kouvotsvoni
Banjottu
Lieksasta muutetaan eniten pois.
Lieksassa Suomen kovin työttömyys.
Luulisi olevan vetovoimaisten kuntien ykkönen.
Lieksassa Suomen kovin työttömyys.
Luulisi olevan vetovoimaisten kuntien ykkönen.
Sanoisin, että luotettavan kuvan saamiseksi otoskoko on ollut perin vaatimaton. Epäsuositut kunnat taitavat olla liki kaikki teollisen rakennemuutoksen kärsijäkuntia. Aktiiviväestö muuttaa niistä pois työn perässä, kun ei ole muuta vaihtoehtoa, vaikka kylä asuinpaikkana voisi sinällään miellyttääkin.FAKTAT
Mukana asukkaita ja yrityksiä
- Innolink toteutti lokakuussa 2014 kuntien asumista, elinvoimaisuutta, päätöksentekoa, houkuttelevuutta sekä palvelutasoa kartoittavan valtakunnallisen kuntabarometrin. Kohderyhmä koostui asukkaista, yrityspäättäjistä sekä kuntapäättäjistä.
- Tutkimustulokset perustuvat 2000 asukkaan, 1245 yrityksen sekä 119 kuntapäättäjän vastauksiin.
- Tulosten vertailussa olivat enimmäkseen mukana suuret ja keskisuuret kunnat, koska pienten kuntien vastausmäärä jäi pieneksi.
- Valtakunnallisen tutkimuksen tavoitteena oli mitata kuntien toimintaa niin asukkaiden, yrittäjien kuin kuntapäättäjienkin näkökulmasta. Lopputuloksena syntyi laaja barometri siitä, kuinka tehokkaasti ja hyvin kunnat Suomessa toimivat.
Valtimon ylijäämämiljoonilla katettu Pielisentie kullalla.Jos Lieksan ja Nurmeksen Pielisjärvi-yhdistymishanke olisi toteutunut niin se olisi Suomen ylivoimaisesti pähein paikka olla ja elää.
--> Kymcon päällä muna-asennossa bussin keulaan.Jos Lieksan ja Nurmeksen Pielisjärvi-yhdistymishanke olisi toteutunut niin se olisi Suomen ylivoimaisesti pähein paikka olla ja elää.
Tosissasi lienet?+Vantaa
Mietin ettäkö Espoo vai Vantaa tuolle sijalle. Yhdessä listassa olivat jopa molemmat. Mielestäni ovat niin kovin samaa huttua että kumpi vain skulais omalle kohdalle.Tosissasi lienet?
Tai no onhan Vantaalla se hyvä puoli, että sieltä pääsee nopskaan ilmateitse hyvinkin kauaspois.
Olen käynyt Mikkelissä vain töiden merkeissä eikä siitä nyt mikään kovin hirveä vaikutelma jäänyt.Mikkeli kyllä ihan hirveää kuraa.
Töissä nyt Pieksämäkikin vaikuttaisi nastalta mestalta.Olen käynyt Mikkelissä vain töiden merkeissä eikä siitä nyt mikään kovin hirveä vaikutelma jäänyt.
No ei, ei vaikuttanut. Kerron Pieksämäki-komennuksestani 23.8.2014.Töissä nyt Pieksämäkikin vaikuttaisi nastalta mestalta.