Alkuillasta halasin lapset pieni tippa silmäkulmassa heidän lähtiessään mökille vaimon tai pitäiskö tarkentaa, varmaan kohta ex... Pää on niin tyhjä että kolisee, mutta mieli on kuin vuoristorata ja tuska on saatanallinen.
Oon missannut tän aikanaan. Omat kommentit tässä ja kohtalotoverien kokemukset lienee parhaita lukea/kuunnella kuin latteat elämänviisaudet ja -ohjeet. Ei lohduta kuulla että tämän käy moni mies läpi elämänsä aikana, mutta siitä voi myös selvitä ja elämänlaatu voi jopa parantua
Oli se sellainen paikka aikanaan kun asia selvisi. Makasin sen "kohtalokkaan" illan työhuoneen lattialla pimeässä ja tuntui että en pääse lattialta ylös. Elämäni synkin hetki. Mitkään sairaudetkaan ei olleet niin pahoja kokea.
Aloin myös tupakoimaan! Hermot oli niin saamarin kireällä. No se jäi onneksi parin kuukauden jälkeen. Eli kaikkea poikkeuksellista voi alkaa tekemään. Pulloon en silti sortunut. Itse asiassa olin raivoraittiina liki vuoden kuten myös täydellisessä selibaatissa. Se oli hyvä juttu. Oli pakko kasata itsensä ennen uutta suhdetta. Kävin toki treffeillä, mutta "antauduin" vasta liki vuoden jälkeen kun tuntui että nyt voisi olla joku sopiva.
Pahinta oli tosiaan "jättää" lapset, koska tosiaan exällehän ne jää. Siihen oli turha pullikoida vastaan ja käräjöidä, vaikka syytä olisi ollut. Mutta jos ero tulee, sulta tuskin viedään tapaamisoikeutta. Tinkaa se mahdollisimman laajaksi.
En tiedä millainen sulla on perhe-elämä, mutta meille se oli helpotus erota.
Sovittiin tosiaan hyvin (exälle sopi mainiosti että otin pojat luokseni niin usein) lasten tapaamiset/kesälomat ja se oli itse asiassa parasta aikaa niiden kanssa ne vuodet kun oltiin kolmisin "äijäporukassa" Lapin reissuilla, Saksassa jne. autokeikoilla ja reissuissa Norjassa ristiin rastiin. Ajettiin karttia ja kaikkea muuta mukavaa.
Lisäksi tapasin muutaman vuoden (5) päästä SEN ihmisen, jonka kanssa kaikki sujuu paljon helpommin. Hänelläkin samoin kaksi samanikäistä poikaa ja meillä on ollut nyt tapana järjestää kaikkien yhteisten poikien juhlat meillä. Tosin ex-vaimo on myöhemmin "suuttunut" kun olen mennyt toisen kerran naimisiin ja ei osallistu yhteisiin juhliin. Pyydetty on joka kerta, mutta ei tule. Uuden vaimoni ex-mies perheineen tulee ja se on kiva juttu, onkin fiksumpaa porukkaa.
Eli: parempi elämä löytyi, mutta suhde exään on edelleen vaikea. Fokus kannattaa kuitenkin suunnata lapsiin, sillä niistä ei voi erota
Mun paras kaveri koki eron tässä pari vuotta sitten myös n. 20 vuoden avioliiton jälkeen. Olin aikanaan bestman niiden häissä.
Sille se tuli ihan puskista, mutta rakensi "erotuskaansa" uuden talon ja asuu siellä nyt erittäin mukavan ja juuri hänelle sopivan, myös eronneen ihmisen kanssa.
Kyllä ne asiat lutviutuu aikanaan :ahem: Lapsia sulta ei kuitenkaan kukaan vie pois ja ihan varmasti löytyy uusi, parempi suhde.
Tämä oli hyvin henkilökohtainen tilitys, toivottavasti tätä ei quottailla missään vaiheessa asiasta poikkeavasti.
Minun eroni syyt oli tasan tarkkaan molemmissa osapuolissa, mutta hienot muksut saatiin ainakin aikaiseksi.