Suosikkisi Amerikan Yhdysvaltojen presidentiksi äänestys-tojck

Suosikkipresidenttisi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    42
  • Äänestys suljettu. .
En nyt sen kummemmin kenenkään sanomisia puolustele, mutta poliittiseen uutisointiin kannattaa suhtautua kriittisesti. Oli puoli mikä hyvänsä. Esim. Toikin pimeyden valtias kommentti on enemmänkin vittuilua demokraattien leiriin kuin vakavissaan sanottua. Ei sellaisesta pitäisi tehdä mitään päätelmiä.
Toihan tuossa oikeastaan hiukan epäilyttääkin. Mua ainakin. Että jos jotkut poliitikot alkaa heitellä suustaan ihan mitä sattuu päässä pälkähtämään ja sitä sitten selitetään sillä, että ne oli vaan niinku sanoja ja niitä puhutaan suulla, mutta emmä mitään(/ei se mitään) oikeesti tarkoittanut eikä niistä maksa vaivaa ruveta mitään päättelemään ja sillee. Niin kai sitä sitten kohta kaikki poliitikot ja ei-poliitikot alkaa sanoa ja kirjoitella tasan mitä vaan esim. jonkun puoleen johtaja sanoo naapuripuolueen johtajasta, että ei se omaa lahjoja edes kananpaskan lajittelijaksi tai äänestäjä lähettää toppuhkauksia poliitikoille, *kun trumppikin* ja *öhö öhö, kännissä ja läpällä, elkää vedelkö johtopäätöksiä hei* sekä ennen kaikkea *tää on mun oma ja arvokas mielipide ja sen arvosteleminen on kielletty*.

Noh, sen verran lokaa tuli meedioilta niskaan kamppanian aigana, ettei olis ihme, jos hiukkasen tekis mieli rajoittaa lehisdön vapautta.
Melko paljon siitä Trumpin niskaan lehdistön taholta tulleesta loasta oli lähinnä raportointia hepun sanomisista. Jos tyyppi laukoo ääliömäisiä juttuja liukuhihnalta, niin aika turha siitä on syyttää tiedotusvälineitä jos ne ääliömäisyydet näyttää ja kuulostaa ääliömäisiltä lehtien sivuille painettuina tai televisiosta kuultuina. Toisaalta, vähempi raportointi olisi voinut johtaa siihen, että Trumpista ei olisi vaalivoittajaa tullut. Ainakin politiikkaan keskittyneillä koomikoilla on aika helpot duunit lähitulevaisuudessa.
 
Kuinkahan vaan käy, istuuko koko kauden presidenttinä vai tuleeko kenkää kesken kauden? Komeroista löytyy varmasti riittävästi luurankoja, joita voidaan ottaa tikunnokkaan ja tarvittaessa paisuttaa huomattavasti kokoaan isommiksi skandaaleiksi, mikä pakottaisi lopulta eroon. Esimerkiksi Clintonin Biliä aikanaan savustettiin ankarasti sillä perusteella, kun ei pili pysynyt koko ajan puntissa. Ikävä asia toki, mutta oliko niin suuri, että ahdistelun mittasuhteet olivat oikeat?

Trump kompastelee jo nyt pahasti. Twitter-hölmöilyt, oma perhe omaisuudenhoitajiksi (Blind Trust), osa avustajista ja neuvonantajista kyseenalaisia jne.
 
Trump hoitaa munauksensa rahalla ja eikun eteenpäin. :nope:
 
Enpä tiedä. Amerikka on arvaamaton tässä suhteessa. Voi olla suurikin tahra historiassa, mutta ei noteerata, toisaalta mitätönkin asia osataan paisuttaa. Vähintäänkin niin, että viranhoito halvaantuu pahasti.

No jos löytyisi lahjontarikos, murha, vehkeily vieraan vallan kanssa, vaikkapa.:doubtful:
 
Nixon taisi erota itse, nurkkaan ajettuna, toimintamahdollisuutensa menettäneenä. Hatara muistikuva historiasta on, että joku olisi saanut kenkää joskus sata vuotta sitten. Mutta voin muistaa väärinkin. Eikö niinkin ole, että presidentillä on jonkinlainen syytesuoja?
 
Kuinkahan vaan käy, istuuko koko kauden presidenttinä vai tuleeko kenkää kesken kauden? Komeroista löytyy varmasti riittävästi luurankoja, joita voidaan ottaa tikunnokkaan ja tarvittaessa paisuttaa huomattavasti kokoaan isommiksi skandaaleiksi, mikä pakottaisi lopulta eroon. Esimerkiksi Clintonin Biliä aikanaan savustettiin ankarasti sillä perusteella, kun ei pili pysynyt koko ajan puntissa. Ikävä asia toki, mutta oliko niin suuri, että ahdistelun mittasuhteet olivat oikeat?

Trump kompastelee jo nyt pahasti. Twitter-hölmöilyt, oma perhe omaisuudenhoitajiksi (Blind Trust), osa avustajista ja neuvonantajista kyseenalaisia jne.
Usassa on sellainen metka juttu, että presidentin on puhuttava totta kogressille ja senaatille, tuosta lipsuminen on sikäläisen systeemin mukaan hyvin vakava rikos. Metkaksi tuon tekee se, että presidentiltä voidaan kysellä ihan mitä tahansa - Tuohan nimenomaisesti pisti Bill Clintonin vaikeuksiin - joku kun sai päähänsä kysyä presidentin seksikäyttäytymisestä.

Trumpillehan tuo valehtelemattomuus kongressille voi olla ylitsepääsemätön ongelma, kun hän ainakin vaalikampanjan aikana, kiisti koskaan sanoneensa sellasita, minkä oli muutamaa minuuttia aiemmin sanonut. Toisaalta eihän Trump hirveästi vaalikampanjassaan valehdellut, puhui vain paskaa. Valehtelu kun vaatisi sen, että tietää miten asia oikeasti on, Trump ei tiedä.
 
Kuinkahan vaan käy, istuuko koko kauden presidenttinä vai tuleeko kenkää kesken kauden? Komeroista löytyy varmasti riittävästi luurankoja, joita voidaan ottaa tikunnokkaan ja tarvittaessa paisuttaa huomattavasti kokoaan isommiksi skandaaleiksi, mikä pakottaisi lopulta eroon. Esimerkiksi Clintonin Biliä aikanaan savustettiin ankarasti sillä perusteella, kun ei pili pysynyt koko ajan puntissa. Ikävä asia toki, mutta oliko niin suuri, että ahdistelun mittasuhteet olivat oikeat?

Trump kompastelee jo nyt pahasti. Twitter-hölmöilyt, oma perhe omaisuudenhoitajiksi (Blind Trust), osa avustajista ja neuvonantajista kyseenalaisia jne.

Ehkä tämän koko shown tarkoitus olikin käyttää Trumppia äänikoneena ja sitten potkujensa kautta Pence ottaa viran vastaan?
 
Olen loihenut lausuman jo aiemminkin, että pidän pienoisena ihmeenä jos tällä menolla jatkaa kauden loppuun.

Jos nyt jo keulii, niin miten keulii sitten, kun saa presidentin hatun päähänsä.
 
Jälkipuintia luvassa - vaalivilpitystä?


http://yle.fi/uutiset/3-9310321

Mahtaisi Trump vetää vähintään pussillisen herneitä nenäänsä mikäli uusi ääntenlasku muuttaisi tulosta niin radikaalisti, että Clinton nousisi sen ansiosta voittajaksi ja Trumpin kannattajat vetäisivät myös herneitä neniinsä siinä.

Trumpin kannalta olisi tosin noloa mikäli paljastuisi, että hän voitti vaalit vilpillä, kun hän itse ehti ennen tuloksen selviämistä syyttää Clintonin leiriä vilpistä.
 
Eiköhän ne kinkerit ollut siinä. Seuraava presidentinvaihdos on sitten kun Pence eli suomeksi penccelisetä vaihtuu pressaksi.
 
Mielenkiintoinen valinta puolustusministeriksi, jos toteutuu. Mies onkin tuttu suomalaisille kollegoilleen. Lempinimensä kyllä aiheutti alkuun varauksellisen reaktion:

USA:n puolustusministeriksi povattu James Mattis tuntee Suomen ja Raatteen tien – Amiraali Kaskeala: ”Hän on kyllä kaikkea muuta kuin hullu koira”

USA:n puolustusministeriksi ehdolla oleva James Mattis on vieraanvarainen ja lukenut mies, joka tuntee filosofiaa ja sotahistoriaa ”Thermopylaista Raatteen tielle”, kuvailee Suomen puolustusvoimien entinen komentaja Juhani Kaskeala.

”Hän arvostaa Suomen kokonaisturvallisuuden konseptia”, kertoo Kaskeala. Kokonaisturvallisuus kattaa sekä siviili- että sotilasuhat.

KASKEALA antaa Mattisille kunniaa opista, jonka mukaan sotia kapinallisia ja aseistettuja ryhmiä vastaan ei voiteta aseilla vaan yhteyksillä väestöön.

Mutta mistä tulee Mattisin lisänimi Mad Dog, hullu koira?
”En tiedä, mutta hän on kyllä kaikkea muuta kuin hullu koira”, Kaskeala sanoo.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1479968204336
 
Ylös