Susukissa sateista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Leeds
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jr- sanoi:
Ei tollanen pieni 180km/h puhaltava tuulenhenkäys mitään haittaa radalle vain :ahem:

No eihän se nyt tosimiehiä haittaa, mutta radan hitaammissa kohdissa on myötätuuleen ajettaessa ilmanopeus nolla tai alle, joten siivet ei anna yhtään downforcea. Sinne vaan äijät radalle kokeilemaan.
 
Aika-ajo alkaa siis sunnuntain vastaisena yönä kello 04 (esiaika-ajo klo 03).
 
Tottahan MTV3 näyttää. :ahem:

Olettaisin, että näyttävät ihan tavalliseen tapaan. Siis esiaika-ajo näkyy vain MTV3+:lta mutta ratkaiseva pääkanavaltakin.
 
Schumi sanoi, että kisa voitaisiin ajaa vaikka maanantaina tai tiistaina, jos sunnuntaina ei pysty. Tosin hän ei sitä päätä vaikka onkin Kerpenin Suurvisiiri, mutta tämmöinenkin mahdollisuus on kai olemassa.
 
Harvalla olisi mahdollisuus katsoa kisaa arkipäivänä.
Muutenkin harmillinen tapaus. Kerrankin tällä kaudella kun sataa, niin sitten sitä tulee koko kauden edestä ja perutaan aika-ajot. Koska näin on käynyt aiemmin? Pitää herätä katsomaan aamuyöstä, jos ilmainen maikkari näyttää aika-ajot. Eihän yöllä periaattessa pitäisi tulla mitään tärkeää.
 
Jr- sanoi:
Ei tollanen pieni 180km/h puhaltava tuulenhenkäys mitään haittaa radalle vain :ahem:

Tuo ei edes ihan riitä:

wp2604sa.gif




:eek!:
 
Aika-ajot peruutettu, muutoksia MTV3:n F1-lähetyksiin
08.10.2004 14:58


Formula 1 -aika-ajot Japanissa on peruttu Suzukaa lähestyvän taifuunin takia. Tämä aiheuttaa myös muutoksia MTV3:n viikonlopun F1-lähetyksiin.

Lauantaiksi suunnitellut aika-ajot on peruttu. Ne pyritään viemään läpi ennen sunnuntain kisaa, mikäli sääolot sallivat.

Tilanteesta aiheutuu seuraavat muutokset sekä MTV3- että MTV3+-kanavalle:

MTV3-kanava

Lauantaiksi kello 7.45-9.30 sijoitettu aika-ajolähetys jää pois ohjelmistosta. Tilalla esitetään MTV3 Chat, joka jatkuu klo 8.15 asti. Sen jälkeen on Ostoskanava klo 8.15-9.10, jonka jälkeen ohjelmisto jatkuu ennalta ilmoitetun mukaisesti.

Arvioitu on, että aika-ajot viedään läpi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, joten sijoitamme F1-lähetyksen ohjelmistoon kello 3.45-5.10.

MTV3+

Aika-ajojen ensilähetys ja uusinta jäävät pois. Pois jää myös aamun F1+ Studio.

Uusi ohjelmapaikka MTV3+-kanavan aika-ajolähetykselle on lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 2.50-5.10. Sen jälkeen klo 5.10-5.30 nähdään F1+ Studio ja aika-ajojen uusinta alkaa klo 5.30 päättyen klo 7.40. Siitä eteenpäin jatketaan ennalta ilmoitetusti, mikäli taifuuni ei aiheuta lisäsiirtoja kisa-aikatauluun.

Plussalta jäävät pois myös kaikki lauantain aamuyöhön kello 2.55 alkaen sijoitetut lähetykset.

(MTV3)

____________________________

Hyvä näin. Toivottavasti päästään sitten kanssa ajamaan, kai pahin myrsky on silloin ohi ja tuulikin enää alle 20m/s.
 
Suzukan rata sijaitsee suurinpiirtein Kyoto-sanan t:n yläosassa, tästä kuvasta päätellen.

map.gif
 
huomaa hyvin että Bstone tekee edelleen selkeesti paremmat sadekelin kumit, yhtäkkiä Jordanit 10:n sakissa ja Fisichella rikkoo Ferkku rintaman...
jos sadekisa tulee ni lopputulos on jo selvillä, harmittaa ettei misukat saa tehtyä kunnon kumeja :thumbdown

Edit: ai miten niin märkää? :D
diapo_129.jpg
 
Saapa nähdä pystytäänkö sunnuntainakaan ajamaan. Vettä on luvattu satavaksi useampia tuumia ja jos edellisen taifuunin jäljiltä rata oli metrin paksuisen vesikerroksen peitossa niin pahalta näyttää. :dunno:
 
Observer sanoi:
Saapa nähdä pystytäänkö sunnuntainakaan ajamaan. Vettä on luvattu satavaksi useampia tuumia ja jos edellisen taifuunin jäljiltä rata oli metrin paksuisen vesikerroksen peitossa niin pahalta näyttää. :dunno:

Oisko vähän siistii ajaa F1-veneillä F1-rataa?
 
Maikkari ei sit vissiin näytä aika-ajoja suorana vaan nauhoitettuna tuntia myöhemmin?
 
Conda sanoi:
Maikkari ei sit vissiin näytä aika-ajoja suorana vaan nauhoitettuna tuntia myöhemmin?

Se olis just Maikkarin tapaista. Ihmiset heräävät katsomaan aika-ajot, joita ei kuitenkaan näytetä jostain kumman syystä suorana.
 
Taifuunin iskiessä sataa tauotta usein lähes viikon. On satavarmaa, että sunnuntaina sataa Suzukassa 24h, eikä mitään tihkusadetta.

Tähän kun huomioidaan BS:n 2 sekunnin rengasetu, saamme tuloksena, että viikonlopusta tulee punainen. Ellei sitten Skumi taas tupeloi.
 
Hurmurisija sanoi:
Se olis just Maikkarin tapaista. Ihmiset heräävät katsomaan aika-ajot, joita ei kuitenkaan näytetä jostain kumman syystä suorana.

Jep, siltähän tuo vaikuttaa, kun jos aika-ajo ajetaan 3-4 ja maikkari on näköjään varannut lähetysajan 4-5 :)
 
Hurmurisija sanoi:
Oisko vähän siistii ajaa F1-veneillä F1-rataa?

No eipä, överisiisti! Miksköhän ne ei tee sellasta rataa. Siis vaikka otetaan suzukan rata, tasataan korkeuserot, kaavitaan parimetriä koko radan pituudelta ja leveydelta maata pois. Vettä tilalle ja jotain kumipleksia radan reunoille. Sit jotkut turvaverkot radan molemmin puolin ehkä kolme-neljä metriä radasta, niin siinä olis!:ahem:
 
Conda sanoi:
Jep, siltähän tuo vaikuttaa, kun jos aika-ajo ajetaan 3-4 ja maikkari on näköjään varannut lähetysajan 4-5 :)

Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? :confused: Kyllähän ne suorana tulevat.
 
FO110K sanoi:

jos sadekisa tulee ni lopputulos on jo selvillä,
No just joo...tuommoisessa kelissä lopputulos ei ole lähellekään selvä, voi olla että Minardit ottaa kaksoisvoiton muiden ajaessa pihalle.
 
Ylös