Hieno kisa, vaikka käsikirjoitus lupaili perjantain jälkeen vieläkin mehukkaampaa trilleriä. Mutta ei valiteta. Draamaa oli ja paras voitti. Ja suomalaisetkin pärjäsivät.
Tänak: On se vaan niin mauton jätkä että loppuu sanat kesken. Virolainen vaikuttaa olevan tällä hetkellä niin jumalaisessa moodissa, että edes hänen perusvauhtiinsa yltäminen vaatii muilta melkoista riskinottoa. Kontrolloi tilannetta miten halusi, ja sitten Powerilla kun piti vähän yrittää, niin tempaisi kevyen näköisesti pohjat. Ainoastaan ihme voi enää viedä mestaruuden.
Lappi: JAH! Tulihan se sieltä vihdoin! Eikä ainoastaan ehjät kolme päivää (jota sitäkin on odotettu), vaan huikea return to form karmeista paineista huolimatta. Mahtava juttu. Kaikesta näki ja kuuli että nyt homma toimii ja C3 istuu käteen.
Latvala: "Köyhän miehen" versio Lapin suorituksesta. Powerin maalissa näkyi, että n. 1500 kg painava apina putosi hartioilta. Toivottavasti tämä kantaa loppuvuonnakin vahvoihin suorituksiin. Ja kerrankin oli tällä kaudella myös tuuria matkassa (Kakariston kivi).
Meeke: Antisankareiden antisankari. Aivan järjetöntä kohellusta. Ensin Meeken päälle hyökkäsi mysteerikivi (joka kuitenkin pian paljastui vähemmän mysteeriseksi) ja kirsikkana kakun päällä täysin käsittämätön töppäys Laukaassa. Yariksen keula piti ihan varmuuden vuoksi työntää 1,5 metriä tielinjan ulkopuolelle, jos sieltä nyt jonkun kiven onnistuisi löytämään. Ei jatkoon.
Suninen: Ihme kiukuttelua aikuiselta mieheltä. Joo, ei kulkenut ja varmaan v-tutti ihan riittävästi, mutta silti. Siellä on (tai pitäisi olla) ammattilaiset hommissa ja silloin on lupa odottaa jotain tasoa kommenteissakin. Vähän turhan takakireältä vaikuttaa nyt - menisi vaikka Jokelan Rio Ritaan vetämään kunnon lärvit. Jos se edes vähän rentouttaisi.