Tehdäänpä nyt selväksi tämä rajariita.
Muualla Suomessa (ja Ruotsissa) asuvien on vaikea kuvitella mitä täällä Rajalla - På Gränsen tapahtuu. Kun raja on näin avoin, ei sitä huomaa juuri ollenkaan. En minä ajattele meneväni toiseen maahan kun menen Haaparannalle. Käyn siellä lähes päivittäin, sillä useat kaverini asuvat siellä, kaupassa tulee käytyä, urheilemassa tulee käytyä, esimerkiksi Alatornion Pirkat (Torniolainen urheiluseura) harjoittelee talvisin Aspen-hallissa ja Riekkola-hiihtokeskuksessa.
Torniossa on noin 22 535 asukasta ja Haaparannalla 4 778 asukkia. Arviolta noin puolet Haaparantalaisista on Suomen kansalaisia. Näin ollen olemme kuin yhtä kaupunkia ja maata. Euro käy Haaparannalla ja kruunut Torniossa. Täällä on kaupat auki pitkääääään ja jos Torniossa on kiinni, niin Hapitsulla on aina joku auki. Täällä saa valita käykö koulunsa Haaparannalla vai Torniossa, riippumatta siitä missä asuu. Ainoa asia mistä tietää että vaihdetaan valtiota on se, että kyltissä lukee Sverige - Suomi ja "Käytä aina ajovaloja".
No niin. Niin kuin tiedetään, Suomen ja Ruotsin välillä on aina ollut jännitettä. Varsinkin urheilussa se korostuu, ja molemminpuolista naljailua esiintyy aina. Myös Torniossa, vaikka välillä ystäviä ruotsalaisten kanssa olemme, tunteet käyvät kuumiksi kansan keskuudessa. Kun hävisimme Ruotsille vuoden 1992 kisojen loppuottelussa, oli Tornio täynnä ruotsalaisia. Vuoden 1995 finaalin jälkeen oli Tornion keskusta tyhjä, mutta Haaparanta aivan täynnä. Tuhannet suomalaiset vyöryivät sinne juhlimaan ja "suolaamaan". Poliisilaitosten ja muiden virastojen lipputankoihin vedettiin Siniristiä ja ilo oli ylimmillään.
Sunnuntaina, kun Leijonat rökitti Ruotsin, olin kaverini luona Haaparannalla katsomassa peliä. Jo ennen kuin loppusummeri soi, katsoimme ikkunasta kaupunkeja erottavalle sillalle, ja näky oli huikea. Noin tunnin verran autoja lappoi jonossa Ruotsiin. Me lähdimme heti pelin päätyttyä juhlimaan, ai että sitä meininkiä.
"Rinki" Haaparannalla oli 2,4 kilometriä pitkä ja se oli autoja täynnä, puolen metrin väleillä. Matkanteko oli hidasta, vajaan kahden ja puolen kilometrin matkaan kului tunti. Kadut parveilivat myös jalkautuneita juhlijoita, kuvaajia ja muuten vain pällistelijöitä. Muutama ruotsalaiskannattajakin uskaltautui parvekkeelle, mutta katosi nopeasti huomatessaan humun. Fiilis oli kertakaikkisen ihanaa; musiikki raikasi, kaikki nauroivat ja huusivat. Perhe oli koossa. Shellin lipputankoon nousi myös Suomen lippu, se oli hieno näky.
Poliiseja en nähnyt yhtään ja miksi olisinkaan, ei siihen mitään tarvetta ollut. Vasta siinä 4 aikoihin aamuyöstä näin poliisien juttelevan Shellin pihalla olevien juhlijoiden kanssa. Varmasti joillakin ruotsalaisilla on jossakin vaiheessa palanut käämit ja he ovat lähteneet haastamaan riitaa. Yksi suomalainen joutui yliajetuksi, joitakin pahoinpideltiin. Mutta sehän on ihan normaali viikonloppu. Myös Luleån hätäkeskus kertoi, että viikonloppu ei eronnut muista hälytysten osalta. En missään nimessä hyväksy minkään maan lipun häpäisemistä, ja ilmeisesti 3-4 Ruotsin lippua poltettiin. Tämä on toki harmiteltavaa, mutta sellaista tapahtuu kun otetaan hiukan liikaa alkoholia.
Me paikkakuntalaiset (Torniolaiset ja Haaparantalaiset) emme pidä tätä mitenkään outona. Aina kun jotain tapahtuu valtioiden välillä, näkyy se myös katukuvassa. Tappio kestetään vaikka se onkin erityisen raskas johtuen valtioiden läheisyydestä.
Tämä on vain kertakaikkisen ihanaa! Suomi on sentään maailmanmestari. Kun me harvoin sen voitamme, me juhlimme sitä kunnolla! :alppu:
P.S. Itse juhlin suurimman osan kanssa, selvinpäin. Mutta osataan sitä niinkin juhlia. Oli mahtavaa juosta suuri Suomen lippu kädessä keskiviivaa pitkin, kun tie oli täynnä juhlivia suomalaisia. "Kuusitoista vuotta!!!!!"-, "KUUUS-YKS!!!!"- ja "SE ON SIINÄ!!!!" -huudot raikuivat. OIJOIJOIJOI!