinen maalissa virallisissa tuloksissa ja Jean-Pierre Jabouille olisi ollut tavallaan neljästoista ja viimeinen mies, mutta hän ei saanut lopputulosta maalissa 15 kierrosta voittaja Piquetia jäljessä olevana

- TV2:ssa kisa muistini mukaan tuli kyllä yllätyskoosteena selostajana Juha Jokinen, mutta kisasta ei juuri Urheiluruudussa ollut mitään järkevää ennakkoa joskin HTV:n Grand Prix-ohjelman kooste tuli normaalin selkeästi
 
Viimeksi muokattu:
Ylös