1. Naantali
2. Hämeenlinna
3. Turku
viimäset:
- Forssa
- Riihimäki
- Seinäjoki
Voisin minäkin perustella.
1. Hyvin tuttu paikka itselleni. Kuparivuoren leirinnässä tullut kymmeniä öitä oltua ja tänne muutettuakin ollut tapana kerran kesässä käydä. Ainutlaatuinen paikka Suomessa, vaikkei hiekkarantaa olekkaan niin tulee kuitenkin mieleen Warnemünde, suosikkipaikkani Saksassa. Kultaranta myös hieno.
2. Nättiä järvenrantamaisemaa aivan keskustassa. Suomen kaunein linna ympäristöineen. Kansainvälisestikin harvinaistyyppinen Ahveniston moottorirata. Olisi sijaintinsa puolesta asuinkuntanakin mieluisa, joskin nykyistä kotikylää kalliimpi.
3. Suomen ainoa keskieurooppalaiskaupunki, pitäisi olla edelleen pääkaupunkimme. Huoliteltu joen ranta, Samppalinna, Vartiovuori, Tuomiokirkko, linna, Forum Marinum laivoineen ja ainutlaatuinen Ruissalo, joka Naantalin tapaan tuttu yöpymispaikka männävuosilta ja tulee yleensä kerran kesässä vieläkin käytyä.
Noita viimeisiä on turha yksilöidä. Siinä vois yhtä hyvin olla Raisio, Loimaa, Kerava, Hyvinkää, Kouvola tms. Mitäänsanomattomia vesistöttömiä asutuskeskittymiä joita Suomessa on paljon.
Vaikka nykyiseen asuinkuntaani opiskelujen perässä muutinkin niin pystyin valitsemaan tämän noin kymmenen muun kaupungin joukosta ihan sen perusteella minkälainen kuva paikkakunnasta oli, ja tyytyväinen valintaani ollut.